Nukahtaminen sydän hakkaa.

Onko jollakulla samanlaista välillä, kun juuri meinaa nukahtaa sydän niinkuin oudosti muljahtaa ja alkaa hakkaamaan että pitää vetää henkeä, veemäinen homma. Silloin varsinkin tulee kun on stressiä. Onkohan alitajunnalla jotenkin sormet pelissä. Silloinkin varmasti tulee kun vähän etukäteen pelkää.
96287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Saattaa hyvinkin olla. Kannattais jutella varsinkin aamupäivästä niistä murheen ja stressin aiheista. Onneksi tuollaiset rytmihäiriöt eivät ole vaarallisia mutta mukavalta ne eivät tunnu.

Äänestä

Mullakin usein sellaista että sydän hakkaa ihan täysillä kun pitäis alkaa nukkumaan eikä nukkumisesta silloin mitään tule. Rytmihäiriöitäkin esiintyy joskus. Johtuu varmaankin sekin ahdistuksesta ja kun stressaa liikaa tulevia tapahtumia. Olen sellainen että murehdin stressaavia tilanteita jo monta viikkoa etukäteen ja pelkään etten selviä haastellisista asioista.

Äänestä

Minulle tuli juuri tuollaista pienestä annoksesta ketiapiinia, siis ihan jo 25 mg.

Äänestä
  • Siis ertyisesti tuo sydämen muljahtaminen juuri ennen nukahtamista.

    Äänestä

  • Mulla aivan samasta lääkkeestä myös tuli ja sitä on kestänyt jo 07 v asti ja joutunut käyttää beetasalpaajaa muljahteluun. Illalla pitää alkaa rauhoittumaan jo noin klo 21 aikoihin niin stten nukkumaan mennnessä sydän on suht koht rauallinen

    Äänestä

Ahdistuneisuuden kausina nukahtaminen on tosi vaikeaa. Saattaa olla suhteellisen normaalikin olo illalla, mutta vasta nukkumaanmeno osoittaa, että sielläpä se ahdistus on kuitenkin koko päivän kytännyt alitajunnassa. Ja hyökkää kimppuun.

On niin veemäistä pyöriskellä sängyssä, hikoilla ja tunnustella, miten syke vain kiihtyy. Jos sattuukin nukahtamaan jonkun ajan tuskailun jälkeen, pian herää kuin sähköiskun saaneena kunnon pelkoon. Äsh.

Äänestä

Sain kerran yöllä ikävän paniikkikohtauksen. Ensin tuntui ettei sydän lyö ollenkaan, sitten se alkoi tykyttämään oikein kunnolla, muljahteli ja tunsin värinää sydämen kohdalla. Jouduin hengittelemään syvään, nousemaan ylös sängystä ja tällä tavalla sain kohtauksen loppumaan.

Kerran aikaisemmin sain todella ikävän paniikkikohtauksen jonka aikana luulin että saan sydänkohtauksen kun sydän hakkas niin lujaa aivankuin olis tulossa rintakehästä läpi. En ole koskaan kokenut vastaavaa. Tunsin myös poltetta sydämen kohdalla ja olin aivan varma että mun sydän pysähtyy ja kuolen siihen paikkaan. Se kohtaus alkoi sellaisella tunteella kuin olisin saanut sähköiskun ja ihankuin joku olis kuristanut mua niin lujaa etten saisi hengitettyä. Tunsin oloni myös todella ahdistuneeksi ja siitä se ahdistus lopulta muuttui täydeksi paniikiksi.

Olen vasta 24-vuotias mutta en tiedä pitäiskö mun nyt olla huolissaan siitä että mun sydämessä on jotain vikaa. Vai johtukohan kaikki tuo siitä paniikkikohtauksesta eikä mitään syytä huoleen ole.

Äänestä

On just stressi tai riittää jos vaimolla huono päivä kun rakastan vaimoketta niin tunteet on voimakkaat ja nulajtaessa sydän ottaa kunnon rallin ei ole tutkittu mikä aiheuttaa ja onko vaarallista mut yhteys on stressiin ja myötä tunto pahoin vointiin

Äänestä

Mulla on ollut sellainen juttu, nukahdan ja aika pian herään kuin sähköiskuun, tyntuu ettei uni tulekaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muljahtelija kirjoitti:

Onko jollakulla samanlaista välillä, kun juuri meinaa nukahtaa sydän niinkuin oudosti muljahtaa ja alkaa hakkaamaan että pitää vetää henkeä, veemäinen homma. Silloin varsinkin tulee kun on stressiä. Onkohan alitajunnalla jotenkin sormet pelissä. Silloinkin varmasti tulee kun vähän etukäteen pelkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu