YLE:n luontoääni: ''Metsähanhipopulaatio metsästäjien syytä''

http://areena.yle.fi/radio/1476419
Eii perkele voi pistää enempää vihaksi kuin tuon kuunteleminen! Kyseinen kertoja kertoo että metsähanhikantaan ei vaikuta mm. laulujoutsen, vaan väittää joutsenten olevan yhteiselossa muiden vesilintujen kanssa.
On se perkele kumma kun omin silmin on nähny että joutsen ajaa metsähanhipoikueen ''reviiriltään'' ja tuommoiset silmälumebongarit pääsee esittämään perättömän mielipiteensä valtavirralle. Kummaa sekin että entisillä pesimäsoilla kymmeniä vuosia sitten eli mustalintua, uiveloa, metsähanhia ja muita vesilintuja, mutta nykyään vain joutsenia. Ja kyseisessä kuunnelmassa ei otettu mitään kantaa pesimäsoiden teollisuuteen valjastamisesta, mikä lienee suurin syy kannan romahdukseen. Kertoja vain sanoo: ''Ei metsähanhikanta kestä tällaista metsästystä.''
Itse en ole täydellistä rauhoitusta vastaan, vaan pikemminkin sen puolella. Mutta tämä, että populaation romahdus pistetään täysin metsästäjien syyksi, on aivan tuulesta tempaistua potaskaa. Mielipiteitä teiltä?
4201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitäpä tuohon nyt pitäisi mieltä olla..... sellanen tämä maailma nyt on. Mielipiteitä löytyy sen mukaan, mistä asiaa tarkastellaan.

Äänestä

Joutsen tulee väkisin metsästettävien piiriin lähivuosina, määrä runsastuu sellaista vauhtia. 10v sitten lähi lammilla ei ollut kymmenien joutsenien parvia syksyisin, nykyisin on. Tämä suojelun ihannointi kulttuuri on tullut tiensä päähän, valkoposkihanhi kuuluu tähän kategoriaan myös. Suojelijoille kun ei riitä mikään, luultavasti kivikautisessa suomessa heidät teurastettaisiin ja keitettäisiin padassa älyttömien vaatimuksien takia.

Metsästäjänä ja luontoon perehtyneenä joutsenen ja valkoposkihanhen kiintiömetsästys tulisi kyseeseen. Suojelijat ovat hanakoita vaatimaan mm. luonnonsuojelualueita. Heille itselleen ei taida tulla mieleen, että alueista tulee pienpeto reservaatteja ja suojelun merkitys kuihtuu heidän omaan kukkaroonsa.

Metsästäjänä en olisi valmis poistamaan pienpetoja, jos luonnonsuojelualue perustettaisiin metsästysmailleni.

Mitä tulee sitten metsähanheen, ei näillä nykyisillä rajoituksilla saada mitään aikaan. Täysrauhoitus ei tulisi kyseeseen, koska sen jälkeen olisi melkein turhatoivo saada takaisin metsästettävien listalle. Valkoposkihanhi riistalajistoon ja metsähanhi pariksi vuodeksi väliaikaiseen rauhoitukseen.

Äänestä

Juu, riistakeskuksen pelleillä ei näy olevan minkäänlaista kenttätietoa, tai on sitten virheellistä tietoa. Täällä missä niitä vähiten ammutaan, vietiin kokonaan hanhenmetsästysmahdollisuus pois siirtämällä se syyskuun kymmenenteen. Tänä vuonna hanhilla onnistui kainuun selkosilla hienosti pesinnät, hanhia oli, vaan ei enää metsästyksen alkaessa, taisivat siirtyä etelämmäksi pelloille odottamaan haulikuuroa. Laittaisivat hanhille sen yhden linnun kiintiön/ vuosi, säilyisi mahdollisuus jahtiin, en usko että täällä pohjoisen selkosilla hyvinkään moni saisi sitä yhtäkään, ja säästyisi hanhet pelloilta tapahtuvilta massamurhilta.

Äänestä

Mitä se riistakeskukselle kuuluu? riistakeskus toimii viranomaisena ja on sanoutunut virallisestikin irti metsästyksen etujen ajamisesta. Riistakeskus tekee juuri niinkuin sen halutaan tekevän, ohjeet tulevat maatalousministeriöstä.

Joutsen nyt ei tule metsästyksen piiriin ikinä, se kun on kansallislintu, niin ennen loppuu metsästys, ennenkuin joutsenesta tulee matsästettävä laji.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jase17 kirjoitti:

http://areena.yle.fi/radio/1476419
Eii perkele voi pistää enempää vihaksi kuin tuon kuunteleminen! Kyseinen kertoja kertoo että metsähanhikantaan ei vaikuta mm. laulujoutsen, vaan väittää joutsenten olevan yhteiselossa muiden vesilintujen kanssa.
On se perkele kumma kun omin silmin on nähny että joutsen ajaa metsähanhipoikueen ''reviiriltään'' ja tuommoiset silmälumebongarit pääsee esittämään perättömän mielipiteensä valtavirralle. Kummaa sekin että entisillä pesimäsoilla kymmeniä vuosia sitten eli mustalintua, uiveloa, metsähanhia ja muita vesilintuja, mutta nykyään vain joutsenia. Ja kyseisessä kuunnelmassa ei otettu mitään kantaa pesimäsoiden teollisuuteen valjastamisesta, mikä lienee suurin syy kannan romahdukseen. Kertoja vain sanoo: ''Ei metsähanhikanta kestä tällaista metsästystä.''
Itse en ole täydellistä rauhoitusta vastaan, vaan pikemminkin sen puolella. Mutta tämä, että populaation romahdus pistetään täysin metsästäjien syyksi, on aivan tuulesta tempaistua potaskaa. Mielipiteitä teiltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu