Politiikoilta palkat pienemmäksi.

Ehkä työtkin tulisi paremmin hoidettua. Ehtona kun saatte pois tasa verotuksen,
sitten porkkanoita.
2128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän niiden poliitikkojen tarvitse palkkojaan pienentää, kun ne itse voivat määrätä palkoistaan. Poliitikot haluavat laittaa köyhien palkat pienemmiksi, kun köyhät eivät voi itse määrätä palkoistaan. Neuvo kaikille pienpalkkalaisille onkin, että vähentäkää työpanostanne vastaamaan palkkaanne. Ei todellakaan kannata rehkiä nälkäpalkalla itseänsä työkyvyttömään kuntoon, vaan kannattaa ottaa ihan löysin rantein jatkossa.

Onko kukaan nähnyt isopalkkaisen rehkivän ison palkkansa eteen? Vastaus kuuluu, että ei yksikään. Pienipalkkaiset ovat antaneet työlleen lähes kaiken aikansa ja koko terveytensä ja päälle päätteeksi vielä retkut suunnittelevat lisää huononnuksia köyhän elämän kurjistamiseksi. Kaiken kurjistamisen syy on, kun isopalkkaiset eivät halua yhtään vähenpää liksaa, vaan vieläpä lisää, lisää ja aina vain lisää.

Taas ovat haalimassa toisesta maasta isopalkkaista tyhjäntoimittajaräksyttäjää köyhien elätettäväksi ja köyhien vainoojaksi ministeriön palkkalistoille, vaikka olisihan noita räksyttäjiä omassakin maassa ihan tarpeeksi nostamaan suurta palkkaa tehtävänään vain vainota köyhää työnraatajaa. Lopettakaamme siis turha raataminen ja säästäkäämme terveytemme, sillä se on viisautta ja lisää myös parhaiten työllisyyttä

Äänestä

kyll'ä vaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaiokuvaja kirjoitti:

Ehkä työtkin tulisi paremmin hoidettua. Ehtona kun saatte pois tasa verotuksen,
sitten porkkanoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu