Runsas viikko sitten ohitimme syyspäiväntasaus rajapyykin. Nyt päivän valo on pimeän aikaa pitempi, ja ollaan vasta lokakuun kynnyksellä.
Monien ihmisten masentuneisuus lisääntyy kun enää ei voi paljon ulkona vapaa-aikaansa viettää. Itsellenikin loppu vuosi on henkisesti ahdistavinta aikaa.
Tiedetään tiedetään, pitää liikkua ja harrastaa kuntoilua. Se on ja yks päättymätön suo. Siinäkin voi mennä 'yli'.
Oli luovuttava vuosikausia kestävästä jalkatreenistä, kun liikaväsymys alkoi saamaan elämisen liian rankaksi.
Napandereista on luovuttava päivän aikana ja 'yömyssäkästäkin' ei sii vaiheessa ehi nauttimaan kun uni jo tempaisee toiseen todellisuuteen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Parantunut elintaso on helpottanut sopeutumista erityisesti syksy-talvi aikaan. Hehän lentävät aurinkoon katkaisemaan pitkää "kaamoskautta".
Tyyliin; morjens sanovat rikkaat toisilleen ja jatkavat, joko olet tehnyt etelänmatkasi.
Masentuneisuuteen en ole taipuvainen ollut koskaan. Aina on löytynyt syksylläkin ilonaiheita, nyt tällä hetkellä ilahduttaa uudet pihavalot hämäräkytkennällään.
Romanttinen takorautalyhty kiinnitettynä varaston tiiliseinään joka asukkaalla, luo yhtenäisen ilmeen. Kävelin katsomassa kauempaa, hauskalta näytti neljän suuren tammen jakaessa sisäänkäyntireitit,..kattoikkunoiden kupujen loistaessa pimeässä.
En ole suunnitellut etelänmatkaa, passikin pitää uusia varmuudeksi, mutta pärjään hyvin, joskin otan kirkasvalolampun esille joskus marras-joulukuussa:)
Mukavaa palstallaoloa kuitenkin!
Ihmisiä, joilla ei ole lainkaan ahdistus- tai masenteluoireita, pidän todellisina 'sunnuntaiihmisinä'. Sanon tämän siksi, että erivahvuinen masentelu on Suomessakin ihan kansantaloudellinen ongelma.
Tänään kuulin Yle Puhe radiokanavalta ohjelman, jossa sanottiin että jokainen päivä 5.lle alle 30v. ihmisille kirjoitetaan sairaseläkepaperit.
hehkutus tuolle riittäis, ei kovin sunnuntai ihmisen elämältä vaikuta tuon kertomat jutut. Minä ainakin masentuisin jos pitäis lapsena avioon mennä ja monta miestä haudata. Mutta ne romanttiset kattoikkuna kuvut tietysti korvaa kaiken.
Luinko todella väärin,päivänvalo on pimeän aikaa pitempi.
Olen luullut eettä se on päinvastoin
hihiii......
Joo, tietysti tarkoitin, että syyspäiväntasauksen jälkeen pimeän aika jää enemmän ja enemmän p i d e m m ä k s i kuin valoisa aika.
Muuten netistä löytyy tämäkin tieto. Pohjoisnavalle kaamosaika tulee jo 24.9 eli nyt jo n. viikonajan aurinko ei ole noussut horisontin yläpuolelle.