Pirjo Hassinen: Popula

Hassisen Popula iskee päivänpolitiikan kolmoishermoon. Tietenkään kyseessä ei ole dokumentti mistään todellisesta puolueesta. Protestipuolue Populan porukka kantaa ministerinsalkkujaan ylpeänä. Koska politiikka on ainoa mahdollisuus tienata hyvin, vaikkei koulussa pärjääkään. Kuten puoluejohtaja Kalmari toteaa.

Toki kirja on ennenmuuta viiltävä psykologinen analyysi olosuhteista jotka vievät ihmisen populistiliikkeen kannattajaksi. Tai jopa rivityöläiseksi, kuten kirjan portsari Pertun, jonka ylenmääräinen voimannäyttö aiheuttaa potkut ja putoamisen tyhjän päälle. Tarpeettomuuden tunne kuljettaa myös naapuria, ikääntynyttä harrastelijamaalari Pirjoa, joka ottaa asiakseen tehdä täsmäiskun Ateneumiin ja hieman parannella arvostetun kukkamaalari Marilan teoksia. Jotta edes joku huomaisi olemassaolonsa. Pirjon kaunaistraumaattinen suhde uraa tekevään Rita-tyttäreensä hiertää välejä, vallankin kun Pirjo ryhtyy opettamaan maalausta Ritan uuden miehen edellisessä liitossaan Etelä-Afrikasta adoptoidulle tyttärelle. Tämä teini-ikäinen Tuulia saa Ritankin pokan pettämään pahasti ja avioliitto rakoilee.

Synkeän kuvan Hassinen piirtää Populan johtajasta, jolle kaikki keinot ovat sallittuja oman ja puolueen edun vuoksi. Kunhan käry ei käy. Väkivalta politiikan keinona on vanha keksintö, ei Kalmari ole sitäkään itse oivaltanut, mutta valistunut lukija luulee sen jääneen jo 30-luvulle.

Taitava kirjoittaja Hassinen on. Lukija melkein erehtyy sympatiseeraamaan populaliikettä. Poljettujen, tarpeettomien, syrjäytettyjen nostajaa. Ainakin lupauksissa. Toteutusta voi aina lykätä tai pistää muitten syyksi. Kun Kalmari pääsee ääneen vaikutus on hypnoottinen. Kuin kuulisi Hitlerin puhuvan ja vaipuisi joukkosuggestioon. Kuten tapahtui kerran.

Symboliikassakin löytyy. Kasvitieteellisen puutarhan harvinaisuus, kukkiva Raatokukka on mitä oivallisin. Sen lemu muistuttaa dementiakodin osastoa, jossa Perttu käy hoitelemassa äitiään. Siinä sivussa hieman muitakin ja syntyvä kolkko huumori on vanhuspalvelulain synnytyksen rinnalla rienaavan ajankohtaista, mutta totta.

Rohkenen suositella, jos et halua ummistaa silmiäsi tämän ajan ilmiöille.
1492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Erittäin hyvä ja ajankohtainen kirja! Lisäksi viihdyttävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alvari.raappavaara kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu