Reissu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin

Hei,

opiskeluiden päättymisen kunniaksi aion lähteä reppureissaamaan Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Aikaa reissulleni olen varannut vuoden, mikäli siltä tuntuu niin kauemminkin voinen seikkailla.

Nyt kaipaisin kaikkia mahdollisia neuvoja, joita voitte antaa! Mieluiten kokemuksen ääntä. Viisumeista ja rokotuksista voin lukea kirjoista ja internetistä, mutta haluaisin tietää Australiassa ja Uudessa-Seelannissa käyneiden mietteitä.

Esimerkiksi: missä kannattaa majoittua, missä syödä, yleisiä arkielämän neuvoja. Mikäli haluan löytää ns. pätkätyön, mistä sellaista kannattaa etsiä? Vuosi on pitkä aika: toivon näkeväni kaiken tarpeellisen, mutta pakko minun on töitäkin matkan varrella tehdä.

Ja kyseisissä paikoissa reppureissanneilta: paljonko teiltä kului rahaa matkaanne? Lentolippujen hinnat voin selvittää, kun on ajankohtaisempaa. Mutta yhäkin, kokemuksen sanoja: mihin kannattaa käyttää rahaa, mistä kannattaa pihistää?

Olen aikamoisen avoin kirja tämän kanssa: haluan mieluusti kaikenlaisia neuvoja, vinkkejä, kokemuksia. En tunne Australiasta enkä Uudesta-Seelannista ketään, eikä ystäväpiiristäni kukaan ole siellä käynyt.

Kiitoksia jo etukäteen!
1645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

heippa! itse olen asuskellut/reissannut Australiassa reilut kaksi vuotta, talla hetkella asun pysyvasti Uudessa Seelannissa :)

Asumisesta sen verran sanoisin, etta hostelleissa kannattaa majoittua. Mahdollisuus on myos sharehouse majoitus tai ihan oman kampan hankkiminen/ roomrent. Hostelleista itse oon tykannyt, niissa tapaa muita reissaajia, on communal keittio eli ei tartte ulkona syoda :) Moni hostelli tarjoaa viikkovuokria, jotka on vahan edullisempia kuin maksaa jokainen yo erikseen. Hostelleja loytaa esim. www.hostelword.com . Monet hostellit myos auttaa tyonhaussa. Aussilan itarannikolla on varsinkin paljon tyohostelleja eli ne jarkkaa farmiduunia. Jos palkkatyo ei kiinnosta, niin kannattaa kysya hostelleista siivoojan toita tai respahommia ilmaista majoitusta vastaan.

Eli lyhyesti, elama naissa maissa ei ole sen kummempaa kun siella Suomessakaan. Itse voi tehda ruokaa, normi elintarvikkeita loytyy ruokakaupasta, ei ole mitaan suurta eksotiikkaa...paitsi kengurunlihaa kylla suosittelen, se on hyvaa :) Ja hanavesi on juotavaa, ei tarvitse rahaa tuhlata kaupan vesiin.

Mukaan ei tarvitse varata mitaan erikoista supervarustetta...siis ei kannata hankkia mitaan mita et kotonakaan muuten kayttaisi. Lempivaatteet mukaan :) Sen virheen itse tein, etta otin vaan 'jarkevia' vaatteita mukaan ja vaellusvaatteita, enka edes vaella :) aattelin olevani jotenkin extreme kun tanne tulin :) Tavaraa ei kannata paljon mukaan ottaa, sita saa taaltakin jos jotain tarvitsee.

jos sulla on lappari tai semmonen pieni notebook, niin oon kokenut sen aika hyvaksi ajantappajaksi. Valilla se on sita kivaa omaa luksusta surffailla netissa omalla koneella tai sadepaivan ratoksi katsella leffoja omalta koneelta eika ankea itseaan hostellin telkkahuoneeseen jossa ei kumminkaan saa valita mita kattoo.

Rahaa kannattaa varata mukaan niin paljon kuin mahdollista...vaikea sanoa miten paljon rahaa on kulunut. AUssilassa palkkatilanne on paljon parempi kuin taalla. Eli ala tuhlaa kaikkia rahojasi Aussilassa ja tule tanne tyhjataskuna, taalla tyotilanne on huono, palkkataso surkea ja matkustaminen kallista tuloihin nahden. Uudessa Seelannissa kyllakin liftaaminen on enemman saanto kuin poikkeus eli silla tavalla matkustaa mukavasti ilmaiseksi. Tapaa paikallisia jne.

Suurinpana vinkkina sanoisin, etta ole avoin, erityisesti sosiaalinen! Rohkeasti muihin tutustumalla saat ne parhaimmat vinkit ja kokemukset. Be a yes man :)

majoitusvaihtoehtona on myos couchsurfing. itse en ole kokeillut, mutta monet suosittelee. ilmainen majoitus ja tapaa paikallisia...ei kuitenkaan long term majoitus, mutta pariksi yoksi

infoa loytyy paljon myos www.dundernews.com sivuilta, myos feissarsita loytyy jokunen suomi-australia suomi-nz sivusto :)

voin kirjoitella lisaa jos tulee jotain mieleen tai osaat tarkemmin kysella :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reissu mielessä kirjoitti:

Hei,

opiskeluiden päättymisen kunniaksi aion lähteä reppureissaamaan Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Aikaa reissulleni olen varannut vuoden, mikäli siltä tuntuu niin kauemminkin voinen seikkailla.

Nyt kaipaisin kaikkia mahdollisia neuvoja, joita voitte antaa! Mieluiten kokemuksen ääntä. Viisumeista ja rokotuksista voin lukea kirjoista ja internetistä, mutta haluaisin tietää Australiassa ja Uudessa-Seelannissa käyneiden mietteitä.

Esimerkiksi: missä kannattaa majoittua, missä syödä, yleisiä arkielämän neuvoja. Mikäli haluan löytää ns. pätkätyön, mistä sellaista kannattaa etsiä? Vuosi on pitkä aika: toivon näkeväni kaiken tarpeellisen, mutta pakko minun on töitäkin matkan varrella tehdä.

Ja kyseisissä paikoissa reppureissanneilta: paljonko teiltä kului rahaa matkaanne? Lentolippujen hinnat voin selvittää, kun on ajankohtaisempaa. Mutta yhäkin, kokemuksen sanoja: mihin kannattaa käyttää rahaa, mistä kannattaa pihistää?

Olen aikamoisen avoin kirja tämän kanssa: haluan mieluusti kaikenlaisia neuvoja, vinkkejä, kokemuksia. En tunne Australiasta enkä Uudesta-Seelannista ketään, eikä ystäväpiiristäni kukaan ole siellä käynyt.

Kiitoksia jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu