Pätkä-Pekkarinen puheenjohtajakisaan

Nyt KEPUn pieni suuri mies Mauri "Pätkä" Pekkarinen on myös ilmoittautumassa puheenjohtajakisaan. KEPUn sisäiset ristiriidat alkavat nyt kuplia myös muualla kuin pinnan alla.

Laskevien kannatuslukujen ja taloudellisten vaikeuksien myötä KEPU on historiansa pahimmassa kriisissä, josta ei ulospääsyä ole.
760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Historiaa tekemään Suomen pienin yhden miehen ihmispyramidiSuomen pienimmän oppositiopuolueen suurvisiiriksi.

Äänestä
  • Pätkä se on Väyrynenkin.

    Äänestä

Kas kun ei kaikkien aikojen suosituin pääministeri Matti Vanhanen ole pyrkimässä. Oikeastaan Matti Vanhasen ei pitäisikään olla pyrkimässä, jos häneen itseensä on uskominen. Hänhän olisi omien puheidensa mukaan edelleenkin sekä pääministeri että puheenjohtaja, ellei olisikin yllättäen muuttanut mieltään polvikipujen takia. Tai oikeastaanhan Matti Vanhasen polvikivut olivat vain sitä luokkaa, että hän kertoi niiden sallivan sen, että hän jatkaa puheenjohtajana, mutta ei pääministerinä. Vai oliko se toisinpäin? Joka tapauksessa Matti Vanhanen hieman myöhemmin ilmoitti kertovansa "vuosien päästä" todelliset syyt kintaiden tiskiin lyömiselle. Oli miten oli, kaikki vaalit hävinnyt Vanhanen on nyt uusilla urilla. Toivottavasti polvet kestää.

Äänestä

On todennäköistä, että kepun puheenjohtajakisaan ilmoittautuu vielä lisääkin ehdokkaita. Todennäköisimmin ehkä Tuomo Puumala ja Kimmo Tiilikainen. Joka tapauksessa kisasta tulee jännä jo näilläkin ehdokkailla.

Äänestä
  • Paljon jännempi kuin kepun pressaehdokaskisasta, jossa jännättin pelkästään, kuka seuraavaksi kieltäytyy.

    Äänestä

  • :D kirjoitti:

    Paljon jännempi kuin kepun pressaehdokaskisasta, jossa jännättin pelkästään, kuka seuraavaksi kieltäytyy.

    kepun pelin politiikkaa ei voi nauramatta kattella...

    Äänestä

Oli Mauri yrittämässä jo vuonna 2010.
Kaunisto, joka pressanvaalien aikoihin kertoi häpeävänsä Väyrystä yritti varapuheenjohtyajaksi ja pääsikin.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Keskustan Kaunisto häpeää Väyrystä/1135268689458

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Nyt KEPUn pieni suuri mies Mauri "Pätkä" Pekkarinen on myös ilmoittautumassa puheenjohtajakisaan. KEPUn sisäiset ristiriidat alkavat nyt kuplia myös muualla kuin pinnan alla.

Laskevien kannatuslukujen ja taloudellisten vaikeuksien myötä KEPU on historiansa pahimmassa kriisissä, josta ei ulospääsyä ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu