Järjestelmästä toiseen?

Minua kiinnostaisi kuulla, löytyykö palstalta järjestelmänsä ”luopioita” – siis sellaisia kuvaajia, jotka ovat siirtyneet jo kartuttamastaan digiärjestelmästä kokonaan toiseen. Sonysta Panaan, Olysta Pentaxiin, Nikonista Canoniin, mistä mihinkin tai päinvastoin. Mitkä ovat olleet motiivit moiseen loikkaan ja kannattiko?

Itse kuvasin filmikaudella Canon AE-1:llä. Digikauden tultua ostin Canon-kompaktin ja filmijärkkäri jäi vuosiksi lojumaan tyhjän panttina. Koska sen lasit eivät olleet EOS-yhteensopivia, hävitin pari vuotta sitten koko laukun sisältöineen pois ja lähdin digijärkkärimaailmaan puhtaalta pöydältä. Nikon tuntui (ainakin pikkukennoisissa) houkuttelevimmalta ja nyt olen Nikon-kaluston kanssa ”naimisissa”. Ihan onnellisesti, sanoisin.

Vanha suola janotti kuitenkin sen verran, että vajaa vuosi sitten järkkärin kaveriksi hankkimani pokkari on Canon (S100).
37427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Korkeintaan olet naimisissa järkkäripuolella vaan bridget ja pokkarit voivat olla vaikka mitä merkkiä ja mallia.

Kun on hieman käyttänyt aikaa ja rahaakin kokoamalla runkoja ja putkia ynnä muuta roipetta järkkärimaailmaan niin vaihto on vaikeaa tai kallista ainakin jollet löydä maksavaa ostajaa vanhoille välineille.

Nikoneja minun järkkärini ovat vaan bridget ovat Panan ja Canonin valmistamat.

Äänestä
  • Minä kuvaan melkein kaikilla järkkärimerkeillä. Tällä hetkellä käytössä ei ole Panaa, Samsungia eikä Pentaxia. Huvittavaa tämä merkkifanattisuus, miksi pitäisi tyytyä johonkin yhteen ainoaan "oikeaan" järkkäriin. Mulle sellaista ei ole löytynyt vaan ostan niitä aina tilanteen mukaan esim tarjouksia hyödyntäen. Enhän minä ole tuota automerkkiäkään pitänyt samana vaan on ollut ruotsalaista, sakasalaista, ranskalaista ja japseja. Hyödyntäkäämme tarjontaa riemu rinnoin ja nauttikaamme kapitalismin hedelmistä 200 %;sti. Emmehän elä missään DDR:ssä missä oli vain yksi automerkki ja hammastahna, Pracktica oli kyllä ihan hyvä kameramerkki.

    En aio luopua mistään kameramerkistä toisen hyväksi vaan loikin kaurapellossa kuin pupujussi kuvaten milloin milläkin.

    Äänestä

  • Vanaatikko kirjoitti:

    Minä kuvaan melkein kaikilla järkkärimerkeillä. Tällä hetkellä käytössä ei ole Panaa, Samsungia eikä Pentaxia. Huvittavaa tämä merkkifanattisuus, miksi pitäisi tyytyä johonkin yhteen ainoaan "oikeaan" järkkäriin. Mulle sellaista ei ole löytynyt vaan ostan niitä aina tilanteen mukaan esim tarjouksia hyödyntäen. Enhän minä ole tuota automerkkiäkään pitänyt samana vaan on ollut ruotsalaista, sakasalaista, ranskalaista ja japseja. Hyödyntäkäämme tarjontaa riemu rinnoin ja nauttikaamme kapitalismin hedelmistä 200 %;sti. Emmehän elä missään DDR:ssä missä oli vain yksi automerkki ja hammastahna, Pracktica oli kyllä ihan hyvä kameramerkki.

    En aio luopua mistään kameramerkistä toisen hyväksi vaan loikin kaurapellossa kuin pupujussi kuvaten milloin milläkin.

    Tuo saattaa olla kallis ratkaisu koska yleensä toisen merkin tarvikkeet eivät sovi toiseen, esim. objektiivien sovitteet eivät ole standardeja vaan jokaisella tuppaa olemaan omansa. Taitaa kuitenkin noissa 4:3 kennoisissa olla jotain yhteistä noiden optiikka sovitteiden kanssa.

    Pitää siis olla joka runkomerkille omat lasit ja muut vermeet. Yleensä ne ovat yhteensopivia repun jka mono/tripodin suhteen. Jos on rahaa niin miksikäs ei mutta eläkeläinen joutuu hieman miettimään ja käyttämään samaa runkomerkkiä jotta lasit sopivat ristiin.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Harrastus maksaa. Toisilla harrastaminen maksaa enemmän kuin toisilla. Elämä on valintoja täynnä.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Tuo saattaa olla kallis ratkaisu koska yleensä toisen merkin tarvikkeet eivät sovi toiseen, esim. objektiivien sovitteet eivät ole standardeja vaan jokaisella tuppaa olemaan omansa. Taitaa kuitenkin noissa 4:3 kennoisissa olla jotain yhteistä noiden optiikka sovitteiden kanssa.

    Pitää siis olla joka runkomerkille omat lasit ja muut vermeet. Yleensä ne ovat yhteensopivia repun jka mono/tripodin suhteen. Jos on rahaa niin miksikäs ei mutta eläkeläinen joutuu hieman miettimään ja käyttämään samaa runkomerkkiä jotta lasit sopivat ristiin.

    Tahallaan ovat kameranvalmistajat keksineet laittaa erilaiset jengat erimerkkisiin
    järjestelmäkameroihin.
    Miten kätevää olisikaan jos kaikki erimerkkiset objektiivit sopisivat edes kierteiltään
    eri valmistajan kameroihin.
    Se voisi avata aivan uusia mahdollisuuksia köyhille kuvaajille muttei ehkä rahapussia riittävästi valmitajien mielestä. Nykydigikameroissa voitaisiin jopa ohjelmallisesti syrjiä nk."kolmansiatekijöitä" jos sille tielle uskallettaisi.

    Äänestä

  • Tahallinen haitta kirjoitti:

    "Miten kätevää olisikaan jos kaikki erimerkkiset objektiivit sopisivat edes kierteiltään"

    Lieneekö enää yhtäkään tavallista kameraa, ammattivalokuvaajien kameratt erikseen, jossa on oikein kierteíllä oleva kamera ja objektiivit? Taisi olla vanhin M42 Practica/Pentax, joita tehtiin vielä neuvostoliitossa 1980-luvullakin. Sovitteitahan saa, jollloin M42 linssi sopii melkein joka kameran bajonettiin .

    Äänestä

  • Raktika pentaksi kirjoitti:

    Ei Prakticaa tehty Neukkulanmaassa vaan DDR:ssä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Praktica

    M42-kierrekiinnitys taisi olla alun perin Asahi Pentaxin lanseeraama standardi eli Japsilasta peräisin.

    Äänestä

  • N + C kirjoitti:

    Ei Prakticaa tehty Neukkulanmaassa vaan DDR:ssä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Praktica

    M42-kierrekiinnitys taisi olla alun perin Asahi Pentaxin lanseeraama standardi eli Japsilasta peräisin.

    M42-kierrekiinnitys (Praktica-Pentax kierre) lienee laajin valikoima jos etsii vanhaa hyvää objektiivia peilittömään. Objektiiveja lienee nykyään 5 968 eri mallia, lukumäärä kymmeniä miljoonia. Halpoja adaptereja tulee markkinoille varsin tiheään tahtiin myös uusimpiin peilittömiin (varo Kiponin valmistamia).

    Praktican tehtaan Pentacon perusti Dresdeniin 1887 Richard Hüttig. Contax S (1949–) lienee maineikkain ja ensimmäinen M42 kamera.

    Äänestä

Tosiasiassa etenkin monilla ammattilaisilla on yhtähyvin hallussa sekä Canonin että, Nikonin ammattilaisrungot.
Koska he ihan oikeasti ovat kuvanneet molemmilla merkeillä jopa
yhdessä ja samassa työpaikassa tai joskus erikseen.

Äänestä
  • Tuota en epäile lainkaan.

    Tämä keskustelupalsta on kuitenkin otsikon ”Harrastukset” alla. Uskon useimpien palstalaisten olevan itseni lailla harrastajavalokuvaajia ja luulen myös useimpien järkkärillä kuvaavien harrastajien keskittyneen yhteen ainoaan järjestelmään kerrallaan.

    Odottelen siksi edelleen mielenkiinnolla kertomuksia siitä, millaisia takinkääntöjä on tehty ja miksi.

    Äänestä

”luopioita” – … mistä mihinkin tai päinvastoin. Mitkä ovat olleet motiivit moiseen loikkaan ja kannattiko?

Ensin oli ns. paljekamera Zeiss Ikon 6x9 Prontor-S

järjestelmäkamerat ja (motiivit):
– aloitin Leica III:lla 60-luvulla (edullinen käytetty työkaverilta, vaihdoin kirjoituskoneeseen)
– sitten tuli pitkä Nikon kausi F2 – F2 as (edullinen käytetty työkaverilta) ja palkkikamera Toyo (hifistely)
– ensimmäiset digit: Canon 1000 (oma), Nikon D2 (työpaikalla), motiivit (oma: hinta, työkalu: tuttu merkki)
– nykyiset: Pentax (dynamiikka ja säänkestävyys), Leica (paluu juurille) ”vanha suola?”

Leica III kannatti muut ei

Äänestä
  • ps. ”merkkiuskollisuus” ei merkitse minulle mitään, vanhat on aina menneet ”vaihdossa”.

    Äänestä

Vuodenvaihteessa Canonin digijärjestelmä vaihtui Fujiin. Valinta oli lopulta Fuji X Pro1, koska Leica oli loppusuoralla käytettynäkin liian kallis. Pitkään mietin myös Canonin 5D mark III:a vaihtoehtona, mutta koko ja paino ratkaisivat.

Ottaen huomioon käyttökelpoinen vanha objektiivivalikoima, joka oli Canonissa, oli vaihto tai pysyminen vanhassa merkissä suurin piirtein saman hintaista.

Äänestä

Sinun esittämässäsi merkityksessä en ole luopio.
Kuvaan vieläkin o n c:llä ja pentax:kin kiinnostaa.

Osa on työnantajan vikaa, osa omaa. Kameroiden käyttö on eräällä tavalla vain vaihtanut merkitystään.

Äänestä
  • Lohduksi tohon voin vain sanoa että jotta kamera on vain väline vaikka se olis minkämerkkinen hyvänsä ei sillä kaikki opi ihmeitä tekemään.

    Äänestä

Valokuvaaminen alkoi ns. Coka Cola -kameralla joskus 60 -luvulla.
70 -luvulla hankin käytetyllä Petri'n järkkärillä jonka vaihdoin Nikkormat EL:n
Sittemmin hankin Nikkormatin rinnalle Canonin EOS 500:n joka oli (on edelleen) kevyen ja muovisen tuntuinen. Ehkä siksi että on muovinen! Harrastus oli välillä varaston hyllyllä useita vuosia.

2005 hankin Canonin pokkarin, powershot s70.
Canonin s70:stä alkoivat ominaisuudet loppua vaatimusten lisääntyessä ja ostin Sony A200:sen ja siihen Zeissin Vario-Sonnar T* DT 16-80 F3.5-4.5, aika kalliin ja skarpin optiikan. Runsaan vuoden päästä vaihdoin runkoa, nyt A700. Sonyn kameroissa häiritsi mielestäni liiallinen kohina, erityisesti värikohina, ja vaihdoin Sonyt Nikonin D90:een ja Nikkorin 16-85mm f/3-5-5.6G ED VR putkeen. Hyvä jokapaikan optiikka. Zeiss oli ehken skarpimpi kyllä!

Viime aikoina olen kuvannut Nikonin D7000:lla ja optiikkana edelleen 16-85mm f/3-5-5.6G

Äänestä

Jospa minäkin muistelisin Canon AE-1-filmijärkkäriä edeltäviä alkuaikojani.

Vanhemmat sisareni saivat joskus 1950-luvun jälkipuoliskolla 6 × 6 -kokoa edustavan simppelin Altissa-laatikkokameran. Sillä minäkin ensimmäiset otokseni räpsin.

http://images4.wikia.nocookie.net/__cb20110221181830/camerapedia/images/b/b8/Altissa_Box_D.jpg

Joskus 1960-luvun alussa sain ensimmäisen ikioman kamerani. Agfa Parat oli puolikoon kinari, kuvaruudun koko siis 18 × 24 mm.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/5d/AGFA-Parat.JPG

Vähän myöhemmin sain ostaa edullisesti käytettynä 6 × 6 -kokoisen ”kaksisilmäisen kottaraispöntön”, eräänlaisen köyhän miehen Rollein. Sen myötä opiskelin myös pimiötöiden saloja erään paikkakunnalla vaikuttavan lehtimiehen suosiollisella opastuksella.

http://farm2.staticflickr.com/1260/4592804736_e1ff971962.jpg

1969 sain saksalaiselta ystävältäni lahjoituksena hänellä käytössä olleen Agfa Selectaflex -järkkärin. Optiikkaa minulla oli siihen pelkän mukana tulleen normaalilasin verran. Kuvasin mustavalkeaa ja vedostin itse. Suurennuskone (Durst M301) lojuu komeroni uumenissa edelleen (käytetty viimeksi yli 20 vuotta sitten).

http://www.tugboatlars.se/AgfaSelectaFlex02.jpg

Seuraavaksi olikin sitten vuorossa mainio Canon AE-1 joskus 1970- ja 80-lukujen vaihteessa. Sillä kuvasin etupäässä väridiajuttuja ja lasitavaraakin kertyi laukkuun muutamia tötteröitä.

http://www.paradesquare.ca/canon_fd/1976_ae1.jpg

Tämänhetkinen ykkösrunkoni on Nikon D7000, hankittu vajaat 2 kk sitten. Opiskelu vielä ”vaiheessa”, mutta hyvältä tuntuu!

Äänestä
  • Ensimmäiset kuvani otin 60-luvun alussa isäni Agfa Isolette 6x6 kameralla, johon oli vaihdettu hienompi Syncro Compur suljin. Isä kehui suljinta hienoksi ja minä ihmettelin mitä kehumista mokomasa oikein on.

    http://www.thecamerasite.net/03_Folder_Cameras/Pages/agfailette.htm

    Omat kamerani ovat sitten olleet Canoneita: FTb, AE-1, 350D, 450D ja nyt 7D pari kuukautta.

    Äänestä

Minusta esimerkiksi Leican taskukamera muistuttaa jo ulkoisesti huolestuttavan paljon
Panasonicin vastaavaa aivan samannäköistä laitetta. Hinta on vaan huomattavasti ISOMPI Leicassa kun Lumixissa.
Kummassakaan ei ikäväkyllä ole kunnon etsintäkään jollainen minun Nikonissa ainaskin on (100% pentaprisma) ja se säätöpyörä (kuvausohjelman) liikahtelee helposti vika-asentoon molemmissa.
Onneksi en kuvaa videoo järkyllä enkä tartte kääntyvää kosketusnäyttöä, epäilen jotta semmoinen voisi olla hankala talvella pakkasessa rukkaset käsissä kuvatessa.

Äänestä
  • >Minusta esimerkiksi Leican taskukamera muistuttaa jo
    >ulkoisesti huolestuttavan paljon Panasonicin vastaavaa
    >aivan samannäköistä laitetta. Hinta on vaan huomattavasti
    >ISOMPI Leicassa kun Lumixissa.

    Onko tuo kummakaan, kun Leica-pokkarit tulevat samasta Panasonicin tehtaasta kuin Lumixitkin! Leica puolestaa leipoo Panalle linssejä.

    Olen joskus muinaisuudessa ollut töissä tehtaassa, joka valmisti halpaa viihde-elektroniikkaa. Yhtä ja samaa stereoyhdistelmälaitetta saatettiin valmistaa liki kymmenellä eri tuotemerkillä, mahdollisesti pienin markkina-aluekohtaisin yksityiskohta- ja ulkonäkömuutoksin. Philips, Fenno, DUX, PYE, Hornyphon, Erres, Radiola, Schneider... mitähän kaikkia merkkejä niitä olikaan. Tämän helsinkiläisen tehdaslaitoksen toiminta lakkasi jo yli 30 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Ja mikä olikaan aloittajan kysymys?

    Äänestä

  • Palstan otsikko on ”JÄRJESTELMÄDIGIT”!

    ”Leican taskukamera muistuttaa jo ulkoisesti huolestuttavan paljon
    Panasonicin vastaavaa”

    —tästä minäkin olen aivan valtavan huolestunut. Toinen kamala asia on, että jotkut Fujin retromallit muistuttavat huolestuttavan paljon Leicaa.

    Samankaltainen huolestuttava vika esiintyy monissa muissakin teollisuustuotteissa. Esim eri valmistajien polkupyörät muistuttavat ulkoisesti huomattavan paljon toisiaan (suksista nyt puhumattakaan), eikä niissä ole kunnon etsintäkään.

    Äänestä

  • Mun pokkari on Leica X1. Mitä Panasonicin vastaavaa se muistuttaa huolestuttavan paljon?

    Äänestä

  • taskukamera kirjoitti:

    Palstan otsikko on ”JÄRJESTELMÄDIGIT”!

    ”Leican taskukamera muistuttaa jo ulkoisesti huolestuttavan paljon
    Panasonicin vastaavaa”

    —tästä minäkin olen aivan valtavan huolestunut. Toinen kamala asia on, että jotkut Fujin retromallit muistuttavat huolestuttavan paljon Leicaa.

    Samankaltainen huolestuttava vika esiintyy monissa muissakin teollisuustuotteissa. Esim eri valmistajien polkupyörät muistuttavat ulkoisesti huomattavan paljon toisiaan (suksista nyt puhumattakaan), eikä niissä ole kunnon etsintäkään.

    "Palstan otsikko on ”JÄRJESTELMÄDIGIT”!"

    why u just dont dig it?

    Äänestä

  • N + C kirjoitti:

    >Minusta esimerkiksi Leican taskukamera muistuttaa jo
    >ulkoisesti huolestuttavan paljon Panasonicin vastaavaa
    >aivan samannäköistä laitetta. Hinta on vaan huomattavasti
    >ISOMPI Leicassa kun Lumixissa.

    Onko tuo kummakaan, kun Leica-pokkarit tulevat samasta Panasonicin tehtaasta kuin Lumixitkin! Leica puolestaa leipoo Panalle linssejä.

    Olen joskus muinaisuudessa ollut töissä tehtaassa, joka valmisti halpaa viihde-elektroniikkaa. Yhtä ja samaa stereoyhdistelmälaitetta saatettiin valmistaa liki kymmenellä eri tuotemerkillä, mahdollisesti pienin markkina-aluekohtaisin yksityiskohta- ja ulkonäkömuutoksin. Philips, Fenno, DUX, PYE, Hornyphon, Erres, Radiola, Schneider... mitähän kaikkia merkkejä niitä olikaan. Tämän helsinkiläisen tehdaslaitoksen toiminta lakkasi jo yli 30 vuotta sitten.

    Taisin sohaista pimpparipesään pian lentää kalliita Leicoja sakeana ilmassa.

    Äänestä

Eka kamera oli Felica tai jotain sinnepäin
Toinen oli Mamiya järjestelmä
Kolmas oli Canon Ftb
Neljäs Olympus järjestelmmä
Viides Olympus digipokkari
Kuudes Canon Digijärjestelmä
Seitsämäs Olympus digijärjestelmä
Ja nyt Canon Eos-1D X ja mark III

Äänestä
  • >Eka kamera oli Felica tai jotain sinnepäin

    Jo vain! Felica-kaunottaren myyntilukuja ei mikään kamera liene Suomessa vieläkään rikkonut! Kuinkahan moni Felicalla aloittanut mahtaakaan räpsiä kuvia kameralla tai toisella vielä tänä päivänäkin? Itselleni tuollaista helmeä ei osunut koskaan käteen, valitettavasti!

    ”Felica, Felita
    Felica-nimellä myyty kamera on Suomen yleisin. Sitä saatiin kaupattua näppäilijöille ainakin 178 000 kappaletta 1950-60 luvun vaihteessa. Kamera on yleisin harmaana tai mustana, mutta myös punaisia huhutaan tuodun maahan. Felica on ominaisuuksiltaan aivan tavallinen laatikkokamera, mutta vaaleanharmaana ja hieman laatikosta poikkeavasti muotoiltuna se saavutti suosionsa.
    Felica oli aikanaan halpa, vuonna 1961 se maksoi laukkuineen 53 euroa.”

    http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/kamerasivut/10403

    http://www.kameramuseum.de/0-fotokameras/vredeborch/felica.jpg

    Äänestä

Olen vaihtanut kameramerkkiä useampaan kertaan:
Filmiaikana Minoltasta Canoniin, Canonista Nikoniin.
Digikameroista Pentaxista Canoniin.
Nykyinen kalusto:
Canon EOS 5D mk3, EF 24-105mm f/4 L kit.
EF 70-300mm f/ 4-5.6 L
EF 135 f/2L
Etsinnässä EF 50mm f/1.2 L.
Kaikki vaihdot käytännössä maksettu kokonaan itse.
Minoltasta olisi aikoinaan tarjottu 1200mk, en myynyt.

Äänestä

Olympuksen minikenno vaihtui Canonin mark III
Nyt saa kunnon osasuurennoksen, aina kun ei vaan pääse tarpeeksi lähelle

Äänestä
  • Osasuurennoksiahan sai sillä olympukseella aina.
    Mikä muuttui?

    Äänestä

  • dghdghdh kirjoitti:

    Osasuurennoksiahan sai sillä olympukseella aina.
    Mikä muuttui?

    dghdghdh Rajaa olypus kuvasta 70 % pois ja tee suurennos. Tee sama kino koon kennon kuvalle ja vertaa

    Äänestä

  • 70% kirjoitti:

    dghdghdh Rajaa olypus kuvasta 70 % pois ja tee suurennos. Tee sama kino koon kennon kuvalle ja vertaa

    Empä huomannut muuta eroa kuin kymmenisen vuotta rungoissa.
    Rajasin toki niin, että kuvat näyttäisivät samalta, en 70%:ia molemmista. Toinen antaa vain hieman "rajatumpia" kuvia ihan kyselimäti.

    Äänestä

pankkitili tyhjeni ja vaimo muutti lasten kanssa kotoa...

Äänestä
  • En syytä sinua, mutta vaimosi ilmeisesti ottaa harrastuksesi tosissaan.

    Äänestä

Tämä on todellakin harrastelijapalsta. Ai että ammattilaiset kuvaa sekä canonilla että nikonilla.
Uskokoon ken tahtoo, luulen että kirjoittaja on Rajalasta, topshotista, verkkokauppacomista tai sellaisesta.

Äänestä
  • Sekä ammattilaiset että harrastajat kuvaavat sekä Canonilla että Nikonilla, uskaliaimmat jopa joillakin muilla merkeillä. Ei sillä, että C tai N olisi oleellisesti muita merkkejä parempi, mutta monelle merkitsee todella paljon se, kuinka hyvin omaan järkkärimerkkiin löytyy käytettyä oheislaitekamaa. Second Hand -markkinat ovat Suomessa Canonilla ja Nikonilla muita laajemmat, ainakin omien vaatimattomien havaintojeni mukaan.

    Mitä minun ja alan liikkeiden välisiin suhteisiin tulee, olen vinguttanut korttiani niin Rajalassa, TopShotissa kuin Verkkiksessäkin. TopShotissa vähiten, mutta viimeksi tänään. Jotain käytettyä olen ostanut suoraan ex-käyttäjiltä ja jotain pikkusälää pienistä postimyyntitaloistakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

N + C kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla, löytyykö palstalta järjestelmänsä ”luopioita” – siis sellaisia kuvaajia, jotka ovat siirtyneet jo kartuttamastaan digiärjestelmästä kokonaan toiseen. Sonysta Panaan, Olysta Pentaxiin, Nikonista Canoniin, mistä mihinkin tai päinvastoin. Mitkä ovat olleet motiivit moiseen loikkaan ja kannattiko?

Itse kuvasin filmikaudella Canon AE-1:llä. Digikauden tultua ostin Canon-kompaktin ja filmijärkkäri jäi vuosiksi lojumaan tyhjän panttina. Koska sen lasit eivät olleet EOS-yhteensopivia, hävitin pari vuotta sitten koko laukun sisältöineen pois ja lähdin digijärkkärimaailmaan puhtaalta pöydältä. Nikon tuntui (ainakin pikkukennoisissa) houkuttelevimmalta ja nyt olen Nikon-kaluston kanssa ”naimisissa”. Ihan onnellisesti, sanoisin.

Vanha suola janotti kuitenkin sen verran, että vajaa vuosi sitten järkkärin kaveriksi hankkimani pokkari on Canon (S100).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu