Millaisia mietteitä Eilatiin menijöillä?

Vaikuttaako Gazan alueen tilanne fiilikseen? Aiotteko silti tehdä retkiä esim Jerusalemiin?
Olin innoissani tulevasta matkasta, nyt mietityttää.
6415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Todennäköisesti ei vaikuta mitenkään. Kahakat oavt yleensä paikallisia niin kuin nytkin. En usko, että Israel ihan vähästä tekee maahyökkäystä Gazaan.

Olimme reissussa ja kaikkialla, missä oltiin, oli rauhallista.

Hamas saa nyt sitä mitä se halajaa. Egyptistä oli delegaatio PA:n luona ja PA:n johto totesi, että rauha Israelin kanssa ei ole tavoite, vaan muslimeille pyhän palestiinan vapauttaminen juutalaisista. Yhtään hiekanjyvääkään ei kuulemma pidä luovuttaa.

Lopettaisivat Israelin puolelle ammuskelut niin nähtäisiin, miten rauha voisi edetä.

Golanilla Syyriasta ammuttiin kahden viikon aikana kuusi kertaa Israelin puolelle ja IDF:n panssarit tuhosivat kaksi kranaatinheitinasemaa.

Meille turisteille nämä eivät näkyneet millään lailla.

Toivotan teille hyvää ja rauhallista matkaa.

Äänestä

Eilattiin myös lähdössä joulukuussa. Hiukan pisti miettimään, mutta luulen nyt ettei Eilatissa mitään tapahdu. Aluksi oli tarkoitus tehdä päivän retki Jerusalemiin, mutta se tuli peruttua ihan muista syistä.

Rauhaahan tuolle alueelle on aivan turha odottaa, vaikka koko maailma sitä yrittää hyssytellä. Sinne ei rauhaa tule, ennenkuin suuremmat voimat peliin puuttuu.

Äänestä

Ei vaikuta Eilatissa mitenkään.
Eikä varmaan just missään muuallakaan.
Mut voihan joku hullu iskeä pommin vaikka Hauhon kauppa-markettiin. Ei voi koskaan tietää nykypäivänä.

Äänestä
  • Kysyin sitä silloin, kun tulitaukoa ei oltu vielä saatu aikaiseksi. Ja kyllä, me olimme Eilatissa, eikä koflikti näkynyt siellä mitenkään, mutta Jerusalemissa näkyi turistikatona.

    Äänestä

Tervehdys.
Menemme taas maaliskuussa. Ja olemme olleet useana keväänä. Gazan tilanne on aina ollut "epämääräinen", mutta sitä ei Eilatissa huomaa.
Olemme vuokranneet auton ja vuokraamme nytkin, autolla voi huoleti ajella.
Jerusalemiinkin voi mennä vuokraamallaan autolla tai matkatoimiston retkelle.

Äänestä

Ei Eilatissa mitkään konfliktit näy.
Paitsi jos nyt joku keksii jotain yhtäkkiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nene kirjoitti:

Vaikuttaako Gazan alueen tilanne fiilikseen? Aiotteko silti tehdä retkiä esim Jerusalemiin?
Olin innoissani tulevasta matkasta, nyt mietityttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu