Majavan tunnistaminen

Ymmärsinkö oikein että kanadanmajavaa saa räiskiä vapaasti mutta euroopanmajava vaatii pyyntiluvan? Mistä hemmetistä ne toisistaan pystyy hämärässä erottamaan vai onko syytä hakea aina pyyntilupa?
42277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ne ole sekasin samoissa vesissä. Tutustu päivällä kumpia aikomassasi mets.paikassa elelee. Tosin taitaa olla aika harvassa paikassa euroopanmajavaa lounais suomessa ja joitai pieniä paikkoja keskisuomessa.

Äänestä

Kyllä lounaassa on aina pirkanmaalle saakka eurooppalaisia majavia ja varmasti osin päällekkäinkin vaikka ei samoissa pesissä asustele. Eurooppalaista ammutaan varmasti paljon ilman pyyntilupiakin muka kanadalaisina. Niitä ei kai muuten erota kun tutkijat toisistaan tapetuista yksilöistä mutta tietääkseni pesä on ainoa silmin nähtävä ero. Kanadanmajava rakentaa keko pesän ja euroopanmajava tavallaan kaivaa kolon johonkin joki/oja törmään eikä silmin nähtävää kekoa. Näin olen kuullut mutta en ihan sata varmaksi pysty sanomaan.

Äänestä

Eikös niillä ole häntä vähän erilainen? Tosin sitähän on vaikeampi päästä tutkimaan ennenkuin on saanut majavan käsiinsä (ja silloin luultavasti se on jo kuollut).
Siis toisella on häntä pyöreämpi ja toisella hiukan teräväkärkisempi? En tosin muista kummalla oli kumpi. Ja varmaan vaikea havaita eroa jos ei ole hännät vierekkäin...

Äänestä
  • Kanukilla pyöreämpi ja lätykämpi häntä. Aika selvästikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitkähammas kirjoitti:

Ymmärsinkö oikein että kanadanmajavaa saa räiskiä vapaasti mutta euroopanmajava vaatii pyyntiluvan? Mistä hemmetistä ne toisistaan pystyy hämärässä erottamaan vai onko syytä hakea aina pyyntilupa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu