"Lapset" raiskasivat 15-v tytön metsässä

Kaksi kouluikäistä poikaa raiskasi tytön metsikössä. Tieto tapauksesta levisi poikien rehentelyn vuoksi useiden muiden koululaisten tietoon.

15-vuotias tyttö oli ollut kirkossa konfirmaatioharjoituksessa, josta hän lähti kävellen kotiinsa. Ystävä oli mukana. Matkan varrella tytöt kohtasivat sattumalta kaksi ikäistään poikaa. Pojat totesivat 15-vuotiaalle, että heidän yhteinen tuttunsa oli haukkunut häntä "huoraksi". 15-vuotiaan kaveri lähti tapaamaan omaa poikaystäväänsä, jolloin tyttö jäi yksin poikien kanssa.

Toinen pojista kävi virtsaamassa. Sitten pojat yhtäkkiä ehdottivat, että tyttö harjoittaisi suuseksiä heidän kanssaan. Tyttö kieltäytyi järkyttyneenä ja yritti päästä pois. Pojat eivät kuitenkaan päästäneet. Hennolla tytöllä ei ollut mahdollisuuksia rimpuilla isokokoisten poikien otteesta.

Nuorukaiset (pojat) painoivat tytön maahan ja raiskasivat hänet toisen pitäessä kiinni uhrista. Raiskaus toistettiin. Tilanne kesti parikymmentä minuuttia. Tämän jälkeen pojat päästivät hänet menemään.

Sana tapauksesta lähti liikkeelle paikallisten nuorten keskuudessa. Raiskaajat olivat rehennelleet teollaan kaverilleen, joka viestitti siitä netissä. Myös tytön ystävä sai tapauksen tietoonsa ja tyttö vahvisti hänelle asian.

Rikostutkinta asiasta aloitettiin vasta alkutalvesta, kun myös uhrin koulun rehtori oli saanut tietää, mitä oli tapahtunut.


Syyttäjä vaati nuorukaisille (tai siis "pojille") rangaistusta törkeästä raiskauksesta.

Nuori ikä säästi syytetyt vankilalta. Kumpikin tuomittiin vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Sen ohella heidät määrättiin valvontaan ja suorittamaan yhdyskuntapalvelusta 90 tuntia.

Uhrilleen tuomittujen tulee maksaa 9250 euron kärsimyskorvaus.
Korvausta korotti tapauksen leviäminen kaveripiirin tietoon.

Kummallakaan nykyään ammattikoulua käyvällä nuorukaisella ei ole rikostaustaa.


Entä kun tälläiset "lapset" raiskaa aikuisen naisen, niin saako nainen tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Tai jopa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska toinen tekijöistä oli alle suojaikärajan?
182355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kyseessä ei olleet lapsiraiskaajat vaan kaksi salskea somalinuorukaista.

Äänestä
  • Vai pitäisköhän sanoa islam-taustaisia?

    Äänestä

  • pykälänviilaaja kirjoitti:

    Vai pitäisköhän sanoa islam-taustaisia?

    Eikun sanotaan ihan suoraan niinkuin asia oli, eli somaleja. Ei kai totuuden pitäisi ketään loukata, eihän? Nämä "nuorukaisethan" sentään raiskasivat tytön.

    Näiden vanhemmat olisivat saaneet tulla aikoinaan jätetyksi Somaliaan.

    Sairas yhteiskuntamme on.

    Äänestä

  • pykälänviilaaja kirjoitti:

    Vai pitäisköhän sanoa islam-taustaisia?

    Ei vaan sian pas-kalle haisevia m.u.t.a.k.u.o.n.o.j.a.


    Allah. Tuo lapsennussijoista suurin.

    Äänestä

"Kyseessä ei olleet lapsiraiskaajat"

Kyllä kyseessä oli "lapsiraiskaajat" koska Eu on suuressa viisaudessaan määrännyt että lähes 190 cm ja 80 kiloinen tyyppi on "viaton pikku lapsukainen".

Ennen Eu:ta niitä kutsuttiin nuoriksi.

"Lapsella tarkoitetaan lastensuojelulain (3 §) mukaan alle 18-vuotista henkilöä.

Nuorella tarkoitetaan lastensuojelulain (3 §) mukaan 18 - 20-vuotiasta henkilöä."

Äänestä

Miten tuo oli törkeä raiskaus, eihän siinä käytetty törkeää väkivaltaa tai uhattu esim veitsellä?

Äänestä

Somppuloiset osasivat taas kerran!

Äänestä

Pitää olla ihan hiljaa koko asiasta tai tulee iso paha rasismisyytös, joka edeltää syytettä.

Wikistä:
SOMALIAN KANSALAISET OVAT VÄKIMÄÄRÄÄNSÄ NÄHDEN RIKOSTILASTOISSA YLIEDUSTETTUINA. Hannu Niemen tutkimuksesta voidaan laskea, että Suomessa asuviin Somalian kansalaisiin kohdistuvia rikosepäilyjä on väkilukuun suhteutettuna lähes kolminkertainen määrä suomalaisiin verrattuna. On kuitenkin huomioitava, että rikosasteen kunnollinen vertailu vaatisi tarkasteltavien väestöryhmien ikä- ja sukupuolijakauman sekä asuinpaikan huomioimisen. Toisaalta eri kansalaisuusryhmien rikosten määrää osoittava suhdeluku ja eri kansallisuuksien keskinäinen järjestys näyttävät pysyvän vuodesta toiseen melko samanlaisina.[27] Alle puolella Suomen somaleista on Somalian kansalaisuus (Somalian kansalaisia on 4852 ja somalin kieltä puhuvia 9810).[2] Suomen vankiloissa vuonna 2005 olleista 7 % oli ulkomaan kansalaisia, joista puolestaan 8 % oli Somalian kansalaisia[27]
Suomessa asuvat somalialaiset ovat näkyneet uutisissa myös rasismin uhreina. Jokainen rasismia koskevaa tutkimusta varten haastatelluista somalialisista lapsista tai nuorista oli Anna Rastaan tutkimuksen mukaan kokenut rasismia: nimittelyä, syrjintää, väkivaltaa tai seksuaalista häirintää [28].
Suojelupoliisin terrorismintorjunnan yksikön päällikkö Lasse Anttilan mukaan yksittäisillä henkilöillä Suomessa on yhteyksiä Somalian islamistijärjestö al-Shabaabiin.[29] Toimittaja Wali Hashin mukaan radikaalit värväävät myös suomalaisissa moskeijoissa nuoria jihadiin ulkomaille, aivan kuten muissakin Pohjoismaissa.[30]

Tuosta yllä olevasta pätkästä kun kurkkii vikkelästi on suomessa siis ~9800 somalin kieltä puhuvaa -> vankiloissa olevista 7% ulkomaalaisia, joista 8% somaleita... 3170 vankia suomessa -> noin 18 somalia vankilassa. Eli siis laskemalla voi havaita, että suomalaisista joka 1900. ihminen on vankilassa, somaleista noin joka 544... Lähtemättä sitten käymään läpi rikoksia, joista on saanut ehdollista/sakkoja, tässä muutenkin kusevassa Suomen oikeusjärjestelmässä, missä Ilkka Kanervat saavat useiden vuosien ehdottomia, kun taas somaliraiskaajat taputuksen päähän ja 90h yhdyskuntapalvelua (ehdollinen ei ole mikään rangaistus). Kun ei voida rangaista koska se olisi RASISTISTA! Paskat.

Äänestä

Joo kyllä näitä nokipoikia hyysätään täällä

Äänestä

Toivonpa hartaasti,että nää "nokipojat" pitää ulosteen väriset näppinsä irti minun läheisistä,sillä kaikki ei paina villaisella...

Äänestä

Voimia uhrille

Äänestä

Takasi somaliaan vaan

Äänestä

vai niin

Äänestä

Tossa tapauksessa noi klopit vois lähettää takaisin sinne afrikkaan. Kyllähän sen tietää jo etukäteen että ongelmia noista tulee jatkossakin, JA PALJON!

Äänestä
  • Ei vitsi että tahtoisinkin lyödä niitä turpiin

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


LAPSIRAISKAAJAT kirjoitti:

Kaksi kouluikäistä poikaa raiskasi tytön metsikössä. Tieto tapauksesta levisi poikien rehentelyn vuoksi useiden muiden koululaisten tietoon.

15-vuotias tyttö oli ollut kirkossa konfirmaatioharjoituksessa, josta hän lähti kävellen kotiinsa. Ystävä oli mukana. Matkan varrella tytöt kohtasivat sattumalta kaksi ikäistään poikaa. Pojat totesivat 15-vuotiaalle, että heidän yhteinen tuttunsa oli haukkunut häntä "huoraksi". 15-vuotiaan kaveri lähti tapaamaan omaa poikaystäväänsä, jolloin tyttö jäi yksin poikien kanssa.

Toinen pojista kävi virtsaamassa. Sitten pojat yhtäkkiä ehdottivat, että tyttö harjoittaisi suuseksiä heidän kanssaan. Tyttö kieltäytyi järkyttyneenä ja yritti päästä pois. Pojat eivät kuitenkaan päästäneet. Hennolla tytöllä ei ollut mahdollisuuksia rimpuilla isokokoisten poikien otteesta.

Nuorukaiset (pojat) painoivat tytön maahan ja raiskasivat hänet toisen pitäessä kiinni uhrista. Raiskaus toistettiin. Tilanne kesti parikymmentä minuuttia. Tämän jälkeen pojat päästivät hänet menemään.

Sana tapauksesta lähti liikkeelle paikallisten nuorten keskuudessa. Raiskaajat olivat rehennelleet teollaan kaverilleen, joka viestitti siitä netissä. Myös tytön ystävä sai tapauksen tietoonsa ja tyttö vahvisti hänelle asian.

Rikostutkinta asiasta aloitettiin vasta alkutalvesta, kun myös uhrin koulun rehtori oli saanut tietää, mitä oli tapahtunut.


Syyttäjä vaati nuorukaisille (tai siis "pojille") rangaistusta törkeästä raiskauksesta.

Nuori ikä säästi syytetyt vankilalta. Kumpikin tuomittiin vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Sen ohella heidät määrättiin valvontaan ja suorittamaan yhdyskuntapalvelusta 90 tuntia.

Uhrilleen tuomittujen tulee maksaa 9250 euron kärsimyskorvaus.
Korvausta korotti tapauksen leviäminen kaveripiirin tietoon.

Kummallakaan nykyään ammattikoulua käyvällä nuorukaisella ei ole rikostaustaa.


Entä kun tälläiset "lapset" raiskaa aikuisen naisen, niin saako nainen tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Tai jopa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska toinen tekijöistä oli alle suojaikärajan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu