Minne tarjota (laadukasta) käsikirjoitusta?

Olen jonkin verran käsikirjoittamista opiskellut amatöörikirjoittaja, ja etsin tahoa jonne tarjota valmista lyhyt- /animaatioelokuvan käsikirjoitusta ( synopsis).
Suomen elokuvasäätiön lista tuotantoyhtiöistä on pitkä, muutamien nettisivustoihin olen tutustunut (mm. IndieFilms).
En tavoittele taloudellista menestystä.
Kuinka asiassa kannattaisi edetä, mihin ottaa yhteyttä, ym. asiaankuuluvat prosessit?
4335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sinuna en tarjoais tuota minnekkään vaan lähtisin etsimään independent-tekijäporukkaa, kokoaisin ryhmän ja tekisin sen itse independent elokuvana. Itse tuotettuna karsit helposti turhan kiireen ja rajoittamisen pois ja pystyt tekemään siitä juuri oman näköses teoksen.

Äänestä

Olen itsenäinen elokuvaohjaaja, tällä hetkellä kylläkin työskentelen ensimmäisen featureni kanssa. (2009-2012) Kannattaa etsiä kaltaisiasi aloittelevia tekijöitä, jos tahdot olla enemmän mukana luovassa prosessissa. Suosittelen että ennenkuin lähetät tekstiä minnekään, rekisteröi, tai muulla tavoin kopiosuojaa se. (kuvaa video jossa käyt läpi kk.n pääpiirteet ja laita video talteen päivämäärän kanssa jonnekin kolmannen osapuolen kovalevyille vaikkapa.)

Äänestä
  • Kiitos vastauksista!
    Kultaseppä, käsikirjoitukseni on julkaistu (opiskellessani avoimessa yliopistossa) oppilaitokseni antologiassa, joten eikö se riitä "copyrightiksi"?
    Osaisitko vielä sanoa, mistä yhteistyökumppaneita kannattaisi etsiä?

    Äänestä

olen kirjoittanut sc-fi kauhu kässärin ja ajoin ohajata sen itse ja julkaista fb youtube yn muualle ilmais leffa sivuille.... etsin siihen näyttelijöita enkkuks haluan näyttelijät.. ? mist löydän?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Writer kirjoitti:

Olen jonkin verran käsikirjoittamista opiskellut amatöörikirjoittaja, ja etsin tahoa jonne tarjota valmista lyhyt- /animaatioelokuvan käsikirjoitusta ( synopsis).
Suomen elokuvasäätiön lista tuotantoyhtiöistä on pitkä, muutamien nettisivustoihin olen tutustunut (mm. IndieFilms).
En tavoittele taloudellista menestystä.
Kuinka asiassa kannattaisi edetä, mihin ottaa yhteyttä, ym. asiaankuuluvat prosessit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu