Kuinka paljon kaloja 300 litran akvaan?

Eli tällä hetkellä tuossa 300 litraisessa akvaariossa on 6 albiino tiikeri barbia, 10 tiikeribarbia, 4 keltabarbia ja 3 leväbarbia? Olen harkinnut vielä muutaman kalan ostoa, mutta olisiko kaloja silloin jo liikaa?
5281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä laskukaava on kun laskee kalojen aikuiskoot cm yhteen ja ne muuttaa litroiksi.

Äänestä
  • ei tää todellakaan päde kaikkiin kaloihin, pitää ottaa kaikista eri kaloista ja lajeista erikseen tietoa.

    Äänestä

Hmm en ookkaan tollasta kuullu ennen! Kiitti vinkistä!

Äänestä

1cm kalaa = 1 litra vettä, paitsi sitten isommiksi kasvavissa kaloissa saa laskea 1,5 tai 2 litraa senttiä kohti. Toki suosittelen ottamaan selvää altaan koon suosituksista eri kalojen kohdalla. Ja kannattaa muistaa että monilla kaloilla tuo suositus on aika minimaalinen. Mieluummin väljempi allas mitä täyteen ahdettu.

Äänestä

Oon yrittänyt kotona sokerilla häpykavojen poistoa mutta se on hyvin tuskallista itse niitä repiä ja mun mieskään ei oikeen osannut tekniikkaa..kainalo-ja säärikarvat saan sokeroinnilla pois hyvin. Kysynkin, että jos meen kosmetologille kyseiseen "brassi" toimenpiteeseen niin miten siellä oikein toimitaan? Ihan vaan jalat levälleen kosmetologin eteen niinkuin gynelläkin?? Kokemuksia kaipaan ja saa myös vinkata hyvää kauneushoitolaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaloja kaloja kirjoitti:

Eli tällä hetkellä tuossa 300 litraisessa akvaariossa on 6 albiino tiikeri barbia, 10 tiikeribarbia, 4 keltabarbia ja 3 leväbarbia? Olen harkinnut vielä muutaman kalan ostoa, mutta olisiko kaloja silloin jo liikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu