Nuorilla rotilla lähtee karvaa, myco? AUTTAKAA!

Hei! Hankin toiset rottani virallisalta kasvattajalta jokin aikaa sitten (ovat veljeksiä). Pojat ovat nyt vasta 3kk ikäisiä ja kävimme eläinlääkärissä pari viikkoa sitten nuhan takia, minkäänlaista lääkekuuria ei tarvittu ja nuha oli luultavasti alkanut pöllyävän pohjusteen takia. Aivastelu on mielestäni nyt vähentynyt selvästi, mutta toisella lähtee nyt todella paljon karvaa ja sitä kutittaa paljon. Lisäksi tänään sillä on toinen silmä rähminyt paljon ja olen sitä puhdistanut koko ajan. Toisella ei kumpaakaan näistä, vain vähän kaarvnlähtöä takapäässä. Kummatkin syö ja juo ja on virkeitä. Kipeämpi rotista on 'alistuva' ja terveempi johtaja, johtuisikohan karvanlähtö yms stressistä? Jos johtuu miten voisin lieventää sitä? Sairaampi tuntuu olevan aina vähän varuillaan joten voisi johtuakin. Kiitos jo etukäteen jos vastaat!
5362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vastauksia? ja vielä sen verran että pojilla on jatkuvasti valtataistelut menossa ja vahvempi ja rotevampi on pienemmän kimpussa ..

Äänestä

Jos rotat on SKeY:n hyväksymältä kasvattajalta, niin mitäpä jos kysyisit häneltä?

Äänestä

kyllä rotilta lähtee aina vähän karvaa, mutta soittaisin itse kasvattajalle. Millä peset rotat? Liian voimmakkaalla pesuaineelle pesu voi myös heikentää turkkia.

Äänestä

Rotalta ei kuulu lähteä karvaa niin paljon että sen puuttumisen huomaa (paitsi rexeiltä vanhana, ja tuplarexeiltä toki). Olisiko ulkoloisia? Vie lääkäriin ja ilmoita toki kasvattajalle jos et ole sitä jo tehnyt.

Äänestä

karvanlähtö on nyt onneksi loppunut mutta kasvattaja ei ole vastannut sähköpostiin.. Nyt olen huomannut että poikien iho on monin paikoin kellertävä ja ehkä vähän rusehtava, aivan kuin olisi ihan kuiva... :o edellisellä rotalla tuli myös viimeisinä aikoina sellaista ja lääkärissä arveltiin sen olevan loisten aiheuttamaa.. Turkeissa en silti ole nähnyt mitään liikkuvaa tai munia, mustan rotan turkista ne huomaisi helposti. Onko jollain kokemusta tälläisistä ihovaivoista? ja kiitos vastauksista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rottenroll kirjoitti:

Hei! Hankin toiset rottani virallisalta kasvattajalta jokin aikaa sitten (ovat veljeksiä). Pojat ovat nyt vasta 3kk ikäisiä ja kävimme eläinlääkärissä pari viikkoa sitten nuhan takia, minkäänlaista lääkekuuria ei tarvittu ja nuha oli luultavasti alkanut pöllyävän pohjusteen takia. Aivastelu on mielestäni nyt vähentynyt selvästi, mutta toisella lähtee nyt todella paljon karvaa ja sitä kutittaa paljon. Lisäksi tänään sillä on toinen silmä rähminyt paljon ja olen sitä puhdistanut koko ajan. Toisella ei kumpaakaan näistä, vain vähän kaarvnlähtöä takapäässä. Kummatkin syö ja juo ja on virkeitä. Kipeämpi rotista on 'alistuva' ja terveempi johtaja, johtuisikohan karvanlähtö yms stressistä? Jos johtuu miten voisin lieventää sitä? Sairaampi tuntuu olevan aina vähän varuillaan joten voisi johtuakin. Kiitos jo etukäteen jos vastaat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu