opiskelu ja muutto Etelä-Afrikkaan

Heips,

olisin kiinnostunut muuttamaan Etelä-Afrikkaan, mutta tietoa kyseisen maan yliopistoista ei ole kauheasti (kauhutilastoista sitäkin enemmän). Eniten tällä hetkellä kiinnostaisi Port Elizabeth tai joku muu itärannikon kaupunki (Kap Kaupunkikin kävisi), mutta en ole kuullut kenenkään henk.koht kokemuksista siellä opiskelusta. Olisin kiitollinen, jos joku viitsisi jakaa kokemuksiaan ko. kaupungista tai muissa e-an kaupungeissa asumisesta ja yliopistoelämästä, mitään kauhutilastoilla pelottelua en tarvitse ihmisiltä jotka eivät ole siellä itse olleet, niitä tilastoja ja uutisia olen lukenut tuhansittain itsekin, kiitos vain. Mutta kaikki vinkit ja tarinat olisivat tarpeellisia ja etenkin tuosta mainitsemastani kaupungista :)
21274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vietin joulu-huhtikuussa noin 4 kk Etelä-Afrikassa. Se on kaunis ja mielenkiintoinen maa. Ihmiset ovat ystävällisiä, avuliaita ja reippaita. Paljon nähtävää. Uimavesi on meressä liian kylmää Kap Kaupungissa tammikuussakin. Tasokkaita opiskelumahdollisuuksia, mutta sisäänpääsy voi olla tiukkaa. Ehkä ulkomaalainen pääsee rahalla helpommin. Kap Kaupunki on Etelä-Afrikan kulttuurielämän keskus ja turistien suosiossa. Kapen alueella on paljon näkemistä ja tekemistä. East London on myös miljoonakaupunki, mutta enemmän teollisuussatamakaupunki. Merivesi lämpenee miellyttäväksi oikeastaan vasta Durbanista pohjoiseen. Eläminen ja asunnot ovat halvempia kuin Suomessa. Vaikka mustat ovat olleet vallassa jo 20 v Etelä-Afrikka on silti kahden yhteiskunnan maa. Suuri määrä valkoisia "pakeni" maasta Austraaliaan, Uuteen-Seelantiin, Englantiin, USA:han jne, mutta tuhannet ovat palanneet. www.snoopy.fi

Äänestä

En tiedä onko tästä mitään apua. Mutta voit ottaa yhteyttä kommentoimalla blogia ja voin kertoa lisää henk. koht. maililla yms. :)

http://millakaysa.blogspot.com/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9913544 kirjoitti:

Heips,

olisin kiinnostunut muuttamaan Etelä-Afrikkaan, mutta tietoa kyseisen maan yliopistoista ei ole kauheasti (kauhutilastoista sitäkin enemmän). Eniten tällä hetkellä kiinnostaisi Port Elizabeth tai joku muu itärannikon kaupunki (Kap Kaupunkikin kävisi), mutta en ole kuullut kenenkään henk.koht kokemuksista siellä opiskelusta. Olisin kiitollinen, jos joku viitsisi jakaa kokemuksiaan ko. kaupungista tai muissa e-an kaupungeissa asumisesta ja yliopistoelämästä, mitään kauhutilastoilla pelottelua en tarvitse ihmisiltä jotka eivät ole siellä itse olleet, niitä tilastoja ja uutisia olen lukenut tuhansittain itsekin, kiitos vain. Mutta kaikki vinkit ja tarinat olisivat tarpeellisia ja etenkin tuosta mainitsemastani kaupungista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu