olen ujo ja hiljainen. viihdyn yksin, kärsin varmaan jonkin sortin kahvikuppineuroosista ja yritän aina vältellä sosiaalisia tilanteita. kavereitakaan ei tällä hetkellä juuri ole.
silti minulla olisi suuri halu lähteä ulkomaille opiskelemaan. haluisin alottaa elämäni niin sanotusti uudelleen. totta kai haluaisin myös uusia kavereita ja vaikka kumppaninkin! ja valmistua siihen unelmieni ammattiin... kannattaakohan nyt ottaa tällainen suuri askel minulle, ja lähteä kohti tuntematonta..? kokemuksia samaisesta aiheesta muilla?
silti minulla olisi suuri halu lähteä ulkomaille opiskelemaan. haluisin alottaa elämäni niin sanotusti uudelleen. totta kai haluaisin myös uusia kavereita ja vaikka kumppaninkin! ja valmistua siihen unelmieni ammattiin... kannattaakohan nyt ottaa tällainen suuri askel minulle, ja lähteä kohti tuntematonta..? kokemuksia samaisesta aiheesta muilla?
Vastaukset 5
Vanhimmat
hmm... kun luin juttusi niin tietäisin, kun veli (pikku) asuu vaimonsa kanssa espanjassa, mutta... toppatakilla kannattaa varustautua että, kun siellä ei yleensä ole kovin lämmintä kuten amerikkalaisilla teksasissa ja arizonassa.
voisi olla aika hyvä paikka epsanja, kunhan et törmää mihinkään huijarimiljonääri-naisiin tai suomalaisiin ravintolapitäjiiin..
anteeksi, mutta en ihan ymmärtänyt viestisi pointtia... lisää vastauksia kaipailen. ja olen muuten naishenkilö.
Joo lähde vaan ihmeessä, se voi tehdä hyvää sille sun ujoudellekin, kun lähdet jonnekin vieraaseen maahan, koska siellä olet pakotettu olemaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Mulla oli ihan sama kuin sulla, ku tulin tänne Suomeen, ei ollut siel mun kotimaassa hirveesti kavereita ja halusin vaan aloittaa "elämän uudestaan". Nyt on opiskelupaikka ja kavereita, työpaikka myös, kumppania ei kyllä vieläkään, mutta sen kanssa ei oo nyt niin hirvee kiire. Muutenkin elämä on aika mukavaa, en olisi uskonut, että saan tällaisen kaiken aikaiseksi niin verraten lyhyessä ajassa (täytän ens viikolla 23 ja tänne muuttaessani olin 18-vuotias, olen mieshenkilö). Entinen elämäni on jäänyt taakse pikkuhiljaa myös tunnetasolla. Tietenkään oma luonne ei muutu heti noin vaan, mutta kyllähän se vaikuttaa kun tekee tuollaisen ratkaisun, etenkin pidemmän päälle. Lähipiiri sanoo (vanhemmat esim.), että olen nykyään paljon sosiaalisempi kuin sillon lukioikäisenä. Myös itsevarmuus kasvaa aika merkittävästi, kun rupee luottamaan siihen omaan toimintaansa ja vain siihen. Ja saahan sitä myös sellaista tietynlaista (joskin täällä Suomessa hyvin peiteltyä) ihailua osakseen, mitä ei oo ehkä aikaisemmin sillä tavalla saanut. :D Jotkut on myös ihan suoraan sanonut, että on kateellisia, etenkin kun olen ehtinyt tutustua heihin vähän paremmin.
"kannattaakohan nyt ottaa tällainen suuri askel minulle, ja lähteä kohti tuntematonta" --> mitä sä oikein odotat?? elät tän elämän vain kerran. =) en tiedä, millainen sä oot, mut jos oot vähänkin voimakastahtoinen, niin sun ei pitäis kysyä tuollaista iteltäs. toki se voimakastahtoisuus ilmenee naisilla ehkä vähän eri tavalla kuin miehillä.
PS: Mikä se sun unielmiesi ammatti on?
Voi kiitos ihanasta viestistäsi! :) totta kai mä aion lähtee, heti kun se on mahollista! sun viestin luettuas haluan ulkomaille entistä enemmän.
kiva kun kerroit omista kokemuksistas! onko sun äidinkieli kuitenkin suomi, kun niin hyvin sitä puhut? mistä maasta silloin aikoinaan tänne muutit?
ei oo suomi mun äidinkieli, ihan ite tän opin. ja tuolta Saksan maalta olen lähtöisin. tsemppiä sulle!