Pidetään Rovaniemellä ensi viikonvaihdeessa. Ennakkosuosikkeja ovat viime vuoden mestari Hakatien Rico ja Pohjan Lohkon kolme parasta Kainuun Eräjätkän Pimu, Lapin Jahti-Kallen Namu ja Kainuun Villipuron Amanda.
suomenajokoirien ajokuninkuuskisat 2012
harmaa parta
8331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tietenkin kisassa kaikki lähtevät samalta viivalta ja kaikilla mukana olevilla on mahdollisuus voittaa kilpailu.
Seikkapuun Simo voi yllättää.
Noin se vaan toisena vuotena peräkkäin mestaruuden voitti koira jolla havaittiin hakulöysyyttä. Toivottavasti kaikki virheet saatiin oikeaan sarakkeeseen eikä tuomaroinnissa vaikuttanut tilanne että kyseessä on hallitseva mestari omalla kotikentällään. Olispa mukava tietää mistäpäin ne oli kotoisin tuomarit (ettei siellä vedetty kotiin päin) ja minkälaisessa maineessa he ovat (ankaria,tarkkoja, hällä väliä ajaahan se kun ajo kuuluu vai hyvinkin tarkasti koiran työskentelyä seuraavia). Toivottavasti siis voitti oikea koira ansioillaan eikä maineellaan.
Varmasti oikea koira voitti. Tutkin koehistorian Kilvan jälkeen ja siihen mennessä oli 16 kpl täysiä 120 minuutin ajoja. Pitkät ajot perustuvat pienialaiseen hukkapaikalla pysymiseen ja hyvään keskittymiskykyyn, jotka nykyjalostuksen aikana ovat unohtuneet.
Tänä päivänä on paljon kokeissa ykkösiä ajaneita koiria jotka koheltava paluuperillä ja selvittävät 10 ha alalla lymyilevää jänistä 50 ha alueelta. Tällainenkin koira voi saada kokeissa ykkösen sellaisessa koemaastossa, jossa on erittäin runsas jäniskanta. Isolla alueella hukkaa selvitellessä aina löytyy uusi ajettava suotuisissa olossa ja ajoaikaa kertyy riittävästi.
Kuitenkin kunnollinen huippuaja ajaa samaa jänistä sujuvasti ja pitkään sekä ajo etenee vakuuttavasti.
Nykyisin on sellainen tilanne, ettei ajokuninkaita juurikaan käytetä jalostukseen. Kummalliselta se kyllä tuntuu, mutta viime viime vuosina näin on vain käynyt.
Joitain pentueita tulee viime ja toissa syksyn kuninkaalle. Näin kertoo Ajokoirajärjestön pentuilmoitukset.
Seuraavat mallia 2013 sitten 9 - 10. marrasuuta.
Viime vuoden ajokuningas näkyi aloittaneen kauden ajamalla ykkösen.