Mikä tappoi linnut

Pihakoivussamme on rastaan pesä. Muutama päivä sitten löysin koivun juurelta neljä rastaan poikasta kuolleena, kaikki ilman päätä. Muuhun ruumiiseen ei oltu koskettu. Tänään saman puun juurella oli yksi poikanen, ilman päätä ja pyrstöpuolta oli syöty, höyheniä irti, mutta mahapuoleen ei oltu koskettu, tosin näytti aika siniseltä. Mikähän nuo linnut on käynyt tappamassa??
127376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voisi olla niinkin herttaisen eläimen kuin oravan tekosia. Kiipesin kerran harakan pesälle ja löysin pesästä samoin päättömiä poikasia. Epäilin kovasti oravaa.

Äänestä

Minäkin veikkaisin oravaa.

Äänestä

Naapurin kissa on hiippaillut meillä ja vienyt rastaan sekä myös viherpeipon poikaset. Kissa nähty usein iltahämärissä reissuillaan.

Äänestä

Oravia tässä kyllä liikkuu, kissoja meidän tontilla harvemmin näkee. Itselle tuli ensin käki mieleen, kun niitä täällä kukkuu joka puolella, mutta tuo päättömyys epäilytti sen suhteen. Käärmettäkin mietin, voisko olla mahdollinen. Mutta uskon kyllä tuon oravan tekemäksi, en vain tiennyt että orava lintuja syö!

Äänestä

Kaikki nuo muut epäillyt olisivat syöneet enemmän kuin vain päät. Todennäköisin syin on orava epäilyksen alainen edelleen. Ennen toteennäytetyin syin langetettua tuomiota on oltava yhtä varovainen kuin ihmisrikollisenkin ollessa kyseessä.

Äänestä

ssaatanan kissat ja oravat!!! jättäkää linnut rauhaan!

Äänestä
  • Oravalla on luonnon eläimenä ihan oikeus puolellaan, kun se syö lintujen munia ja poikasia. Myös osa lintulajeista syö toisia lintuja, ja muitakin eläimiä.
    Sitäpaitsi me ihmiset syömme eläimiä, myös lintuja.
    Kissa sensijaan ei ollenkaan ole kotoperäinen laji, se on ihmisen suomeenkin tuoma eläin, joten pitäköön ihminen huolen ettei kissa kuleksi vapaana luonnossa. Jossa se ei talvea täällä pärjää.

    Äänestä

Joskus harakka söi linnulta pään pois. Näin sen. Ja lopuksi söi muut osat linnusta.
Aaaah, rakastan harakoita.....................................................................................................?

Äänestä

JOS SE ON PENTU JOKA TAPPOI. SEN LOKIN POIKASEN.

Äänestä
  • ORAVA SE SYÖ KOHTA TEIDÄNKIN PÄÄT. ODOTAN SITÄ PÄIVÄÄ KUKKAHATTUTÄDIT, EIKÖ JUMALA LUONUT KAIKKEA, KUKKIA, ELÄIMIÄ YM....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ORAVA SE SYÖ KOHTA TEIDÄNKIN PÄÄT. ODOTAN SITÄ PÄIVÄÄ KUKKAHATTUTÄDIT, EIKÖ JUMALA LUONUT KAIKKEA, KUKKIA, ELÄIMIÄ YM....

    Loi loi syötäviksi heinäsirkat

    Äänestä

miu mielestä se oli iha selvästi ihminen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zandra kirjoitti:

Pihakoivussamme on rastaan pesä. Muutama päivä sitten löysin koivun juurelta neljä rastaan poikasta kuolleena, kaikki ilman päätä. Muuhun ruumiiseen ei oltu koskettu. Tänään saman puun juurella oli yksi poikanen, ilman päätä ja pyrstöpuolta oli syöty, höyheniä irti, mutta mahapuoleen ei oltu koskettu, tosin näytti aika siniseltä. Mikähän nuo linnut on käynyt tappamassa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu