2012 Hanhien Metsästysajat!

Metsähanhen metsästys alkaa tänä vuonna 10.9.2012 pohjois suomessa, muualla maassa vasta 26.9.2012!
Eli nyt baltian maat, ruotsi ja tanska saavat reput täyteen.
Koska minun tietääkseni siellä hanhien metsästys ei ole vielä rajoitettu samalla lailla kuin suomessa.
Onko se nyt sitten järkevä ratkaisu että me suomalaiset säästävät mestähanhia etälän eu-herroille ammuttavaksi?
10895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nurkkakuntain ja perin suomalainen ajatusmalli tuo. " Jos säästän, niin naapuri ampuu" ja sitten sen varjolla ei kyetä muuta kun aina ampumaan, jos mitä riistaa nähdään.
Päästäänköhän me koskaan tuosta yli?

Keväällä meillä oli peurakokous, jossa keskusteltiin peurakannasta ja metsästysmallista. Tavoitteena oli saada parempia trofee-pukkeja ja terveempi peurakanta. Osallistujia oli laajalti läänin eri seuroista.
Yhdessä kyllä kaikki myönsi, että tuo kyseinen ajattelumalli on suurin este, saada mitään parannuksia aikaan, mutta jonkun on aina ensin otettava se ensimmäinen askel uuteen suuntaan. Joskus sitten muutkin seuraavat perässä.

Äänestä
  • Nythän käytännössä autetaan poikueet muuttomatkalle joka on oikein. Kun vielä saataisiin ne avomerille rannikkopatteristojen ulottumattomiin niin tulos olisi paras mahdollinen. Vai onko jonkun mielestä nämä you tubeen ladatut videot oikeutettuja missä piilokojusta ammutaan kuvilta koko ohi lentävä hanhi parvi maahan. Minun mailta jos tapaisin tuollaista metsästyskulttuuria niin ainoa asia minulla olisi sen jälkeen saada vuokrasopimukset poikki.

    Äänestä

Onhan se nyt ihan perseestä, että täällä suomessa lyhentävät hanhen mtsästysaikaa ja ns. "rauhoittavat" sen. Koska ei monikaan suomalainen pääse ampumaan todellisessa maastossa hanhea kuin hyvin harvoin ja sitten rannikoilla ampuvat kaikki hanhet esim. virossa ja ruotsissa...

Äänestä

Kylläpä veljet puhuvat asiaa.Me täällä Pohjois-Suomessa kärsitään siitä kun etelässä ammutaan suuret määrät hanhia pelloille täällä pohjoisen rimpi jängillä ei saalis määrä ole kovin huimaava joka syksy ei pääse hanhea kuin näkemään vilaukselta on ne niin pirun arkoja.Ois noi riista piirit kieltäneet ton pellolla metästyksen.

Äänestä

hanhille ihan sama mut meillä ei ole saanu ampua mehtoo 15 vuoteen, se vasta ahistaa, ja metät täynnä mehtoja..

Äänestä
  • pitkä on ollut mehton rauhoitus aika.Meinaahan ne tällekin vuodelle jotain rauhoituksia järjestää,en kyllä ymmärrä syytä tähän viime syksynä hirvijahdin aikaan näkyi niin paljon lintuja etten ole muuna syksynä nähnyt ainakin täällä pohjois-suomessa oli mehtoo ja teertä useampia yksilöitä parvissa.Onkohan nämä rauhoitus päätökset tullu brysselistä.

    Äänestä

  • lapin ukkeli kirjoitti:

    pitkä on ollut mehton rauhoitus aika.Meinaahan ne tällekin vuodelle jotain rauhoituksia järjestää,en kyllä ymmärrä syytä tähän viime syksynä hirvijahdin aikaan näkyi niin paljon lintuja etten ole muuna syksynä nähnyt ainakin täällä pohjois-suomessa oli mehtoo ja teertä useampia yksilöitä parvissa.Onkohan nämä rauhoitus päätökset tullu brysselistä.

    9 mehtoa näin parhaassa parvessa hirvijahissa männä syksynä.

    Äänestä

Mitä mieltä porukka on yleensä näistä rauhoitus ajoista , kolmio laskennoissa löytyy riistaa mutta uskooko noi piirit meitä metästäjiä vai onko vielä voimissa toi vanha käsitys että metästäjät valehtelee jotta sais pitemmän jahti ajan .Kyllähän tämä päivän vihreät ja ja mikä riinpiis se nyt oli haluais kieltää koko metästys harrastukse ku niiten mielestä kaupan liha kasvaa viissiin puussa eipä muuta kuin antoisaa jahti syksyä veljille 20 päivä se taas alkaa (kyyhkyjä tääl ei ole)

Äänestä
  • En ampuisi yhtä havulintua enemmän vaikka saisi metästää tammikuun loppuun.2-3 teertä ja muutaman pyyn saalistan syksyssä.

    Äänestä

  • Kainuun ukko kirjoitti:

    En ampuisi yhtä havulintua enemmän vaikka saisi metästää tammikuun loppuun.2-3 teertä ja muutaman pyyn saalistan syksyssä.

    Rajoitukset ovat paikallaan. On eläkeläisiä ja työttömiä metsäveljiä joillaka harrastus on muuttunu "töihin"lähdöksi joka aamu kun kanalinnun metsästys alkaa. Tämä ilman kiintiötä tapahtuva "harrastus"mahdollistaa melkoisen verotuksen. Joku tolkku täytyisi olla ettei miehet ole joka aamu metson soitimella ja aamun valjettua teeri suolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Metsämies 77 kirjoitti:

Metsähanhen metsästys alkaa tänä vuonna 10.9.2012 pohjois suomessa, muualla maassa vasta 26.9.2012!
Eli nyt baltian maat, ruotsi ja tanska saavat reput täyteen.
Koska minun tietääkseni siellä hanhien metsästys ei ole vielä rajoitettu samalla lailla kuin suomessa.
Onko se nyt sitten järkevä ratkaisu että me suomalaiset säästävät mestähanhia etälän eu-herroille ammuttavaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu