Minä nuukailen ja kostan näin nuukuusviikolla

Minä nuukailen ja kostan yhteiskunnalle sen meille eläkeläisille verotuksen kautta temät rikokset.

Meille on määrätty mm. rangaistusvero, koska ollaan eläkkeellä ja indeksileikkaus ja suurimmalle osalle eläkkeiden korotuskin taisi olla pelkää huulen heittoa jne.
Minä siis lakkaan kuluttamasta ja silloin yhteiskunta tuntee sen nahoissaan.

Leikkaa itse hiukseni. Sen homman aloitin tosin jo silloin, kun parturikampaajat eivät jakaneet alv pudotusta meidän asiakkaittensa kanssa.

Pyöräilypuseroni vetoketju meni rikki. Sen sijaan, että olisin mennyt ostamaan kaupasta uuden puseron, ostinkin uuden vetoketjun ja vaihdoin sen rikkoutuneen tilalle ja hyvä tuli.

Auton renkaat vaihdan itse ja polkupyöränikin huollan ihan itse.

Niin ja kiusallanikaan en osta tällä viikolla kotimaisia 4,5€ tomaatteja ja 3,5€ kurkkuja vaan tyydyn vaikka espanjalaisiin tai sitten en osta ollenkaan.

Kyllähän tietävät, että nuukailen.
10171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

minuunkin, paitsi vetskarin vaihto. Siihen en rupee.

Äänestä

Tuleepa nuukuusviikkoa vietettyä oikein luvan kanssa ja hyvään tarkoitukseen, luontokin säästyy. Koluan pakastinta ja puhdasta lähiruokaa tarjoan, sieniä ja marjoja , eipä tarvita tuontihedelmiä. Varhennetun pikkujoulunkin voimme viettää, löytyy pakastettu lanttulaatikko ja muutama joulutorttukin.Jauhokaapin siivoan ja leivon terveelliset monen viljan sämpylät, on jyviä ja pähkinöitä pussien pohjalla sattumiksi.
Kävelen kauppaan ehkä maitopurkin ostamaan, samalla kirjastossa käyn lukemassa kuvalehtiä, ylellistä Gloriaa selailen hartaasti.

Kampaajan ehdin jo tilata tälle viikolle, kun en itse osaa leikata hiuksiani ja jotain värisävyäkin mieluilen...en muuta kotikonstia muista kuin että kulhon voi laittaa päähän ja sen reunoja myöten leikata. Ompelu minulta sujuu ja voisin vetoketjun uusimisen vaihtaa vaikka fillarin huoltoon. Näin pienimuotoisesta vaihdantataloudesta ei vielä verotettane.

Nuukaillaan, meiltähän se käy, on nuukuusvuosiakin saatu viettää !

Äänestä

Meillä on ainainen nuukailuviikko, sillä minä olen toiminut parturina vuosikausia, vaikka koulutusta ei siihen olekaan. Onneksi parturoitavalla on karvoja runsaasti ja monenlaisella mutkalla vielä, joten siinä ei pieniä virheitä huomaa. Homma alkoi vähän sattumalta, kun pitkähköllä purjehduksella kipparin takkuista, pitkää, suolaveden liottamaa kuontaloa ei edes metallikammalla saatu selvitettyä, saksia siinä tarvittiin.

Olen tee-se-itse-tyyppiä vaikka kaikki ei aina onnistukaan, niin yritystä on.
Yhtenä suurimmista onnistumisistani pidän isopurjeen korjaamista ompelukoneella, vaikka ei helppoa ollut jo suuren kokonsa takia, mutta kiitosta ja silitystä sain ja vieläkin joskus nytkin mainitaan ns. hyvinä hetkinä.

Äänestä

Nuukuusviikkoa en minäkään paljon huomaa omassa ostokäyttäytymisessäni, sillä eroa ei juurikaan taida olla normaalihommeleihini verrattaessa.

Tänään vain en viitsinyt mennä kauppaan ollenkaan, kun kävin silmälääkärissä ja aivan epäkristilliseen aikaan, klo 8.00. Matkaan sai varmuudeksi ruuhka-ajan huomioonottaen varata tunnin, joten herätyskellona toimiva kännykkäni oli valmiina herättämään klo 5.30.
Se sitten aiheutti heräämisen itsestään klo 4.11. Olen edelleenkin aivan pöpperössä.

Silmälääkäri oli perusteellinen, paineet olivat hyvät, paine oli 12 kummassakin silmässä, ja silmänpohjat ovat hyvät.

Mutta miten saisin oikean rytmini takaisin? Useimmiten herään klo 8 tienoilla. Päivunia en ole koskaan nukkunut.

Äänestä

En nuukaile, lapsuudessani sain siitä tarpeeksi.
No, kukin käyttää rahojaan tulojensa mukaan, pienessä voin ehkä nuukaillakin, mutta ostan kaikkea, mitä haluan, ja mihin omat varat periksi antavat.

Äänestä

Mä nuukailen, ostan kaiken laadukkaan tavaran alemyynnistä,, kostan pienen eläkkeen yhteiskunnalle , mitäs on tehny indeksi leikkurin , eläkkeitten osto voima senku aina vaan pienenee.
harmittaa, olisin rikas ku en pelaisi hedelmäpelejä, koneet pitäisi kaikki kiikuttaa kaupoista pois,,,,,
pelit on mun kirous,,,,

Äänestä
  • Voi sinua onnetonta! Oletko jäänyt koukkuun? Koita hyvä ihminen irroittautua. Teeppä huomenna niin, että kävelet koneiden ohitse. Kyllä se onnistuu.

    Äänestä

pelihimo,,,,




niinkö luulet, meinaatko että vielä joskus onnistun pääsemään niistä eroon ???
ne on kuin huumetta, mikä ihme niissä vetää kuin mangneetti,,,,
jooo, mun on vähän pakko mennä ny ohi, ku rahat oikeesti loppuvat ja laskut on maksettava, joten ei ole muuta keinoa kuin yrittää sulkea silmänsä koneitten kohdalla,
pelottaa jo kaupassa käyntiki,
kalat vapisee jo evella,
taasko lankeen koneeseen,,, olisitpa nykimässä mua eri suuntaan,,,,,
pois koneitten läheltä,,,,

Äänestä
  • heh, korjaus,, " jalat vapisee jo ovella ",, haasuja noi kirjotus virheet, mistähän neki aina ilmestyy,,,, ??

    Äänestä

Nuukuusviikko? En ole kuullutkaan!

Tuskin viikko ratkaisee mitään.
Tärkeämpää lienee miten toimii nuukuusviikon päättymisen jälkeen ennen seuraavan alkua, jos se on kerran vuodessa.

Kyllä kai useimmat ikäluokkamme ihmiset ovat oppineet katsomaan hintoja ja muutenkin mukauttamaan kulutuksensa omiin, todellisiin, trendeistä vapaisiin tarpeisiinsa.

Onkohan minun kostamistani, päivittäistavaroiden alkuperästä piittaamattomuuden lisäksi, lentoyhtiön valinta aina hinnan ja aikataulun perusteella?
Espanjan asuntomme hoitovastikkeen maksaminen?
Ko. asunnon rahaliikenteen hoitaminen Deutsche Bank´in kautta?
Vähäiset, vuosittaiset ajokilometrit, 3000km, polttoaineveroa minimoiden?
( En kuitenkaan hae bensoja Venäjältä )!
Miellyttävyyspalveluista nauttiminen Virossa ja Espanjassa?
Joulua edeltävien, vähäisten ostosten tekeminen Saksassa?

Niittinä kaikelle, kaupallisen salin vaihto ilmaiseen, oman seuran punttikämppään!
Käyttötavaroiden "tekohengitystä" en viitsi luetellakaan.

Alun tälle pihistämiselle antoivat 90-luvun verottajan tulkinnat ja soviteltu työttömyyspäiväraha.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


j.pellervoinen kirjoitti:

Minä nuukailen ja kostan yhteiskunnalle sen meille eläkeläisille verotuksen kautta temät rikokset.

Meille on määrätty mm. rangaistusvero, koska ollaan eläkkeellä ja indeksileikkaus ja suurimmalle osalle eläkkeiden korotuskin taisi olla pelkää huulen heittoa jne.
Minä siis lakkaan kuluttamasta ja silloin yhteiskunta tuntee sen nahoissaan.

Leikkaa itse hiukseni. Sen homman aloitin tosin jo silloin, kun parturikampaajat eivät jakaneet alv pudotusta meidän asiakkaittensa kanssa.

Pyöräilypuseroni vetoketju meni rikki. Sen sijaan, että olisin mennyt ostamaan kaupasta uuden puseron, ostinkin uuden vetoketjun ja vaihdoin sen rikkoutuneen tilalle ja hyvä tuli.

Auton renkaat vaihdan itse ja polkupyöränikin huollan ihan itse.

Niin ja kiusallanikaan en osta tällä viikolla kotimaisia 4,5€ tomaatteja ja 3,5€ kurkkuja vaan tyydyn vaikka espanjalaisiin tai sitten en osta ollenkaan.

Kyllähän tietävät, että nuukailen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu