Niinistön kannatus huikeassa nousussa !

Uudessa gallupissa Sauli Niinistön kannatus on huikeassa nousussa, viime mittauksen mukaan lähes 69 %, tämä johtuu siitä kun puntarissa on arvomaailma, koulutus, puolison edustavuus, taloustuntemus ja suomen puolustusvoima sekä yhteistyö pohjoismaissa !
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos haluatte Natoon niin siittä vaan.
Jos haluatte,että työttömien ja muiden etuja ajetaan entistä huonommin,niin siittä vaan.
Jos haluatte,että loputkin erämaat katoavat Suomesta,niin siittä vaan.

Jos haluatte että pienipalkkaiset pysyvät aina vaan pienipalkkaisina,siittä vaan.

Ajatelkaapa asiaa muultakin kuin juuri henkilökohtaiselta kannalta niin saatatte muuttaa mieltänne.
Näissä vaaleissa on osattava ajatella laajemmin,kuin oman navan kautta.

Kummasta on hyötyä enemmän vaikuttajana kuin pressana?
Presidentin valtaa on kavennettu niin,ettei presidentillä ole enää lähellekkään samaa vaikutusvaltaa kuin Kekkosen aikaan vielä oli.

Katsokaa laajemmalle ja päättäkää vasta sitten.
Omaan napaanhan on aina helppo tuijottaa,mutta todellisen päätöksen voi tehdä vasta mietittyään KAIKKI näkökulmat.

Silmälaput pois ja aivot käyttöön.

Äänestä

keskustelun avaaja teekään päätöksiä tuolta esittämältäsi pohjalta.

Hän on katkeroitunut nuori ja onneton mies, joka haaveilee porvarillisesta statuksesta.
Sen saavuttaminen on tosin silkkaa utopiaa, koska sossuntuloilla elävän on vähän vaikeaa nousta pääomatuloilla eläjäksi
Hänen pontimensa on siis silkka kateus ja katkeruus.
Ei hän osaa muuta ajatella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sauli voittaa vaalit kirjoitti:

Uudessa gallupissa Sauli Niinistön kannatus on huikeassa nousussa, viime mittauksen mukaan lähes 69 %, tämä johtuu siitä kun puntarissa on arvomaailma, koulutus, puolison edustavuus, taloustuntemus ja suomen puolustusvoima sekä yhteistyö pohjoismaissa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu