Minnehän mahtaa tuommonen putiikki tulla, hakevat sinne työntekijöitä.
Ale-Makasiini Matti Riikonen Siilinjärvelle ?
Töttöröö
555943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Tiloja vapautuu aivan torin varrelta keskustassa. Entiset K-Marketin tilat tyhjenevät.
Ite olen kanssa miettiny että oisko ne vanhat Siilintorin tilat sitten kyseiselle kaupalle vapautumassa? 1900 neliön verran siinä muistaakseni luki että kaupan tiloja olisi, onko kyseisessä kiinteistössä kaiken kaikkiian tilaa sen verran? Ja että kauppa aukeaisi keväällä 2012.
Kuka vinkkaa asiasta Uutis-Jouselle?
Jaha näkyihän Vieterissäkin jo juttua olleen.
Työntekijöistä:
Varmasti tulee paljon hakijoita ja kauppaan on vaikeata päästä töihin. Kaupallisen alan perustutkinnon suorittaneita on paljon työttöminä Pohjois-Savossa (merkonomikoulutus oli Kuopio-Varkaus-Iisalmi) - jopa niin paljon, että Kuopion työvoimatoimistossa kehottavat heitä kouluttautumaan kokonaan toiselle alalle.
Siilinjärven kaupoista:
Keskisuomalainen pieni ketju. Tulee Siilintorin tiloihin. Ei tule myymään tuoretuotteita. ABC:tä vastapäätä tulee 2013 Kyösti Kakkosen ketjun liike ja samalle tontille muutama kerrostalo. Tontilla olevat suuret sembramännyt tullaan säästämään (alue on entistä peltoa, missä ei ole muuta ihmeellistä kuin Antero Pennasen 1960-luvulla istuttamat Sembramännyt). Kakkosen ketju on ainakin Kajaanissa ja Kuopiossa palkannut pelkän peruskoulun suorittaneita, ja toisinaan ketjun ko. toimipisteissä simputetaan työntekijöitä. Kauppalehden mukaan Tiimarilla menee tosi heikosti - saa nähdä kaunko Siilinjärven toimipiste säilyy.
Taitaa Kakkosen Tokmannissa vähän harmittaa, kun pienempi ketju vei Siilissä paremman kauppapaikan ja pääsi kylälle ensiksi. Pienhöksihän tuo myymälä toki jäi, mutta torin varrella keskustassa muiden kauppojen vieressä on helpompi pistäytyä kuin ajella varta vasten sinne Leppäkaarteen risteykseen. Ihan hyvä ja kannatettava, että pienemmätkin ketjut pärjäävät.
Onko Kuopion seudulla todella niin, että kauppaan pääsee vain merkonomin tutkinnolla. Kaupanalan osa-aikaiset työthän ovat tyypillisiä opiskelijoiden sivuhommia.
Ei se Tokmanni enää ole Kakkosen omistuksessa kuin pieneltä osin. Suursijoittajat omistavat sen Capmanin sijoitusyhtiön kautta. Tokmannihan on maan suurin halpisketju ja sen myymälät ovat eri nimisiä eri puolella maata, tokmannia, maxi-makasiinia, tarjoustaloa, robin hoodia jne.
Ei ainakaan Siilinjärven myymälässä ole minkäänlaista käsitystä asiakaspalvelusta. Kassa otti virheellisen hinnan ja kukaan neljästä kassaneidistä ei tiennyt kuinka raha palautetaan... Kortilla maksettu tuote. Kovaan ääneen asiakkaiden kuullen kertoivat että ei heille ole opastusta moiseen annettu... Kyllä jos merkonomin tutkinto olisi, niin koulussa ainakin opetetaan kuinka asiakkaiden kanssa toimitaan ja mitä asiakkaiden kuullen puhutaan...
Kovimpa olet tätä kauppaa vastaan. Mistä moinen vihamielisyys ? Itse olen aina äänestänyt jaloillani, jos on ollut tyytymätön kauppaan. Kävin tässä kaupassa ja ostin kerralla parikymmentä eri tuotetta ja sain ihan normaalia ystävällistä palvelua. Huomioivat oma-aloitteisesti ja pistivät aurinkolasit syrjemmälle, jotta eivät me rikki.
Merkonomeille siis opetetaan vaikenemaan ja peittelemään. Rehellisyyttähän tuo puhe on ollut ja pitää arvostaa. Kaikkihan ovat alussa aloittelijoita ja kaikki taidot eivät ole selkäytimessä. Heitä opastava henkilö ei tainnut olla silloin juuri siinä kassalla. Muissakin kaupoissa on tuollaisessa tilanteessa pitänyt tulla toisen henkilön opastamaan kassojen ulkopuolelta. Aian normaaliahan tuo on.
Pitäähän kassa taito olla ennen, kun kauppa edes avataan.Niin olen minä ainakin saanut opin ennen työn alkua.
Olen saanut paljon palkautetta kavereilta,kuinka huonoa asiakaspalvelua kyseisessä kaupassa on.Ei tervehditä,eikä tulla palvelemaan sillon,kun apua pyytää jopa,niin kiire on laittaa muuta.Mutta sitten,kun et tarvitse apua,niin ollaan selän takana,niskaan hengittämässä.
Aika iäkkäitä naisia työssä,joten luulisi olevan jo työkokemusta alalta,vai mistä nämä kyseiset työntekijät on palkattu???
Ei voi kun ihmetellä,miksi näin toimitaan:(((
Olen saanut ihan hyvää palvelua tästä myymälästä ja ovat tervehtineet kun itse aina ensin tervehdin kassahenkilöä. Vertailun vuoksi olin eilen puolilta päivin S-marketissa. Siellä oli vain kolme kassaa ja pitkät jonot eikä useammallakaan hälyytyksellä tullut lisää henkilöitä kassoille. Itse satuin todella hitaalle kassalle. Se teki siinä jonottaessamme ainakin 4 hälyytyspyyntöä lisäkassoista. Itse toimi todella hitaasti kuin hidastetusta filmistä.
Liekkö tälläisillä nettikirjoitteluilla vaikutusta alemakasiinissa vai vaikuttaako pelkästään asiakkaiden ylimielinen käyttäytyminen. Ovat olleet jopa harvinaisen kohteliaita ja pyytäneet anteeksi aivan normaalia kassatoimintaa. Olen vuosi sitten muuttanut etelästä paikkakunnalle ja useasti saa olla hymyssäsuin, kun seuraa siilinjärveläisten tärkeilyä kaupoissa. Itse pukeudun hyvin vaatimattomasti asemaani huuomatatvasti vaatimattomammin ja saan osani ylenkatsomisesta. Huvittavaa on tälläisen toiminnan seuraaminen.
HEISSAN
Kuka kertois paljonko tienaa ale makasiinin kuukausipalkkalaisena.
Monet makasiinilaiset ovat osa-aikaisessa työssä eli tästä syystä monen palkka jää alle kahden tonnin kuussa.
mut tuleehan niille lisiä vai????
Vaikkei olisi osa-aikainen myyjä, niin silti kuukausipalkka jää alle 2000. Jos tuntipalkka täysillä ikälisillä max n.10/h, niin laskekaa siitä. Osa-aikaisena ( reilut 22h/vko) lisien jälkeen brutto pyörii tonnin hujakoilla.....
Mistä helvetistä te noita palkka-arvioita oikein vedätte?
Makasiinilaisten lisistä: Makasiini on kova työnantaja - jos et ole päällikön mieleen niin muut saavat lisätunnit. Työilmapiiri kuulemma on huono [typillistä naisvaltaisille työpaikoille - ei puhuta suoraan vaan selän takana].
Mistäköhän tiedät tämän makasiinin toiminnasta muka noin paljon, kun sillä ei ole kauppoja lähimaillakaan. Ettei vaan taas olisi siililäisten tapa tehdä toisten kauppojen kuin s-market tuleminen paikkakunnalle vaikeaksi.
Mikään ed.mainitusta ei pidä paikkaansa
PAM ? Tarkoitit varmaan kuopion maxi-makasiinia asian laadusta päätellen.
Onkohan tarkempoo tietoo koska tämä Ale-makasiini ovensa aukasoo? Jottain mainintaa tais olla että tämän kuun lopussa?
26.4 torstaina taisi olla paikallislehdessä avautumispäivä, en ole 100% varma.
Luulen että makasiinissakin palkka on PAM:in mukainen. Itse tällä hetkellä S-Marketissa töissä, ollut yli puoli vuotta ja palkkani on nyt 9,89 €, iltalisät ovat kuuden jälkeen 3,83 € ja lauantailisät kello 13 jälkeen 4,98 €.
Joten tuossa ainakin PAM in mukaiset palkat ja lisät.
töykeen oloista henkilökuntaa ainakin tuntu olevan! ei tervehdystä edes, ei kassalla sanoneet paljonko tulee tuote maksamaan! kassaneiti heitteli tavaroitakin kassalla miten sattuu.
Tuohan kuvaa myös s-marketin, Lidlin ja Herkkupadan kassatoimintaa. Kaikissa noissa on ollut epäystävällistä henkilökuntaa. Siilinjärveläistä toimintaa...
Mainitsemissasi paikoissa olen saanut aivan hyvää palvelua. Kassat toimivat, hymy on herkässä ja ystävällinen käytös.
Kyllä se kaupan kassakin on ihminen, hänenkin työtään pitää arvostaa aivan samalla tavalla kuin muidenkin hommia.
Tuo muistuttaa enemmänkin tahallista mollaamista.
Arvostan ehdottomasti kaikkien työtä. Siitä ei todellakaan ole kysymys. Ennen Savoon muuttoa ja eläkkeelle jäämistä toimin vuosikymmeniä henkilöstöjohtaja-asemassa.
Siilinjärveläisissä kaupoissa vaan on tullut vastaan yksittäisten henkilöiden taholta sellaista töykeyttä, mihin etelässä en koskaan törmännyt. Useimmat toki vastaavat aina sanomaani tervehdykseen. Ja näille töykeillekin olen aina sanonut tervehdyksen.
Siilinjärvellä ei todellakaan saa sanoa koskaan negatiivista kommenttia, vaan tulee tyrmätyksi ja tosiasioiden sanominen on heti mollaamista. Eipä ihme, että täällä ei tapahdu parannusta asioissa.
Aivan hyvää palvelua sai meidän uudessa Ale-Makasiinissä, ja olivat hyvin ystävällisiä ja palveluhenkistä porukkaa. Mutta avajaispäivänä se kävi silmään, että lähes 40 vuotta Siilinjärvellä asuneena kaikki työntekijät olivat aivan tuntemattomia.
Outoa toimintaa minun mielestä. Olisin ostanut, huom olisin, raita-aineen jolle ei ollut hintaa hyllyssä. Kysyin kassaneidiltä ystävällisesti hintaa ja lähti selvittämään sitä. Tuli takaisin tovin päästä ja kertoi että tuotetta ei voida myydä kun ei ole hinta tiedossa... Mitä hittoa? Tavarat hyllyssä ja ei voida myydä? Neiti vielä totesi siihen perään että "Joskus toiste sitten"... Sanoin että kannattasko poistaa ne paketit hyllystä jos ne eivät ole myyynnissä? Hiukka kaverin kanssa toimintaa ihmettelimme. Tämä siis Siilinjärven myymälässä 27.04
Odotahan, että aurinko tekee ne raidat. Niin minä teen =)
Tuohan kuulosta melko ystävälliseltä, kun kerran lähti selvittämään asiaa. Se kuulostaa jo hyvältä varsinkin kun siellä on ollut yleisöryntäys. Sattuuhan sitä mokia ja kaikki eivät ole järjestyksessä kun kokonaan uusia kauppa pannaan pystyyn. Useamman kerran olen joutunut muutatuttamaan muissa siililäisissä kaupoisa kassakoneen hintaa hyllyn reunassa olevan mukaiseksi ja aina hinta on laskenut. Tiukasti sitä on joutunut sanomaan hyllyn reunan hinnan olevan kuluttajalakien mukaan aina se minkä tuote voi maksaa.
Tämä savolainen tapa rynnätä uuteen kauppaan on hyvin huvittavaa. Siilinjärvellä halpahallin avaamisessa sen ymmärtää, mutta että Kuopiossakin uusi kauppa on aina iso asia =) Ajattelin käydä tuossa ale-makasiinissa nyt vapun jälkeen hakemassa mökille tarvikkeita ja katsastaa samalla tämä uutuus.
Siilinjärvi ei ole enää mikään pikkukylä, jossa tunnetaan ainakin ulkonäöltä kaikki. Kuntaanhan muuttaa ja myös pois muuttaa joka vuosi yli 1000 henkilöä ja Kuopiossa käydään paljon töissä.
Voipi olla huvittava tapa, en ole Siilinjärveläinen... Enkä savolainen... ;) Ja 27.4 ei ollut kuin muutama asiakas, ei mitään yleisöryntäystä. Toisella kertaa olin jo samaisen asian kanssa tekemisissä, eli tuotteesta otettiin väärä hinta ja... Kassa ei tiennyt mitä asialle pitäisi tehdä... ;)
Kovimpa olet kaupasta kiinnostunut, kun et äänestänyt jaloillasivaan menit uudelleen ja oletettavasti maksa muualla samasta tuotteesta suurempaa hintaa. Sillähän voit vaikuttaa asiaan...=)
Kuopion Maxi-Makasiinissa on aivan ihana nuori kassanhoitaja. Hän taitaa olla talon kuopus, ja oikea päivänsäde.
Rohkaistu jo ensikerralla juttelemaan tämän kanssa niin arvaa kuka täällä unelmoi. Ja voi pudottaa myös pilvilinnoista alas...
Mitäköhän mun poikakaveri mahtaisi tykätä moisesta "juttelemisesta";)
Sori nyt että pudotin sinut sieltä pilvilinnoista alas:D
Kummasttippa kehuskelit kaupan työntekijää ihan muuten vaan =) Niin ja kaapistakin voi tulla tai olla kaikki käy tyyppiä myös...
"Kuopion Maxi-Makasiinissa on aivan ihana nuori kassanhoitaja. Hän taitaa olla talon kuopus, ja oikea päivänsäde."
Voi hän olla päivänsädekin, mutta ainakin hän on kiva ja eläväinen nuori nainen, ja kova puhua pulputtamaan. Mukavan retvakka immeinen, josta on helppo tykätä.
Ostin Ale-Makasiinista tulitikkuja., Hansa Candlen valmistamia. Tikkujen lukumäärä oli noin 2/3 ilmoitetusta ja niistäkin suuri osa katkesi raapaistessam vaikka sen teki varovaisestikin. Ei ollut puntti kyllä kalliskaan, mutta harmi tulee vastaan monta kertaa.
Joopa joo.Henkilökuntaa kannattas opettaa asiakaspalveluun ja siisteyteen.Vaate puoli sekainen ja sama kun tuijottas tikkurilan värikarttaa...ei mitään järjestystä.Ei kuunella asiakasta,osoitetaan vaan sormella ja jatketaan keskustelua työkaverin kanssa.Ammattitaito puuttuu ja kovin iäkästä porukkaa.Rauta puolella makee komistus.
Joopa joo, kannattas opetella varmaan tuo yhdyssanojen käyttö! Ja onhan siellä nuorta porukkaa töissä, ainakin ne kolme nuorta tyttöä ainakin. Ja ite oon ainakin saanu hyvää palvelua kyseisestä kaupasta, myyjät ovat aina auttaneet jos olen apua tarvinnut! Kateellisten panettelua vaan tuo haukkuminen kyseistä kauppaa kohti.
Itse olen käynnyt kyseisessä liikkeessä siitä lähtien kun liike aukaisi ovensa.
Palvelu on ollut todella ystävällistä.
Jos tarvitsee apua niin myyjät on tullut auttamaan aina.
Kannattaa käyttää paikallisia palveluja sillä vastaavaa liikettä ei ole ollut
siilinjärvellä.
Piti lähteä kuopiosta asti hakemaan tavaroita.
Nut saa siilinjärveltä ja hinnat on todellakin edullisia.
Olen käynnyt kyseisessä liikkeessä monesti ja käyn varmasti jatkossakin.
Oli todella ystävällistä palvelua ostin häkki verkkoa ( joka oli aijemmin loppunut )
mutta vaaleatukkainen ( polkkatukka ) myyjä lupasi soittaa kun tuotteet tulee.
Kuin myös soittikin kun tuote oli tullut.
Minusta se on upeaa palvelua myyjältä.
Hyvä kun siilissä on ale makasiini.
No johan täällä on Lakusta pitäviä "immeisiä" liikkeellä. Ei kai hänestä voi muuta mieltä olla kuin että kiva tapaus on kyseessä. Päällepäin cool, mutta kun vähänkään paremmin tuntee niin puhelias ja erittäin sympaattinen.
Et sitten hyvänä hetkenä tullut tiedustelleeksi asiaa leidiltä itseltään? Arvasihan tuon nyt sokea Reettakin mitä kaverin päässä liikkui ;)
En kai minä nyt toisen omaa;)
Kuinka niin toisen omaa? Hassu:)
Kyllä tänne tarvittas Kodinkoneliike.
Ennenvanhaan Siilinjärvellä oli ainakin Musta-Pörssi ja Tommin Kone. Nykyajan dystopiassa ei vissiin kannata enää yhtään kodinkoneliikettä pitää Siilinjärvellä, vaikka kunnan asukasluku on kasvanut 80-luvusta selvästi? Osoitus vain ahneuden kasvusta, josta ei kyllä hyvää seuraa...
Ale Makasiini oli todi pirteä lafka. Sieltä löytyi välillä kaikkea tosi kummaa sälää. Nyt Tokmanni ja Halpa-Halli syöttävät ketjubulkki tavaraa. Kilpailun vähentyessä tarjonta yksipuolistuu.
Halpamyymälät täällä vain pärjäävät. Laatu pitää hakea kaupungista.
Laatu pitää tilata ulkomailta. Pointtini ed. viestissä oli, että em. lafkassa oli tosi kivan häröä randomkamaa, jota kakkosesta tai uskonketjusta on turha kaivaa.
Joko selvisi minne tämä liike aikoo avata tilansa.
Pöljän keskustaan siihen onnikka-aseman viereen.