Taiteilija, joka ei jätä kylmäksi.

Kävimme eilen katsastamassa Helene Shjerfbeckin suurnäyttelyn Ateneumissa. Heti alkuun oli yllätys, että minkäänlaista jonoa ei ollut. Olimme vähän yli kymmenen paikalla ja varauduimme pitkään jonotukseen, mutta kadulla oli vain kesäaamupäivän muita kulkijoita vaan ei Ateneumiin menijöitä. Lipunmyynnissäkin oli väkeä vain tiskin takana, ei lipunostajia.

Kiersimme pari tuntia eikä väkeä todella ollut haitaksi asti, vain videoesityksissä oli, mutta myös niukasti niin tilaa kuin istuimia, joten katsomatta jäivät.

Ja itse näyttely? Pakko sanoa, että ensimmäistä kertaa Shjerfbeckistä kyseen ollen jäi perin ristiriitainen olo. Hän on minulle maamme kuvataiteilijoista ehdoton ykkönen, eikä se mielipide muttunut. Jotakin ehkä loisteesta kuitenkin himmeni, mutta en osaa ainakaan vielä sanoa kävikö niin ja jos, niin mitä ja miksi. Joka tapauksessa hänestä sai paljon monipuolisemman kuvan kuin edellisestä näyttelystä 1992, sillä teosmääräkin on huimaavan suuri. Vähäisen väen vuoksi tilaisuus oli oiva teosten tarkasteluun myös aivan lähietäisyydeltä, josta hänen tekniikkansa avutuu kokonaan uudella tavalla.

Totta kai ostin uuden kirjan, jossa kuvia on kai tuplaten näyttelyn kuviin verrattuna, kai noin 700. Pikakatselulla kirja vaikuttaa laadukkaalta, mutta teosten osasuurennoksia siinä ei näy olevan. Valokuva on aina valokuva ja lähes 100%:sti pienempi kuin itse teos, joten autenttista teoskatselua se ei tietysti vastaa. Pitää nyt rauhassa selata kirjaa, mutta aivan varmasti käyn vielä näyttelyssä, ehkä useammankin kuin yhden kerran.
4191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No empä tiedä, hieman tylsää tuotantoa.. yhtä ja samaa. Vaikka tekijä olisikin taitava teknisesti niin hieman parantamisen varaa olis luomisessa. Se mitä tulee ihan googlesta eteen hänen tuotantoaan niin tylsäääääääääääääää :)

Äänestä
  • ei tietenkaan voi oikeen enää parantaa..

    Äänestä

  • voihantylsyys kirjoitti:

    ei tietenkaan voi oikeen enää parantaa..

    Jos maailmanlaajuisesti tunnetuimman ja valovoimaisimman suomalaisen taiteilijan tuotanto on jollekin tylsää, niin syy ei ainakaan ole hänen taiteessaan. Mutta sehän on tunnettu tosiasia, että kukaan ei voi miellyttää kaikkia olematta tosi tylsä.

    Äänestä

se henry more and more vihalla kuumentaa
kylmäksi ei jätä

Hell jee!!! Kaulaliina kerjätään!
muotokuvaa uudestaan.

missä rokki soi, oi oi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henry Moore kirjoitti:

Kävimme eilen katsastamassa Helene Shjerfbeckin suurnäyttelyn Ateneumissa. Heti alkuun oli yllätys, että minkäänlaista jonoa ei ollut. Olimme vähän yli kymmenen paikalla ja varauduimme pitkään jonotukseen, mutta kadulla oli vain kesäaamupäivän muita kulkijoita vaan ei Ateneumiin menijöitä. Lipunmyynnissäkin oli väkeä vain tiskin takana, ei lipunostajia.

Kiersimme pari tuntia eikä väkeä todella ollut haitaksi asti, vain videoesityksissä oli, mutta myös niukasti niin tilaa kuin istuimia, joten katsomatta jäivät.

Ja itse näyttely? Pakko sanoa, että ensimmäistä kertaa Shjerfbeckistä kyseen ollen jäi perin ristiriitainen olo. Hän on minulle maamme kuvataiteilijoista ehdoton ykkönen, eikä se mielipide muttunut. Jotakin ehkä loisteesta kuitenkin himmeni, mutta en osaa ainakaan vielä sanoa kävikö niin ja jos, niin mitä ja miksi. Joka tapauksessa hänestä sai paljon monipuolisemman kuvan kuin edellisestä näyttelystä 1992, sillä teosmääräkin on huimaavan suuri. Vähäisen väen vuoksi tilaisuus oli oiva teosten tarkasteluun myös aivan lähietäisyydeltä, josta hänen tekniikkansa avutuu kokonaan uudella tavalla.

Totta kai ostin uuden kirjan, jossa kuvia on kai tuplaten näyttelyn kuviin verrattuna, kai noin 700. Pikakatselulla kirja vaikuttaa laadukkaalta, mutta teosten osasuurennoksia siinä ei näy olevan. Valokuva on aina valokuva ja lähes 100%:sti pienempi kuin itse teos, joten autenttista teoskatselua se ei tietysti vastaa. Pitää nyt rauhassa selata kirjaa, mutta aivan varmasti käyn vielä näyttelyssä, ehkä useammankin kuin yhden kerran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu