Vain Pukkilassa voi nähdä joulupukin monottavan ja hakkaavan sauvallaan maassa makaavaa humalikkoa. Tämä tapahtui luonnollisesti ennen joulua, SALEn edessä. Kun silminnäkijä meni saleen pyytämään että poliisille soitettaisiin, myyjät naureskelivat asialle ja väittivät humalaisen häiritsevän heitä joka päivä! - Sanomattakin on selvää, että joulupukki on ns. Pukkilan Poliisi, jolla on yleisavain kunnan vuokra-asuntoihin...
Pukkilan monottava joulupukki
Käymässä vain
4340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pukkilalainenhan tämäkin on. Kahden vuoden ehdottoman sai; ei siitä ollut kuin Uusimaassa pieni maininta. Oli meinaan Orimattilan Sanomien (joka Pukkilan virallinen paikallislehti) syvä kurkku:
Itäuusmaalaisvaltuutettu saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
19.07.2010 7:00
Itäuusmaalaista kunnanvaltuutettua epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tapauksen kesäkuussa käynnistynyt poliisitutkinta on valmis ja juttu on siirtymässä syyttäjälle lähiaikoina.
–Epäilty on ollut meillä lyhyen ajan vangittuna ja hän on myöntänyt teon. Siinä mielessä tämä on selvä tapaus, kertoo tutkintaa johtava komisario Peter Fagerholm Itä-Uudenmaan poliisista.
http://www.uusimaa.fi/Uutiset/Kaikki-uutiset/Paauutiset/Itauusmaalaisvaltuutettu-saa-syytteen-lapsen-seksuaalisesta-hyvaksikaytosta
Onko Pukkilasa mitään elävänmusiikin juttuja? tai onko toimivia bändejä/hyviä bändejä joita voisi tilata vaikka illanistujaisiin.
Kauhistuttavaa. Politiikka on kovvoo hommoo.
Mononukleoosi pukilla.