näin se on, pk-seudulla. milloin tulee ratikkaa vasemmalta tai bussia pysäkiltä, väistämään joudut ja odottelemaan, että kyseinen väline pääsee taas vauhtiinsa. pysäkkejäkin on sadan metrin välein ja kun ollaan samalla kaistalla, jono etenee kävelyvauhtia nykäyksittäin. kun kaksi kaistaa vähenee yhdeksi, bussit vetävät viimeseen saakka sitä päättyvää ja isomman oikeudella väliin vaan; järkyttävää haitariliiketta koko matka. siksipä ehdotukseni on, että siirretään kaikki joukkoliikenne maan alle metroradoille, joita tuleekin rakentaa ulkomaiden tapaan vähän himskatin monta kilometriä! olenko oikeassa vai olenko oikeassa?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oikeassa olet, ja rahat noihin kerätään henkilöautoilta tietulleina.
Aivan oikein. Lisäksi tietullimaksu on jyrkästi progressiivinen tulojen ja auton premium-luokan mukaan. Tällä tavoin saadaan radat rakennettua ja ruoan arvonlisäveroa pienennettyä.
Ei pääkaupunkiseudulla tarvitse ajaa henkilöautolla, siellä pääsee julkisillakin. Sitä varten se verkosto juuri on niin hyvä, että se riittäisi kaikille tarvitseville.
Henkilöautoille riittää kun on sen verran tilaa, että alueella asuvat pääsevät kotiinsa edes kohtuullisesti. Firma-autoillehan on riittävästi parkkiluolia ja niiden kuskit eivät kuitenkaan itse maksa...
Kumma juttu. Mulla ei ole mitään ongelmia sporan tai dösien kanssa. Hyvin matka joutuu niistä huolimatta. Lähiliikenne sujuu ihan ok kunhan vaan oppii huomioimaan ja ajamaan muiden seassa niin ei mitään ongelmaa. Usein autoilijoiden havaitsemat ongelmien aiheuttajat löytyy sieltä peilistä.