Sonera siirsi ALV:n nousun kiinteisiinlaskuihin

Tehtiin tuossa vuosi takaperin laajakaista sopimus Soneran kanssa. 24megan netti Sonera TV, hinnaksi 39,90/kk kahden(2) vuoden sopimuksella.

Kaikki on sujunut kohtuullisen hyvin, liittymän avaus vei odotettua kauemmin ja laskutus oli alussa hieman sekavaa, mutta kaikki on korjaantunut ja virheistä on saatu "korvausta".

Tänä vuonna (2013), kun uusi arvonlisävero astui voimaan Sonera kuitenkin päätti siirtää alv:n hinnat liittymiin, vaikka kyseessä on kiinteä hintainen kahden(2) vuoden sopimus. Eihän tämä minun taloittani kaada, kun sopimusta jäljellä vajaa vuosi, jolloin ylimääristä tulee maksettavaksi reilu neljä(4) euroa.

Moraalisesti en vain pidä oikeana, että Sonera olettaa, minun maksavan Valtion päätöksistä koituneet kulut yritykselle. En ole vielä lukenut sopimuksen pientä pränttiä, mutta minulle markkinoitu liittymä oli ja on edelleenkin kiintähintainen.

Kuten sanottu neljä(4) euroa ei ole minulle suuri menetys, mutta periaate ja ajatus siitä että kaikki asiakkaat joutuvat maksamaan kyseisen korotuksen on väärin.

Onko ketään ajatellut jatko toimia asian suhteen? Miten muut operaattorit ovat toimineet?
9240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joka puolella noin on käynyt. Taisi kännykkäpuheluminuutinkin hinta nousta centillä. Parturi nosti hiustenleikkuun hintaa eurolla. Kyllä tuo siellä pienessä präntissä sanotaan. Sellaista elämä on.

Äänestä

Juu näinhän se on. Itsekkin luin tuolta Soneran keskustelupalstalta hieman lisää asiasta ja Sonera on oikeutettu näin tekemään. Olivat myös ilmoittaneet Sähköposti laskuissa kyseisestä asiasta pariin otteeseen.

Hassu juttu että kuitenkin unohtivat mainita, että sopimuksen purku on lain mukaan mahdollista tälläisissä tilanteissa.

Hieman pistää vihaksi, kun sain vasta eilen (5.3.) laskun missä kongreettisesti huomasin muutoksen. Olisi ollut hyvä sauma lopettaa tuo TÄYSIN TURHA Sonera TV -paketti.

Äänestä

Mielestäni Sonera ei tehnyt oikein tässä. Mielestäni määräaikainen sopimus perustuu siihen ettet sinä voi lähteä helvettiin liittymästä vaikka toinen yritys olisi puolet halvempi. Eikä Sonera mielestäni voi noin vaan lisätä hintaa. Taistele!

Äänestä
  • Asiakas on sopimusta tehdessään hyväksynyt myyjän sopimusehdot. Soneran tapauksessa sopimusehdoissa lukee selväkielisenä teksti:
    "Teleyrityksellä on oikeus muuttaa sekä toistaiseksi voimassa olevan että
    määräaikaisen palvelusopimuksen sopimusehtoja, palvelun ominaisuuksia
    tai maksuja asiakkaan vahingoksi myös, jos muutoksen taustalla
    on lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, esimerkiksi sovittuun
    hintaan vaikuttava verojen tai muiden julkisten maksujen muutos."

    Asiakas on hyväksynyt verojen muutoksen vaikutuksen, eli Sonera ei suinkaan ole tehnyt väärin asiassa.

    Äänestä

  • sopimustekstistä ote kirjoitti:

    Asiakas on sopimusta tehdessään hyväksynyt myyjän sopimusehdot. Soneran tapauksessa sopimusehdoissa lukee selväkielisenä teksti:
    "Teleyrityksellä on oikeus muuttaa sekä toistaiseksi voimassa olevan että
    määräaikaisen palvelusopimuksen sopimusehtoja, palvelun ominaisuuksia
    tai maksuja asiakkaan vahingoksi myös, jos muutoksen taustalla
    on lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, esimerkiksi sovittuun
    hintaan vaikuttava verojen tai muiden julkisten maksujen muutos."

    Asiakas on hyväksynyt verojen muutoksen vaikutuksen, eli Sonera ei suinkaan ole tehnyt väärin asiassa.

    Olet osin oikeassa, luitko kuitenkaan loppuun tuota pykälää. Sonera jättää mainitsematta melko tärkeän seikan, kaksi viimeistä lauselmaa.

    71 § (8.4.2011/363)
    Sopimuksen muuttaminen
    Teleyritys saa muuttaa toistaiseksi voimassa olevan viestintäpalvelusopimuksen mukaisia maksuja ja muita sopimusehtoja kuluttajan vahingoksi vain:

    1) sopimusehdoissa yksilöidyillä perusteilla, edellyttäen, että sopimuksen sisältö ei kokonaisuutena olennaisesti muutu;

    2) lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella;

    3) muusta erityisestä syystä olosuhteiden olennaisesti muututtua.

    Teleyrityksellä on lisäksi oikeus tehdä toistaiseksi voimassa olevan viestintäpalvelusopimuksen sopimusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön.

    Määräaikaisen viestintäpalvelusopimuksen ehtoja ei saa muuttaa kesken sopimuskauden kuluttajan vahingoksi. Sopimusehtojen muuttaminen on kuitenkin sallittua, jos muutostarve johtuu lainsäädännön muutoksista tai viranomaispäätöksistä.

    Käyttäjällä on oikeus irtisanoa viestintäpalvelusopimus heti päättyväksi, jos teleyritys ilmoittaa muuttavansa sopimusehtoja käyttäjän vahingoksi.

    Teleyrityksen on ilmoitettava käyttäjälle sopimusehtojen muutoksesta ja niiden sisällöstä viimeistään kuukautta ennen kuin muutetut ehdot tulevat voimaan. Teleyrityksen on ilmoitettava käyttäjälle samanaikaisesti tämän oikeudesta irtisanoa sopimuksensa heti päättyväksi, jos käyttäjä ei hyväksy muutettuja sopimusehtoja.

    Äänestä

ALV on valtion määräämä vero jonka myyjä maksaa suoraan verottajalle. Tuotteiden veloiteperuste on ns ALV 23% verokannan mukainen hinta eli se sisältää 23% veroa ja jos valtio nostaa tai laskee verokantaa, vaikuttaa se maksuun suoraan. Tässä tapauksessa Sonera saa sinulta aivan saman rahan kuiin aiemmin mutta se valtio rohmiaa 1% verran enemmän. Sama koskee ruokaa, autojen hintoja ja kaikkea muutakin.
Jos valtio olisi pudottanut verokannan takaisin muutaman vuoden takaiseen 22%:iin, olisi kokonaissummasi vastaavasti pudonnut.

Turha syyttää Soneraa, S-markettia, Delta-autoa tai Nestettä hintojen noususta kun syyllinen on verottaja.

Äänestä

Joo, näin on, Sonera ei voi hintoja 24kk sopparilla nostaa, mutta VALTIO voi. Eikä ne rahat edes Soneralle mene.

Äänestä

Yleisissä sopimusehtoissa lukee aina että verot yms. siitryy suoraan laskun, eiväthän ne ole palvelun tarjoajan maksuja vaan valtion perimiä veroja.

Äänestä

Oikeasti homma menee niin että hinta on veroton hinta ja tuo alv tulee vain sen päälle, jonka palvelun myyjä joutuu keräämään valtiolle.

Hinta ei siis ole muuttunut, vaan vero. Ihan oikein se on, mutta jotku yritykset ovat perineet korotettua alv veroa jo joulukuun puolella, kun kyse on ollut tammikuun palvelumaksuista ja se on väärin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LauriEkman kirjoitti:

Tehtiin tuossa vuosi takaperin laajakaista sopimus Soneran kanssa. 24megan netti Sonera TV, hinnaksi 39,90/kk kahden(2) vuoden sopimuksella.

Kaikki on sujunut kohtuullisen hyvin, liittymän avaus vei odotettua kauemmin ja laskutus oli alussa hieman sekavaa, mutta kaikki on korjaantunut ja virheistä on saatu "korvausta".

Tänä vuonna (2013), kun uusi arvonlisävero astui voimaan Sonera kuitenkin päätti siirtää alv:n hinnat liittymiin, vaikka kyseessä on kiinteä hintainen kahden(2) vuoden sopimus. Eihän tämä minun taloittani kaada, kun sopimusta jäljellä vajaa vuosi, jolloin ylimääristä tulee maksettavaksi reilu neljä(4) euroa.

Moraalisesti en vain pidä oikeana, että Sonera olettaa, minun maksavan Valtion päätöksistä koituneet kulut yritykselle. En ole vielä lukenut sopimuksen pientä pränttiä, mutta minulle markkinoitu liittymä oli ja on edelleenkin kiintähintainen.

Kuten sanottu neljä(4) euroa ei ole minulle suuri menetys, mutta periaate ja ajatus siitä että kaikki asiakkaat joutuvat maksamaan kyseisen korotuksen on väärin.

Onko ketään ajatellut jatko toimia asian suhteen? Miten muut operaattorit ovat toimineet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu