Arjen todellisuutta uppoavasta yrityksestä

Tarkista, onko sinun yrityksesi lähtökohdat samat, vai kenties vielä huonommat. Katso, miten siltikin voi käydä.

Aloitin yritystoiminnan n. 5 vuotta sitten. Alkupääomaa oli 20 000e. Juoksevia menoja oli 0e, tarvike investoinnit n. tuhannen euroa.

Minulla oli valmis asiakas ja starttiraha, johon sain myöskin jatkoa.

1. vuosi - Suuri asiakkaani menee konkurssiin. Menetän säännöliset tuloni.

2. vuosi - Uusia asiakkuuksia tulee kovasta työstäni huolimatta hitaammin kuin olin uskonut. Alan epäilemään onko minulla edes mahdollisuuksia isoihin asiakkaisiin, sillä alani on monopolisoitunut ja vain tähteet jäävät pienyrittäjälle. Minulle on tullut kiinteitä kuluja toimitiloista n. 1000e/kk.

3. Liiketoimintani joutuu umpikujaan. Juoksevat menot ovat suurehkot ja vaikka selviä niistä, on käynyt ilmi, että isoihin asiakkuuksiin tällä alalla ei ole pienyrittäjällä mitään asiaa. Alan tehdä alihankintana markkinoita suvereenisti hallitseville monopoliyhtiöille töitä. Myyn työvoimani pilkkahintaan saadakseni sopimuksen. Maksan ja nostan palkkoja pimeästi, on kyse henkiin jäämisestä ja kaikki muu tuntuu toissijaiselle.

4. Vuosi. Täydellinen umpikuja, tulevaisuuden näkymien puuttuminen ja toivottomuus sekä häpeän tunteet ottavat vallan. Masennus iskee täydellä voimalla ja koko henkitoreissaan oleva liiketoimintaa lamaantuu lopullisesti. En saa kirjanpitoa tehdyksi ja lopulta kirjanpitotoimiston laskuihin ei ole rahaa. Alkupääoma on täysin menetetty. Verottaja alkaa tehdä sarjatuotannolla alv-arviolaskuja, jotka ovat 5x suuremmat kuin tuloni ja todelliset alv-kulut. Nämä menevät ulosottoon.

5. Alv- arviolaskuista on kertynyt huikea summa ulosottoon. Kirjanpitoon ei ole rahaa. Puhelin menee kiinni tuon tuostakin. Asiakkuuksien hoitaminen ei onnistu ja uusien hankkiminen tuntuu sekä poikkeuksellisen hankalalle, että myös täysin turhalle, sillä mikään asiakasmäärä ei riittäisi laskuihin.

5. vuosi, kaikki tämä on takana, tässä ja nyt rasitteenani ja synkkänä tulevaisuutena edessä. Istun autossa lounastauolla. Olen laskenut, että bensa riittää juuri ja juuri kaupan pihaan ja sitten kotiin. En ole syönyt koko päivänä mitään, kotona jääkaappi on tyhjä. Minulla on 3 pankkikorttia, kaikki tyhjillä, paitsi Nordean tilit, jotka menevät tuon tuostakin miinukselle Nordean huimaavien kulujen vuoksi. Tupakat ovat loppu ja osa tietää mille tuntuu isoimman vitutuksen hetkellä olla polttamatta ja tuntea nikotiinin puutteen iskevän koko kroppaan. Rahaa ei ole mihinkään, ei mihinkään. Tuntuu, että mitään ei voi tehdä.

Voisin mennä maahan selälleni makaamaan ja nauraa taivasta kohden hullun naurua, mutta päätän lykätä sen tuonnemmaksi. Koluan auton lattiat, mattojen alta, penkin alta, löytääkseni hieman rahaa. Vaihdekepin koloon usein tippuu kolikoita, tutkin myös sieltä. -ei mitään. Taskun pohjalta löytyy 30c rahaa, siinä on todellakin kaikki minkä luojalta sain, yhtään liioittelematta tilanteen vakavuutta. Menen kauppaan ja ostan tuolla rahalla 2 perunaa. Kun näiden kahden perunan kanssa autossa lopulta istuin, ymmärsin yrittäjyyden olleen elämäni suurin virhe. Karistin kuitenkin pesemättömistä perunoista mullat pois ja aloin syömään mullasta piittaamatta. Muiden nauraessa keskenään lounasravintolassa, minä, yrittäjä, nuori mies, älykäskin, mutta kertakaikkisessa moniongelmaisuudessa jumissa, istun autossa täristen ja syön multaista ja kuorimatonta perunaa sietämättömään nälkääni.

Jos olet valmis hyväksymään tällaisen mahdollisuuden ja todella tiedät mille tilanne tuntuu, olet kaiketi valmis ottamaan yrittäjyyden riskin Suomessa.
6839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mihin jutustasi oli unohtunut haaskalla pyörivät korppikotkat?
Eli suomeksi sanottuna kilpailijat tai muut onnenonkijat jotka haluavat hyötyä kaiken mahdollisen ahdingostasi?
Ja ne todellakin tekevät kaiken mahdollisen saadaksesi sut vielä kurjempaan tilanteeseen.

Äänestä

Mitä tästä opeimme? Jos olet tyhmä ja osaamaton, pysy matalapalkka hommissa toisella. Joudun sinunkin, entisen "yrittäjän" sossu rahat taas veroina maksamaan.

Äänestä

Naureskelijalle. Onko niin, että jos asiakkaat tekee konkurssin ja menetät näin tulolähteesi, niin se on ikään kuin sinun tyhmyyttä. Huomaan, että taidat itse olla maailman lyhyimmän pururadan omistaja, siis korvasta toiseen.

Tyhmyys paistaa omasta tekstistäsi, kun et erota edes yhdyssanoja.

Äänestä

Oletko harkinnut kirjailijan uraa, sinulla voisi olla annettavaa sillä saralla?

Kyllä kuvaillun kaltaisesti voi käydä kenelle tahansa ja se on arkea monille.

Painottaisin oman rahan merkitystä aloitusvaiheessa, toimitilat pitäisi olla omat, niitä voi myös henkilökohtaisesti vuokrata yritykselle. Henkilökohtainen talous pitäisi olla kunnossa, oma asunto ja velaton, silloin stressi vähenee ja on liikkumavaraa enemmän huonoina aikoina.

Äänestä

Tää oli paras :D

Äänestä

Missäs mennään, miten kulkee elämä ja työelämä tänään?
Samaa mieltä, kynä oli hallussa ja teräväkin vielä, vaikka muu oli kirjoitushetkellä ihan mullin mallin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuhon tie kirjoitti:

Tarkista, onko sinun yrityksesi lähtökohdat samat, vai kenties vielä huonommat. Katso, miten siltikin voi käydä.

Aloitin yritystoiminnan n. 5 vuotta sitten. Alkupääomaa oli 20 000e. Juoksevia menoja oli 0e, tarvike investoinnit n. tuhannen euroa.

Minulla oli valmis asiakas ja starttiraha, johon sain myöskin jatkoa.

1. vuosi - Suuri asiakkaani menee konkurssiin. Menetän säännöliset tuloni.

2. vuosi - Uusia asiakkuuksia tulee kovasta työstäni huolimatta hitaammin kuin olin uskonut. Alan epäilemään onko minulla edes mahdollisuuksia isoihin asiakkaisiin, sillä alani on monopolisoitunut ja vain tähteet jäävät pienyrittäjälle. Minulle on tullut kiinteitä kuluja toimitiloista n. 1000e/kk.

3. Liiketoimintani joutuu umpikujaan. Juoksevat menot ovat suurehkot ja vaikka selviä niistä, on käynyt ilmi, että isoihin asiakkuuksiin tällä alalla ei ole pienyrittäjällä mitään asiaa. Alan tehdä alihankintana markkinoita suvereenisti hallitseville monopoliyhtiöille töitä. Myyn työvoimani pilkkahintaan saadakseni sopimuksen. Maksan ja nostan palkkoja pimeästi, on kyse henkiin jäämisestä ja kaikki muu tuntuu toissijaiselle.

4. Vuosi. Täydellinen umpikuja, tulevaisuuden näkymien puuttuminen ja toivottomuus sekä häpeän tunteet ottavat vallan. Masennus iskee täydellä voimalla ja koko henkitoreissaan oleva liiketoimintaa lamaantuu lopullisesti. En saa kirjanpitoa tehdyksi ja lopulta kirjanpitotoimiston laskuihin ei ole rahaa. Alkupääoma on täysin menetetty. Verottaja alkaa tehdä sarjatuotannolla alv-arviolaskuja, jotka ovat 5x suuremmat kuin tuloni ja todelliset alv-kulut. Nämä menevät ulosottoon.

5. Alv- arviolaskuista on kertynyt huikea summa ulosottoon. Kirjanpitoon ei ole rahaa. Puhelin menee kiinni tuon tuostakin. Asiakkuuksien hoitaminen ei onnistu ja uusien hankkiminen tuntuu sekä poikkeuksellisen hankalalle, että myös täysin turhalle, sillä mikään asiakasmäärä ei riittäisi laskuihin.

5. vuosi, kaikki tämä on takana, tässä ja nyt rasitteenani ja synkkänä tulevaisuutena edessä. Istun autossa lounastauolla. Olen laskenut, että bensa riittää juuri ja juuri kaupan pihaan ja sitten kotiin. En ole syönyt koko päivänä mitään, kotona jääkaappi on tyhjä. Minulla on 3 pankkikorttia, kaikki tyhjillä, paitsi Nordean tilit, jotka menevät tuon tuostakin miinukselle Nordean huimaavien kulujen vuoksi. Tupakat ovat loppu ja osa tietää mille tuntuu isoimman vitutuksen hetkellä olla polttamatta ja tuntea nikotiinin puutteen iskevän koko kroppaan. Rahaa ei ole mihinkään, ei mihinkään. Tuntuu, että mitään ei voi tehdä.

Voisin mennä maahan selälleni makaamaan ja nauraa taivasta kohden hullun naurua, mutta päätän lykätä sen tuonnemmaksi. Koluan auton lattiat, mattojen alta, penkin alta, löytääkseni hieman rahaa. Vaihdekepin koloon usein tippuu kolikoita, tutkin myös sieltä. -ei mitään. Taskun pohjalta löytyy 30c rahaa, siinä on todellakin kaikki minkä luojalta sain, yhtään liioittelematta tilanteen vakavuutta. Menen kauppaan ja ostan tuolla rahalla 2 perunaa. Kun näiden kahden perunan kanssa autossa lopulta istuin, ymmärsin yrittäjyyden olleen elämäni suurin virhe. Karistin kuitenkin pesemättömistä perunoista mullat pois ja aloin syömään mullasta piittaamatta. Muiden nauraessa keskenään lounasravintolassa, minä, yrittäjä, nuori mies, älykäskin, mutta kertakaikkisessa moniongelmaisuudessa jumissa, istun autossa täristen ja syön multaista ja kuorimatonta perunaa sietämättömään nälkääni.

Jos olet valmis hyväksymään tällaisen mahdollisuuden ja todella tiedät mille tilanne tuntuu, olet kaiketi valmis ottamaan yrittäjyyden riskin Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu