Presidenttinä Soini vierailisi ensiksi Virossa

Timo Soini kertoi viime torstain (19.1.12) Yleisradion vaalikeskustelussa, että tasavallan presidenttinä hän tekisi ensimmäisen ulkomaanvierailunsa Viroon. Siinä valinnassaan hän poikkesi kaikista muista presidenttiehdokkaista. Ja Timo Soini olikin siinä valinnassaan parhaalla kannalla koko ehdokasjoukossa.

Siitä on jo yli kaksi vuosikymmentä, kun Viro saavutti itsenäisyytensä uudelleen Latvian ja Liettuan tapaan. Siinä vaiheessa meidän geopoliittisen lähiympäristömme tilanne muuttui verrattuna samalla taakse ja historiaan jääneeseen kylmän sodan aikakauteen. Kuitenkaan tuo maailman muuttumisen todellisuus ei ole heijastunut Suomen tasavallan presidentin ensivierailujen suuntavalintaan. Niin Ahtisaari kuin Halonenkin suorittivat presidentteinä ensimmäisen vierailunsa Ruotsiin.

Nyt olisi jo korkea aika todeta maailmanpolitiikan muutos käytännön tasolla tuolloin runsaat kaksi vuosikymmentä sitten. Timo Soini on ainoa presidenttiehdokas, joka on tuon muutoksen ajan tasalle päivittämisen kannalla. En ole varma, mutta mielessäni on semmoinen käsitys, että itsenäisyytemme kahtena alkuvuosikymmenenä ennen sotia Suomen presidentit valintansa jälkeen olisivat tehneet ensimmäiset valtiovierailunsa nimen omaan lähimpään heimomaahamme Viroon.
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Haavisto menis Ruotsiin ekana ja tulisko koskaan poiskaan.

Äänestä
Aloittaja

Niin, jos nyt kuitenkin jatkan hiukan vielä tuosta Viron valitsemisesta ensimmäiseksi vierailukohteeksi. Sodan jälkeisenä 45-vuotisaikajaksona elimme kylmän sodan aikakautta. Ja Viro oli silloin yksi Neuvostoliiton osavaltio. Noina vuosikymmeninä Ruotsi valikoitui niin presidenttiemme kuin pääministeriemme ensimmäiseksi vierailukohteeksi tavallaan aivan johdonmukaisin perustein. Tilanne kuitenkin muuttui Viron uudelleen itsenäistymisen myötä. Siitä huolimatta meidän valtiojohtomme on jatkanut tuota Neuvostoliiton ja kylmän sodan aikaista perinnettä ikään kuin itsestään selvyytenä. Kaikki ne presidenttiehdokkaat, jotka haluavat valita Ruotsin ensimmäiseksi valtiovierailun tekemisen kohdemaaksi, kaikki he ovat asenteellisesti "menneisyyden vankeja" ja pysähtyneisyyden aikakauteen jämähtäneitä. Timo Soini on ainoa raikkaan tuuletuksen tarjoava ja uutta uraa näyttävä presidenttiehdokas. Voimme lausua Kalevalaa lainatakseni: "Siitäpä tie menevi, ura uusi urkenevi!".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


waskihanska kirjoitti:

Timo Soini kertoi viime torstain (19.1.12) Yleisradion vaalikeskustelussa, että tasavallan presidenttinä hän tekisi ensimmäisen ulkomaanvierailunsa Viroon. Siinä valinnassaan hän poikkesi kaikista muista presidenttiehdokkaista. Ja Timo Soini olikin siinä valinnassaan parhaalla kannalla koko ehdokasjoukossa.

Siitä on jo yli kaksi vuosikymmentä, kun Viro saavutti itsenäisyytensä uudelleen Latvian ja Liettuan tapaan. Siinä vaiheessa meidän geopoliittisen lähiympäristömme tilanne muuttui verrattuna samalla taakse ja historiaan jääneeseen kylmän sodan aikakauteen. Kuitenkaan tuo maailman muuttumisen todellisuus ei ole heijastunut Suomen tasavallan presidentin ensivierailujen suuntavalintaan. Niin Ahtisaari kuin Halonenkin suorittivat presidentteinä ensimmäisen vierailunsa Ruotsiin.

Nyt olisi jo korkea aika todeta maailmanpolitiikan muutos käytännön tasolla tuolloin runsaat kaksi vuosikymmentä sitten. Timo Soini on ainoa presidenttiehdokas, joka on tuon muutoksen ajan tasalle päivittämisen kannalla. En ole varma, mutta mielessäni on semmoinen käsitys, että itsenäisyytemme kahtena alkuvuosikymmenenä ennen sotia Suomen presidentit valintansa jälkeen olisivat tehneet ensimmäiset valtiovierailunsa nimen omaan lähimpään heimomaahamme Viroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu