Vai on tukimiljardien jakaminen nykyisin kriisinhallintaa. Tähän asti perusteena on ollut työpaikkojen säilyminen suomessa.
Molemmat täyttä puppua kriisinhallinnan tai työpaikkojen säilymisen näkökulmasta.
0Äänestä
??????????
Katainen sanoi ettei valtionvarainministereitä kutsuta Saariselälle koska siellä ei neuvotella heille kuuluvista asioista.
0Äänestä
hävytöntä törsäämist
Kenenkäs varoilla sinne Katainen meni? Lapin matka on todella kallis; tietysti veronmaksajien rahoja mentiin sinne törsää- mään, kyllä tää sais jo loppua, ei minkäänlaista häpyä, eikä siellä tule sen valmiimpaa, käydään vaan valtion piikkiin rellestämässä ja höpisemässä - näin on -
Kyprokselle vaan rahat, kun Rehn´kin jo hoputti - huh huh. Sais nää auttamiset jo pienen Suomen osalta loppua.
0Äänestä
S,TANA, P,ERKELE JA,
Taas oli ostettu talvitakitkin koko porukalle samanlaiset, minä pidän yksilöllisestä pukeutumisesta, armeijassahan kaikki pukeutuu samanlaisiin asuihin.
Eikö noilla herroilla ole varaa ostaa itse omia rettujaan, luulisi olevan hiukan noloakin antaan vaatteita suurituloisille ihmisille, köyhille sitä vaateapua ennen jaettiin, mutta ne ei ollutkaan mitään uusia untuvatakkeja.
Ja taas me MAKSAMME
0Äänestä
Näkyvyys taattu
Jos on mainosmielessä päälleen saaneet niin hyvä että mainostavat siellä kotimaista vaateteollisuutta.
0Äänestä
karti jytäinenWÅX
Lopetetaan tukipaketeista jauhamiset ja otetaan esille mitä HIMASELLE KUULUU? Onko KATAISEN JA HIMASEN välinen juttu jo tutkittu ja kun on tutkittu pitää vielä HUTKIA! Voisitko Katainen vibata mullekin 100 000 e, olenhan katsonut naamaasi televisiosta vuosikausia, eikös me olla melkein yhtä tuttuja kun sinä ja himanen??
Löytäisipä itse kukin kaverin, joka utopististen ja minun asennemaailmaan myötäilevien ajatusten paperille kirjoittamisesta maksaa 700.000 €. Voi olla että Himanen piffaa seuraavan ravintolaillan tai muun A-luokan viikonloppureissun Kataiselle firmansa tililtä.
Edellinen aiheesta "Lopetetaan tukipaketeista jauhamiset ja otetaan esille mitä HIMASELLE KUULUU? Onko KATAISEN JA HIMASEN välinen juttu jo tutkittu ja kun on tutkittu pitää vielä HUTKIA!"
0Äänestä
Tutka ja hutkinta
SOPII HYVIN ETTÄ EI JAUHETA TUKIPAKETEISTA; KÄYDÄÄN SEN SIJAAN KESKUSTELUA KATAISEN REHELLISYYDESTÄ; ONKO TUTKITTU JO HIMASEN JA KATAISEN SUPLIIKIT,' JA MINNE 700 000 EUROA MENIVÄT, MITÄ NIILLÄ SAATIIN AIKAISEKSI?? TULEE KYLLÄ KALLIIKSI JOS JOKAISESTA PIKKU ASIASTA JOUDUTAAN PULITTAMAAN 700 000 E.
MITES SITTEN TÄMÄ SAARISELÄN REISSU, PALJONKO SE MAKSOI JA KUKA SEN MAKSOI, VALTIOKO? VERON- MAKSAJIEN KUKKAROSTA?
Terveisiä p..seestä yhteiskunnan luteet, joilla hienostovaatteet ja liituraitakuteet Terveisiä p..seestä hallituksen loiset, joita työllänsä elättävät toiset...
Saariselän reissu on hyttysen ininää valtameressä - ei tosin niilläkään kuluilla olisi tarvinnut hyvinvointipalvelujamme alentaa tai vastaavasti valtion velkaa lisätä. Kysyjäkin tietää, ettei Saariselällä juuri omaa luottokorttiaan juuri kukaan höylännyt. Enkä usko, että mikään yrityskään maksumiehenä on ollut eli me veronmaksajina senkin maksoimme.
Mitä voisimme tehdä? Kansalaisaloita epäliuottamuksesta hallitukselle. Olisi siellä Heinäluomalla ja muilla käsittelystä päättävillä mietittävää miten se käsitellään ja Soini keskustan myötäilemällä tapauttaisi käsiään.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vai on tukimiljardien jakaminen nykyisin kriisinhallintaa. Tähän asti perusteena on ollut työpaikkojen säilyminen suomessa.
Molemmat täyttä puppua kriisinhallinnan tai työpaikkojen säilymisen näkökulmasta.
Katainen sanoi ettei valtionvarainministereitä kutsuta Saariselälle koska siellä ei neuvotella heille kuuluvista asioista.
Kenenkäs varoilla sinne Katainen meni? Lapin matka on todella
kallis; tietysti veronmaksajien rahoja mentiin sinne törsää-
mään, kyllä tää sais jo loppua, ei minkäänlaista häpyä, eikä
siellä tule sen valmiimpaa, käydään vaan valtion piikkiin
rellestämässä ja höpisemässä - näin on -
Kyprokselle vaan rahat, kun Rehn´kin jo hoputti - huh
huh.
Sais nää auttamiset jo pienen Suomen osalta loppua.
Taas oli ostettu talvitakitkin koko porukalle samanlaiset,
minä pidän yksilöllisestä pukeutumisesta, armeijassahan
kaikki pukeutuu samanlaisiin asuihin.
Eikö noilla herroilla ole varaa ostaa itse omia rettujaan,
luulisi olevan hiukan noloakin antaan vaatteita suurituloisille
ihmisille, köyhille sitä vaateapua ennen jaettiin,
mutta ne ei ollutkaan mitään uusia untuvatakkeja.
Ja taas me MAKSAMME
Jos on mainosmielessä päälleen saaneet niin hyvä että mainostavat siellä kotimaista vaateteollisuutta.
Lopetetaan tukipaketeista jauhamiset ja otetaan esille
mitä HIMASELLE KUULUU?
Onko KATAISEN JA HIMASEN välinen juttu jo tutkittu ja
kun on tutkittu pitää vielä HUTKIA!
Voisitko Katainen vibata mullekin 100 000 e, olenhan katsonut
naamaasi televisiosta vuosikausia, eikös me olla melkein
yhtä tuttuja kun sinä ja himanen??
Löytäisipä itse kukin kaverin, joka utopististen ja minun asennemaailmaan myötäilevien ajatusten paperille kirjoittamisesta maksaa 700.000 €. Voi olla että Himanen piffaa seuraavan ravintolaillan tai muun A-luokan viikonloppureissun Kataiselle firmansa tililtä.
Edellinen aiheesta "Lopetetaan tukipaketeista jauhamiset ja otetaan esille
mitä HIMASELLE KUULUU?
Onko KATAISEN JA HIMASEN välinen juttu jo tutkittu ja
kun on tutkittu pitää vielä HUTKIA!"
SOPII HYVIN ETTÄ EI JAUHETA TUKIPAKETEISTA;
KÄYDÄÄN SEN SIJAAN KESKUSTELUA KATAISEN
REHELLISYYDESTÄ;
ONKO TUTKITTU JO HIMASEN JA KATAISEN SUPLIIKIT,'
JA MINNE 700 000 EUROA MENIVÄT, MITÄ NIILLÄ SAATIIN
AIKAISEKSI??
TULEE KYLLÄ KALLIIKSI JOS JOKAISESTA PIKKU ASIASTA JOUDUTAAN PULITTAMAAN 700 000 E.
MITES SITTEN TÄMÄ SAARISELÄN REISSU, PALJONKO SE MAKSOI JA KUKA SEN MAKSOI, VALTIOKO? VERON-
MAKSAJIEN KUKKAROSTA?
Terveisiä p..seestä yhteiskunnan luteet, joilla
hienostovaatteet ja liituraitakuteet
Terveisiä p..seestä hallituksen loiset, joita
työllänsä elättävät toiset...
Saariselän reissu on hyttysen ininää valtameressä - ei tosin niilläkään kuluilla olisi tarvinnut hyvinvointipalvelujamme alentaa tai vastaavasti valtion velkaa lisätä.
Kysyjäkin tietää, ettei Saariselällä juuri omaa luottokorttiaan juuri kukaan höylännyt. Enkä usko, että mikään yrityskään maksumiehenä on ollut eli me veronmaksajina senkin maksoimme.
Mitä voisimme tehdä? Kansalaisaloita epäliuottamuksesta hallitukselle. Olisi siellä Heinäluomalla ja muilla käsittelystä päättävillä mietittävää miten se käsitellään ja Soini keskustan myötäilemällä tapauttaisi käsiään.