Jumalauta, kun ulkoisessa ohjauksessa marionetti.M.

Kelttiläisyyden tekemättä jättäminen ja siitä ihmisten inhoaminen on hirvittävän rasittavaa, tasapainoisuudella ja järjestelemisellä sekä inhimillisyydellä, sillä tehdään lapsia, mutta ei sinällään pureta narsismin silmänosia, joka loisi valmiiseen parisuhteeseen edes läheisyyttä. Siihen on tämä hypnoosi, joka on aivan pakollinen.
Ihmistä ei syrjitä siten, että hänestä ollaan pitämättä, vaan että hänelle saadaan tasapainoisuutta, sekä valmis turvallisuudentunne aikaiseksi.
Jeesus Kristus-kuvaelmakaan se ei ole kaupungillamme.
- Ei rapist-father, vaan rapist-socialworker

Sukupuolipisteistö lukee lähimmäisyyden tasapainoisuutena selkeästi kelttiläisyyden ja kerettiläisyyden eroja, lisäksi hän lukee vähän laajemmin, että jos olet seksuaalisessa väkivalta ympäristössä, voin vedota jonkun muunkaltaiseen ihmisten joukkoon.
- Feel att känsla sex.
Kelttiläisyyteen on hyvä osallistua joskus aikuisenkin.
- Ja siitä on hyvä omaksua sekä hyväksyä, että väkivaltaisuus on kiellettyä, myös osoittelmisena, koska se vaikuttaa osittain onnistumisen elämyksellisyyteen, kuten jaksamiseen, joita hyvinvointi esim. sisaruksillamme vaatii jatkuvasti.
Hyvinvoinnin takia on hyvä tehdä älyllisyyttä, eikä tukea omaa muodostuvaa kerettiläisyyttänsä.

Sattumalta on vanha aivotoiminto, joka näin on sattuma että se toistuu yleensä tällä tavoin "Rakas eri isä-painostavasti", tietyin vuosin ja armeijan mukaisesti. En ymmärrä, miksi et osaa suhtautua inhimillittömänä, vielä kovinkaan hyvin psykologinakaan, ollessasi aikuinen nainen, vapaaseen seksiin.
Ja haluten näin aivan väkisin edustaa omaa kohtuutonta fyysistä kidutuksen tilaasi, ja yli-ihmisen osalta hyvin raskasta tilaasi, ja tukea näin omaa kehoani, omaani, ja hyvin raskasta ja omaisillekin, sekä itselleni yleis-sivityksen siirtymistä haitaten, ja näin väkivaltana terveyttäni uhaten, psyykkisestä kivusta kärsivää kehoani, itseäni
Painostava on yleensäkin seksiväkivalta.
- Ylioppilastutkinto on sen verran kauhea kokemus, ettei mitään väärää.
Mutta sen lisäksi syntynyt yli-oppilaskuunteluista.
- Niin sähän et voi nähdä mua, selitti Koti-Handyni.
Varsinkaan ennen syntymääsi, et voi olla nähnyt mua, mutta tuntea voit olla ja erityisesti aistia tuntemalla lämpöä sekä ääntä, turvallisuutta.
Jotkut miehet haluavat vain nähdä erityisesti äitiäni tällä hetkellä, koska se voi olla hyvinkin merkittävä ja hyvänolon tunne, hänen tunne-statuksensa sekä erityisen ulkonäön takia, ja hän ei ole lainkaan vammainen tai sinällään persoonallisuus-häiröinen. Kasvohermo-arvissa* tätä valtti-ruutua käytetään laillisesti, sekä se säilyttää puhtaan mielen, sisimmällisen tasapainon tilaa ympäristön ollessa kovin harhainen.
- Myös Suomen ennätys katoamisissa löytyy.
Kirkossa oli hyvin jäykkiä ihmisiä sekä heidän omia tapojaan, siellä oli hyvin kivuliasta.

Anteeksi, ennen syntymääkö?
- Kyllä. Eihän äiti kuole tähän.
- Eihän tuttavani ja ystäväni, myös lapsettomuutta aiheuttanut sukulaiseni, nyt sitte nyritä epätoivoissaan tappaa häntä. Hän saattaa kohdistaa hyökkäävää väkivaltaa arvaattomasti.
- Onko hän vaihtamassa papereita?
POLIISI: Niin, siinä vaiheessa, kun se on vaihtamassa, hänen papereitansa, niin siinä vaiheessa se käryää siellä poliisissa.
- Ai kun Ju... asuu naapurissa?
- Oletko edes tarkistanut? Oletko tarkistuttanut postilaatikosta?
- Joo, että saan edes vähän aikaa. Samaten hän tarvitsee tämän ulkonäköpiirre-vammaisuuden osalta.
Esim. Combact Disk Tyrävyö: Enkelin siivet...
- Osittainhan tämä on tapahtunut ennen jo syntymääni, enkä voi siten myötävaikuttaa ulkoisella käyttäytymiselläni, tai siten myöskään olemuksellani, hänen käyttäytymiseensä.
.- Et sä voi siitä ketään muutta syyttää, tai syytellä.
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Pääsiäisennoita S.N. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu