iPod Shuffle ja iTunes ongelma, synkronointi jumiutuu

Paskan möivät, mutta ei kai tuo auta murehtimaan enää.

Kyseessä siis 4 vuotta vanha iPod Shuffle. Onneksi itse laitteessa ei ole mitään vikaa, vaan kun se ei toimi iTunesin kanssa.
Ketuttaa kuunnella samoja kappaleita vuodesta toiseen, kun en saa lisättyä uusia kappaleita.

Ongelma on siis se, että yrittäessäni lisätä kappaleita iPodiin, synkronointi jumiutuu. Se saattaa yrittää synkronoida monta tuntia, kerran jätin sen junnaamaan yön yli, ja aamulla tilanne oli aivan sama; synkronoidaan...synkronoidaan..
Ainut apu on vain irrottaa laite usb-johdosta, jolloin synkronointi katkeaa, mutta kappale ei kuitenkaan ole ilmestynyt laitteeseen.

Olen ladannut uusimman version iTunesista, poistanut koko ohjelman koneelta ja asentanut uudelleen.. mutta ei vaan toimi ei. Myöskään itse biiseissä tai tiedostomuodoissa ei ole mitään vikaa. Minulla on Windows Xp-käyttöjärjestelmä.

Joskus saatan saada jonkinlaisen virhe-koodin, mutta Applen tuen "korjaus-ohjeet" eivät kyllä ole saaneet aikaan toivottua tulosta. Ongelma siis on ja pysyy.

Aikojen alussa kappaleiden siirto kävi näppärästi ja nopeasti, nykyään koko ohjelma raastaa hermoja siinä määrin, että tekisi mieli paiskata koko kone parvekkeelta alas.. ja koska itse soitin pelittää ihan normaalisti, ei nyt tekisi mieli lähteä uuttakaan ostamaan.

Onko jollakin ollut samoja ongelmia, ja mikä tärkeintä, onko siihen löytynyt jotain ratkaisua?
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sulla on siinä Shufflen kuuloke/tietokoneliittimessä jotain vikaa. Koitapa putsata se vaikka paineilmalla ja kokeile uudestaan. Jos ei auta, niin vika on joko tietokoneen USB-portissa, tai sisemmällä Shufflen liittimessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei haukattua omenaa kirjoitti:

Paskan möivät, mutta ei kai tuo auta murehtimaan enää.

Kyseessä siis 4 vuotta vanha iPod Shuffle. Onneksi itse laitteessa ei ole mitään vikaa, vaan kun se ei toimi iTunesin kanssa.
Ketuttaa kuunnella samoja kappaleita vuodesta toiseen, kun en saa lisättyä uusia kappaleita.

Ongelma on siis se, että yrittäessäni lisätä kappaleita iPodiin, synkronointi jumiutuu. Se saattaa yrittää synkronoida monta tuntia, kerran jätin sen junnaamaan yön yli, ja aamulla tilanne oli aivan sama; synkronoidaan...synkronoidaan..
Ainut apu on vain irrottaa laite usb-johdosta, jolloin synkronointi katkeaa, mutta kappale ei kuitenkaan ole ilmestynyt laitteeseen.

Olen ladannut uusimman version iTunesista, poistanut koko ohjelman koneelta ja asentanut uudelleen.. mutta ei vaan toimi ei. Myöskään itse biiseissä tai tiedostomuodoissa ei ole mitään vikaa. Minulla on Windows Xp-käyttöjärjestelmä.

Joskus saatan saada jonkinlaisen virhe-koodin, mutta Applen tuen "korjaus-ohjeet" eivät kyllä ole saaneet aikaan toivottua tulosta. Ongelma siis on ja pysyy.

Aikojen alussa kappaleiden siirto kävi näppärästi ja nopeasti, nykyään koko ohjelma raastaa hermoja siinä määrin, että tekisi mieli paiskata koko kone parvekkeelta alas.. ja koska itse soitin pelittää ihan normaalisti, ei nyt tekisi mieli lähteä uuttakaan ostamaan.

Onko jollakin ollut samoja ongelmia, ja mikä tärkeintä, onko siihen löytynyt jotain ratkaisua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu