meiän collielle tehtiin tänään abortti.

Pentuja ei ois voinu rekata koska edelliseen pentueeseen on liian vähän aikaa, ja astuminen oli vahinko. Eikä 100% varmuutta isästä.

Kuinka moni täällä abortoisi rotupipentueen jota ei voi rekata syystä tai toisesta?
14279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ei tänään ku perjantaina XD miksi mä kirjoitin tänään? no ihan sama, siis perjantaina abortoitiin.

Äänestä

Raskaus ja synnytys olisi ollut nartulle hyvin rasittava kokemus koska edellisestä pentueesta niin vähän aikaa . Narttun terveyttä ajattelen abortti oli paras vaihtoehto . Ehdottomasti abortoisin ihan pelkästään koiraa ajatellen .

Äänestä

Aika huono kuva tulee kasvattajasta, jolla tapahtuu vahinkoastuminen. Tulee väistämättä mieleen, että jos edellisestä pentueesta olisi ollutkin enemmän aikaa ja pentueen saanut siten rekisteriin, olisiko vahinkoastumisesta puhuttu mitään, eihän sitä kukaan saisi selville, jos värien puolesta ei paljastu...Itsellä on ollut koko ajan uroksia ja narttuja yhtäaikaa, eikä koskaan yhtään vahinkoastumista, itseasiassa, ei astumisia ollenkaan. Ja muutenkin vain yksi pentue ollut, siinä isänä vieras uros.

Sääliksi käy tuota narttuparkaa, joka ihmisten huolimattomuuden takia joutuu tällaisiinkin toimenpiteisiin, kaiken muun lisäksi...

Äänestä

meillä kotona asuu narttukoirat ja ne kolme urosta on sijotettu.
Toi vahinko tapahtui ku iskä oli iltalenkin jälkeen käyny pikaseen kaupassa, ku oli unohtanu päivällä jonku jutun ostaa.

Äänestä

Siis pyhästä hengestäkö se narttu on sitten kantavaksi tullut ?? Mistä edes tieto että on astuttu saatu kiinni uros selässä ?? Sillon luulisi olevan selvillä myös mikä uros sen on astunut ...

Äänestä

Onko tyhmempää kysymystä kuullu.. "Mistä tieto että on astuttu?" on niin tyhmä kysymys.
Jos koira odottaa pentuja, niin mitä ilmeisemmin se on silloin astuttu. Kun kaupasta tulin, niin koira oli tavallista riehakkaampi, kuin yleensä. Katsoin ympärilleni ja näin kauempana pari nuorta joilla oli koira mukanaan, mutta en kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota, ennen kuin oma koira alkoi oireilla pentujaan.

Sinusta se on ilmeisesti mahdoton ajatus, että kauppareissulla voi käydä tälläinen vahinko. Mutta näin vain kävi ja katsoin koiran kannalta parhaaksi abortoida pennut.
Mielestäni on mieletöntä teettää pentuja, joita en kuitenkaan voisi rekisteröidä.

Lapseni ei siis puhunut läpiä päähänne.

Äänestä
  • No kuka urpo jättää juoksuisen nartun ja nartun jolla on tärpit niin vahtimatta ulos ? Pentusi puheesta sai sen käsityksen että koira on jätetty YKSIN kotiin jossa ei ole kuin narttuja joten yllättäen kävi mielessä että miten ihmeessä se on kotona astuttu jos urosta ei ole mailla eikä halmeilla .

    Itselläni on samassa taloudessa niin uroksia kuin narttuja ja vahinkoja ei ole käynyt koska osaan käyttää järkeäni .
    Toivottavasti kennelliitto alkaa pitää jotain kirjaa näistä sankareista jotka eivät voi niiden muutaman hassun tärppipäivän aikana sitä narttua vahtia ! Ei luulisi olevan ylivoimainen juttu.

    Hienoa että edes abortin nartulle teetit mutta jos olisit ollut huolellisempi niin tältäkin olisi säätytty . Ota opiksesi ja vahdi narttujasi tai leikkauta ne .

    Äänestä

Parasta olisi koirien kannalta, kun luovut koko koirien kasvatuksesta ja mieluummin koirista myös, ISÄ!! Vähän päästä kumminkin taas sattuu ja tapahtuu jotain ikävää... Tuon tyyppisille ihmisille (= huolimattomille) vaan aina käy niin... Kun koirat ovat vain sivuseikka ja ansaitsemiskeino (?), on parempi antaa ne jollekin toiselle, joka osaa kunnioittaa ja rakastaa niitä, eikä yritä vain hyötyä niistä!!

Äänestä
  • Ja vielä: minkälaisilla aivoilla on varustettu henkilö, joka jättää juoksuaikaisen narttukoiran kaupan ulkopuolelle vahtimatta???? Todellakin on mahdoton ajatus, että kauppareissulla sattuu tuollainen vahinko!!! Kaikenlaiset sitä itseään kasvattajiksi kutsuvat!!! Lopeta "kasvatustyösi" heti, sinulla EI VOI OLLA mitään annettavaa Collierodulle!!!! Kasvatustyössä täytyy käyttää järkeä ja sitä sinulla ei selvästikään ole!!! Lopeta koiriesi pennuttaminen!!! Säästyvät kaikki osapuolet ikävyyksiltä, joita varmasti tuollaisen "kasvattajan" kanssa on luvassa...

    Äänestä

ei ollut silloin juoksuja, pidän niistä tarkasti kirjaa.

Äänestä

mun mielestä toi "isäni kasvattaja" ja "se isä" on provoja ja keksittyä juttua. Kuulostaa ainaki nörtiltä.

Äänestä

No mikä ihmeen abrotti sillon on jos koira on astuttu kun ei ole juoksuja :P Ei se sillon kantavaksi tule ja juoksuillakin tosiaan vaan teittyinä päivinä .

Provolta joo haiskahtaa :P

Äänestä

No joo, tuo "isän" viimenen kommentti laitto kyllä epäilemään, että mikäs juttu tämä onkaan... koira tullut tiineeksi ja pennut abortoitu... juoksuaikaa ei ole nartulla kuitenkaan ollut silloin, kun vahinkoastuminen on tapahtunut...???? aika mahdoton yhtälö... olen kyllä näiden koiravuosieni aikana tavannut kaikenlaisia uunoja, mutta nyt alkoi epäilyttää, onko mitään edes oikeasti tapahtunut... huvinsa kullakin... itse en koskaan laske leikkiä koira-asioilla...

Äänestä

juu en mäkää.
Mulla on narttu koira, joka tosin asuu vanhempieni luona, asuin silloin kotona kun se minulle hankittiin, se oli semmonen monen kodin kautta tullut, joten en enää halunnut sitä uuteen kotiin pakottaa. Tyttö vaikuttikin stressaantuneelta koko ajan, kun se vaistosi että harkitsen jotain. lopulta kysyin että jäiskö se isän ja äidin luo, ni se selkeesti rentoutui. Aina yhtä innoissaan kun kotiin menen, mutta täytyy sanoa, että kun olen ilman koiraa asustellut, niin en aina tajua mitä se koittaa sanoa :D mutta onneksi isä osaa tulkita typyn äänet ja käytökset kun sehän siitä nyt tavallaan vastuun ottaa, kun en kotosalla asu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isäni kasvattaja kirjoitti:

Pentuja ei ois voinu rekata koska edelliseen pentueeseen on liian vähän aikaa, ja astuminen oli vahinko. Eikä 100% varmuutta isästä.

Kuinka moni täällä abortoisi rotupipentueen jota ei voi rekata syystä tai toisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu