Hassisen Popula iskee päivänpolitiikan kolmoishermoon. Tietenkään kyseessä ei ole dokumentti mistään todellisesta puolueesta. Protestipuolue Populan porukka kantaa ministerinsalkkujaan ylpeänä. Koska politiikka on ainoa mahdollisuus tienata hyvin, vaikkei koulussa pärjääkään. Kuten puoluejohtaja Kalmari toteaa.
Toki kirja on ennenmuuta viiltävä psykologinen analyysi olosuhteista jotka vievät ihmisen populistiliikkeen kannattajaksi. Tai jopa rivityöläiseksi, kuten kirjan portsari Pertun, jonka ylenmääräinen voimannäyttö aiheuttaa potkut ja putoamisen tyhjän päälle. Tarpeettomuuden tunne kuljettaa myös naapuria, ikääntynyttä harrastelijamaalari Pirjoa, joka ottaa asiakseen tehdä täsmäiskun Ateneumiin ja hieman parannella arvostetun kukkamaalari Marilan teoksia. Jotta edes joku huomaisi olemassaolonsa. Pirjon kaunaistraumaattinen suhde uraa tekevään Rita-tyttäreensä hiertää välejä, vallankin kun Pirjo ryhtyy opettamaan maalausta Ritan uuden miehen edellisessä liitossaan Etelä-Afrikasta adoptoidulle tyttärelle. Tämä teini-ikäinen Tuulia saa Ritankin pokan pettämään pahasti ja avioliitto rakoilee.
Synkeän kuvan Hassinen piirtää Populan johtajasta, jolle kaikki keinot ovat sallittuja oman ja puolueen edun vuoksi. Kunhan käry ei käy. Väkivalta politiikan keinona on vanha keksintö, ei Kalmari ole sitäkään itse oivaltanut, mutta valistunut lukija luulee sen jääneen jo 30-luvulle.
Taitava kirjoittaja Hassinen on. Lukija melkein erehtyy sympatiseeraamaan populaliikettä. Poljettujen, tarpeettomien, syrjäytettyjen nostajaa. Ainakin lupauksissa. Toteutusta voi aina lykätä tai pistää muitten syyksi. Kun Kalmari pääsee ääneen vaikutus on hypnoottinen. Kuin kuulisi Hitlerin puhuvan ja vaipuisi joukkosuggestioon. Kuten tapahtui kerran.
Symboliikassakin löytyy. Kasvitieteellisen puutarhan harvinaisuus, kukkiva Raatokukka on mitä oivallisin. Sen lemu muistuttaa dementiakodin osastoa, jossa Perttu käy hoitelemassa äitiään. Siinä sivussa hieman muitakin ja syntyvä kolkko huumori on vanhuspalvelulain synnytyksen rinnalla rienaavan ajankohtaista, mutta totta.
Rohkenen suositella, jos et halua ummistaa silmiäsi tämän ajan ilmiöille.
Toki kirja on ennenmuuta viiltävä psykologinen analyysi olosuhteista jotka vievät ihmisen populistiliikkeen kannattajaksi. Tai jopa rivityöläiseksi, kuten kirjan portsari Pertun, jonka ylenmääräinen voimannäyttö aiheuttaa potkut ja putoamisen tyhjän päälle. Tarpeettomuuden tunne kuljettaa myös naapuria, ikääntynyttä harrastelijamaalari Pirjoa, joka ottaa asiakseen tehdä täsmäiskun Ateneumiin ja hieman parannella arvostetun kukkamaalari Marilan teoksia. Jotta edes joku huomaisi olemassaolonsa. Pirjon kaunaistraumaattinen suhde uraa tekevään Rita-tyttäreensä hiertää välejä, vallankin kun Pirjo ryhtyy opettamaan maalausta Ritan uuden miehen edellisessä liitossaan Etelä-Afrikasta adoptoidulle tyttärelle. Tämä teini-ikäinen Tuulia saa Ritankin pokan pettämään pahasti ja avioliitto rakoilee.
Synkeän kuvan Hassinen piirtää Populan johtajasta, jolle kaikki keinot ovat sallittuja oman ja puolueen edun vuoksi. Kunhan käry ei käy. Väkivalta politiikan keinona on vanha keksintö, ei Kalmari ole sitäkään itse oivaltanut, mutta valistunut lukija luulee sen jääneen jo 30-luvulle.
Taitava kirjoittaja Hassinen on. Lukija melkein erehtyy sympatiseeraamaan populaliikettä. Poljettujen, tarpeettomien, syrjäytettyjen nostajaa. Ainakin lupauksissa. Toteutusta voi aina lykätä tai pistää muitten syyksi. Kun Kalmari pääsee ääneen vaikutus on hypnoottinen. Kuin kuulisi Hitlerin puhuvan ja vaipuisi joukkosuggestioon. Kuten tapahtui kerran.
Symboliikassakin löytyy. Kasvitieteellisen puutarhan harvinaisuus, kukkiva Raatokukka on mitä oivallisin. Sen lemu muistuttaa dementiakodin osastoa, jossa Perttu käy hoitelemassa äitiään. Siinä sivussa hieman muitakin ja syntyvä kolkko huumori on vanhuspalvelulain synnytyksen rinnalla rienaavan ajankohtaista, mutta totta.
Rohkenen suositella, jos et halua ummistaa silmiäsi tämän ajan ilmiöille.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Erittäin hyvä ja ajankohtainen kirja! Lisäksi viihdyttävä.