Viirivehka mädäntyy ja tuuttiananas kuivuu

Ostin viime vuoden puolella, olisikohan ollut loka-marraskuussa, kauniin ja upean tuuttiananaksen (Vrisea tiffany(?) ) mutta vähän ennen joulua se alkoi kuivamaan ja on mennyt yhä pahempaan suuntaan. Johtuuko se liian kuivasta huoneilmasta vai siitä että joulukuussa kastelu unohtui hetkeksi aikaa...
Lehdet ovat hyvännäköiset.

Toinen murheenkryyni on sievä viirivehkani, sen ostin muutama päivä ennen joulua mutta sen kukinnot "mätänivät" . Lehdet ovat myös mielestäni hyvännäköiset.

Sumuttelen kasveja vaihtelevasti yleensä kuitenkin useamman kerran viikossa, ja kerran viikossa kastelen varovasti suoraan juurelle ja jätän veden hetkeksi seisomaan (n. 15 min) ennen kuin kaadan pois. Tuuttiananaksella on jatkuvasti vettä ruusukkeessa, paitsi joulukuussa oli sieltäkin vesi loppunut.
Kasvit ovat olleet vierekkäin samassa paikassa itäikkunalla.
6616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näin talvella kannattaa olla varovainen kasvien kastelemisessa. Ainakin tuuttiananaksen kastelua kannattaa vähentää. Ruusukkeessa kannattaa pitää vettä, niin kuin olet tehnytkin.

Äänestä

Näin talvella kannattaa olla varovainen huonekasvien kastelun suhteen. Tuuttianaksen kastelua ainakin kannattaa vähentää. Pidä siinä ruusukkeessa vettä, niin kuin olet tähän asti tehnytkin.

Äänestä

Ahaa, tuotahan pitää kokeilla. Kiitos oikein paljon :)

Äänestä

Ananakset kuuluvat kasveihin, jotka kuolevat kukittuaan. Voi siis olla, ettet ole tehnyt mitään väärin.

Äänestä
  • Minun kokemuksieni mukaan ananaskasvit eivät kuole kukkittuaan.

    Äänestä

  • tikkerperi kirjoitti:

    Minun kokemuksieni mukaan ananaskasvit eivät kuole kukkittuaan.

    Okei, olisi voinut olla tarkempi - USEIMMAT ananaskasvit ovat semelparisia/monokarppisia, eli kuolevat kukittuaan.

    Ne voivat kyllä kasvattaa sivuversoja ennen sitä. Riippuen siitä, missä kunnossa kasvi on (kukkiminen on aika vaativaa energeettisesti), miten sitä hoidetaan, kasvi voi kukinnan jälkeen olla kuukausia vielä ihan ok, mutta pikkuhiljaa se kuolee - tänä aikana se tekee erityisen kernaasti niitä juurivesoja. Näin mm. voi vaikkas tiheässä papinkaurapuskassa jäädä huomaamatta se, että yksittäinen ruusuke ei tosiaan kuki kahta kertaa vaan kuolee hiljalleen kukinnan jälkeen.

    Myös,jos kukinta ei ole ollut ihan täydellistä ( mm. ananaskasvien kukinta indusoidaan eteenillä kasvihuoneissa, jolloin kasvi ei ehkä ollut siihen ihan kypsä) voi kasvin näkökulmasta olla niin, ettei sitä tapahtunutkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poropeukaloinen kirjoitti:

Ostin viime vuoden puolella, olisikohan ollut loka-marraskuussa, kauniin ja upean tuuttiananaksen (Vrisea tiffany(?) ) mutta vähän ennen joulua se alkoi kuivamaan ja on mennyt yhä pahempaan suuntaan. Johtuuko se liian kuivasta huoneilmasta vai siitä että joulukuussa kastelu unohtui hetkeksi aikaa...
Lehdet ovat hyvännäköiset.

Toinen murheenkryyni on sievä viirivehkani, sen ostin muutama päivä ennen joulua mutta sen kukinnot "mätänivät" . Lehdet ovat myös mielestäni hyvännäköiset.

Sumuttelen kasveja vaihtelevasti yleensä kuitenkin useamman kerran viikossa, ja kerran viikossa kastelen varovasti suoraan juurelle ja jätän veden hetkeksi seisomaan (n. 15 min) ennen kuin kaadan pois. Tuuttiananaksella on jatkuvasti vettä ruusukkeessa, paitsi joulukuussa oli sieltäkin vesi loppunut.
Kasvit ovat olleet vierekkäin samassa paikassa itäikkunalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu