Uusintaversioista

Kertokaa mielipiteitänne, mitä mieltä olette elokuvien cover-versioista. Hollywoodissa on pula hyvistä käsikirjoittajista ja vanhan parsiminen on osoittautunut helpommaksi tehtäväksi kuin uuden kutominen. Mielipideasioita tietenkin. Mutta luetelkaa elokuvia, jotka on tehty uusiksi; joissa lopputulos on alkuperäistä parempi.
Itselläni tulee mieleen ainoastaan Gilliam Armstrongin v.1994 ohjaama "Pikkunaisia", joka on parempi kuin v.1933 George Cukorin ohjaus. Toisaalta v.1949 Melvin LeRoyn "Pikkunaisia" on yhtä hyvä kuin v.1994 tuotos. Odotan "innolla" milloin joku iskee näppinsä Citizen Kaneen ja Casablancaan.
10553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Näin vartin istumisen ja merelle tuijottelunkaan
jälkeen ei tule mieleen yhtäkään elokuvaa
joka olisi edeltäjäänsä parempi..

Heititpä ilmoille mielenkiintoisen ajatuksen:
Citizen Kanen ja Casablancan uudelleen filmauksen.
Oi, en haluaisi niitä nähdä... ;)

Tuulen viemää voisi joku myös yrittää,
samoin kuin Ihmeelinen oli elämänkin, heh :)

Äänestä
  • Pikku mui: "Tuulen Viemän" uusintaversiostahan oli vuosikaudet puhetta jostain 70-luvun loppupuolelta asti, lopulta moninaisten riitojen jälkeen päädyttiin sitten jatko-osaan, "Scarlett", jonka kirjoitti Alexandra Ripley ja josta nähtiin TV-versio joskus kymmenisen vuotta sitten. Hirveää katsottavaa. Naispääosanesittäjä Joanne Whalley-Kilmer oli aivan totaalisen epäonnistunut ja ei-karismaattinen valinta, eikä Timothy Dalton Rhett Butlerina ollut paljon sen parempi. Myös juonellisesti ja toteutukseltaan äärimmäisen tylsä. Miksei ne ääliöt tajua, ettei Vivien Leighin ja Clark Gablen saappaita pysty ikinä kukaan täyttämään?! Tai Bogartin ja Bergmanin "Casablancassa", vain pari esimerkkiä mainitakseni. Klassikoiden raiskaus uusintaversioiden avulla pitäisi lailla kieltää!

    Äänestä

Eiköhän tuo klassikoiden uudelleenfilmatisointi ole ainakin toistaiseksi haudattu juttu sen jälkeen kun, uusioversiot "Sabrina" ja "Psyko"-leffoista floppasi aika reippaasti.

Itse tykkäsin "Punainen lohikäärme"-leffasta enemmän kuin kirjan ekasta filmatisoinnista "Psykopaatin jäljillä".

Äänestä
  • mutta mieleeni tuli Tuntematon Sotilas.
    Pidän nimittäin molemmista versioista niin uudemmasta kuin vanhemmastakin. Tunnesyistä ehkä sittenkin ykköseksi nousee vanha Tuntematon.

    Äänestä

  • Veera kirjoitti:

    mutta mieleeni tuli Tuntematon Sotilas.
    Pidän nimittäin molemmista versioista niin uudemmasta kuin vanhemmastakin. Tunnesyistä ehkä sittenkin ykköseksi nousee vanha Tuntematon.

    Voi tsiijus! Tuntematon Sotilas = yksi huonoimmista elokuvista kautta aikojen...

    Äänestä

Ainakin Himmlen über Berlinin uudelleen filmatisointi oli puuduttava kokemus. Ei siitä sen enempää.

Äänestä

...on ikävä kyllä tehty uusversio.

Katso siis Pamela Andersonin Barb wire ja itke. Kyseisessä elokuvassa raiskataan Casablanca edestä ja takaa erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa!

Äänestä

Itseasiassa filmien ja ideoiden uudelleen lämmitys ei niinkään ole ideapulan, kuin rahan vika. Studioilla on holvit täynnä 'uusia' käsikirjoituksia ja tuorreita ideoita, mutta jos elokuvan teko maksaa 50 miljoonaa dollaria, käytetään mieluummin sellaisia ideaa, joka on jo testattu elävällä yleisöllä.

Hounoin uusintalämmittelyn idea on ympätä 'jotain kaikille' ideoita elokuviin. Esimerkistä käy vaikka 'Pearl Harbour'. Elokuva on melkein kopio 'Tora, Tora, Torasta', mutta jotta saataisiin muutama nainen katsomoon, siihen on ympätty romantiikkaa ja punaniska amerikkalaisille, joilta kuitenkin saadaan suurin osa lipputuloista, täysin merkityksetön Operaatio Doolittle.

Äänestä

Raquelille: olet varmaan huomannut, kuinka mielellään kaikenmaailman nykythrillereiden ohjaajat, kuten kammottava Brian De Palma, harjoittavat Hitchcockin raiskausta! Esim. legendaarisesta "Vertigosta" on imetty vaikutteita ja varastettu suoraan kohtauksia niin moneen nykythrilleriin, etten osaa edes laskea. Räikeimpinä esimerkkeinä "Basic Instinct" (etenkin autolla-ajokohtaukset), "Viimeinen Analyysi" (Gere, Basinger, Thurman) ja De Palman "Dressed To Kill." Jos eivät itse kykene luomaan tarinoita, jättäisivät edes maailman parhaat ja legendaarisimmat klassikot rauhaan... Kirjallisesta varkaudesta voi joutua syytteeseen, vaan ei näköjään elokuvallisesta...

Äänestä

Uusintaversioiden laatu on usein myös mielipidekysymys, varsinkin kun useimmilla on takaraivossa kolkuttamassa sen edellisen teoksen synnyttämä nostalgia: "Ei, ei, ei, kaikki tässä uudessa versiossa on tehty niin toisin ja väärin!"
Tietysti on olemassa myös selviä tapauksia joissa jompikumpi on kieltämättä parempi esim. Pearl Harbour ja Tora tora tora - kaikki jotka väittävät vastaan ovat, eivät ainoastaan väärässä vaan myös selvästi sivistymättömiä barbaareja.

Niin, ja oma kandidaattini elokuvaksi, joka on onnistunut vähintään yhtä hyvin kuin edeltäjänsä(The Thing from another world), ja mielestäni jopa paremminkin(vaikka kovin erillaisista elokuvista on lopulta kyse) on The Thing (1982).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raquel kirjoitti:

Kertokaa mielipiteitänne, mitä mieltä olette elokuvien cover-versioista. Hollywoodissa on pula hyvistä käsikirjoittajista ja vanhan parsiminen on osoittautunut helpommaksi tehtäväksi kuin uuden kutominen. Mielipideasioita tietenkin. Mutta luetelkaa elokuvia, jotka on tehty uusiksi; joissa lopputulos on alkuperäistä parempi.
Itselläni tulee mieleen ainoastaan Gilliam Armstrongin v.1994 ohjaama "Pikkunaisia", joka on parempi kuin v.1933 George Cukorin ohjaus. Toisaalta v.1949 Melvin LeRoyn "Pikkunaisia" on yhtä hyvä kuin v.1994 tuotos. Odotan "innolla" milloin joku iskee näppinsä Citizen Kaneen ja Casablancaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu