Ostin keväällä kaksi kukkivaa tomaatin tainta. Kovasti oli kukkia, mutta kaikki tippuivat vain pois. Ostin sitten uuden taimen, jossa oli jo sekä tomaatin alkuja ,että kukkia. Tomaatit kypsyivät, mutta uusista kukista ei kehity tomaatteja taaskaan. Viime kesänä taimesta kehittyi samassa paikassa runsas sato! Miksi nyt en onnistu??
Miksi pikkutomaatin kukista ei kehity tomaatteja?
LMAMI
7611
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Käykö kukissa pölyttäjiä? Jos ei, sivele kukkia jollakin kostealla pensselillä tai topsipuikolla. Hieman voi myös kasvia ravistella.
Tätäkin olen kokeillut, sillä lasitetulla parvekkeella ei pölyttäjiä ole. Olen ravistellut suihkutellut ja käyttänyt topseja, mutta ei ole ollut apua.
Minun tomaatit keskittyvät tänä kesänä pituuskasvuun, ei hedelmien tekoon.
Ehkä annat liikaa typpeä, jolloin puskee vain vihreää lehteä ja vartta.
Kannattaa varttaa eli katkaista latvat jossain vaiheessa niin pituuskasvu loppuu.
Onko parvekkeellasi ollut kuuma? Tomaatit eivät kehity korkeassa lämpötilassa (luokkaa 30 astetta).
Vähät tomaatit poimin jo pois, alkoi tulla ruttoa.