Oliko kunnanjohtajan entinen ukko ?
VALE PSYKOLOGI HAAPAJÄRVELTÄ ?
epäilevä erkki
232843
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Onko valetta koko pesue!
Kaiken huipuksi kärsämäellä voi olla vale kunnanjohtaja ?
Ainakin väärätietoa jakava.
Ei valekunnanjohtja,mutta ainakin yhtäepäpätevä ja totuutta vieroksuva.Tukijoukot ovat samaa maata.
Hokkasen riitan olis pitänyt kertoa ukkonsa kieroiluista nyt se on samallalailla syyllinen kuin hokkus pokkus paavo.
Antaa kyllä ikävän kuvan Kärsämäen kuunnan johtamisesta, siitä rehellisyydestä ja vilpistä tällaisen sisäpiiriteidon tiedon tultua julki.
Kunnanjohtajan tulisi tehdä välittömästi johtopäätökset, voiko hän jatkaa kunnanjohtajana.
Pitäisi ainakin erota miehestä.
ekkö sinä stanan tonttu ymmärrä ettei kj vastaa kunnan johtamisesta
No nehän on eronneet jo aikaa sitten pate hokkus jo uusissa naimisiaa vai liekkö siitäkin jo eronnunna.... ;-/
Jaa Hokkas Riitta on eronnut ennenkin sittenhän sillä on kokemusta.
eikös RH:lla ollu vähä "peliä" petoviilin kans...
Veiköhän Riitta Hokkanen kunnanjohtajalle Paavo Korpelan kunnanrahoilla ostaman 20000 markan viinikaapin mennessään, kun sitä ei ole kunnanssa näkynyt ?
Mitäs nykyiselle 20000 markan ehtoollisviinikaappi?
siis! psykologia itsessään onmpi ympäripyöreää, siinoo alkua eikä loppua, siten ja sen vuoksi ja siitä johtuen, valepsygolookia ei voi olla olemassakaan, on vain eri tulkintoja siitä, että ollakko vai eikö olla.
onko totta että paavo valepsykologi? olen kyllä kuullut kun kertoo toisten asioita leenalasta ,eikös vaitiolovelvollisuus pitäs olla kyseiselläkin alalla? miten on kun lapsi siellä kertoo asioita mitkä mieltä painaa ja ei hyväksy ja kaikki kerrotaan sit vanhemmille...pitäs mun mielestä olla velvollisuus olla kertomatta kaikkea kertomaa nehän on yksityysasioita myös, teiniikäisestä kun kyse.
Kärsäkkäät yrittää pestä naamasa huonosta kuntahallinnon 313 tuloksesta, eihän kunnanjohtaja ole kuin esittelijä hallitukselle ja edel valtuutetut on päätöksistä vastuussa, mutta millä vastata kun vastaavaa ei ole..ja jos jollakin v-lla sytyttää se diskataan(Marjatta)
kämäen k-valtuusto on sveliaampi joulupukkikerhoon
Hallituksella 2,5 vuoden mamujen maahanotto politiikka on kaikilla mittareilla epäonnistunut; 2 kuollutta 1500 eriasteista sexirikosta ja kenen on syy, ei ainakaan Halla-ahon Ps!
Jotta valtion talous pysyisi jotenkuten kunnossa on hallituksen siirrettävä mamujen huolto, kotouttamis- ja hoitovastuu kunnille.
joo, hyvä bointti, kannatan, erityisesti eristäytyneelle, kuten ja muille vastaaville kuin kämäki -kirkkokunnalle, siinä leeviläisyys joutuu sovellukseen, sopeutukseen tosi raiskaiseen yhteisöön, kämkillä kun on 2 kirkkoo joten onniswtuu..
maksaako uusikunnanjohtaja,verot kärsämäelle.
noeitietenkäänmaksa, siinne maksaa missä perhe jaksaa, kunjajosjakun kämäkiläinen on kulkenut vsta 1957 töissä vieraassa pitäjässä ja perhe asunto on kämäellä, niin kämäelle maksaa veronsa ja käy kaupassa ja wiinakaupassa ja hultiksella ja kirpparissa ja kirkossa, ei käy kahvilla paakarin pysäkillä ja äänestää terroristejä.
Em skenaario ei koske kj kaikilta osin
Oi mitä muistoja Paavosta tulvikaan mieleen ! Sain olla Paska-Paavon asiakas Leenalassa vuosituhannen vaihteessa. Oli kyllä kaksnaamanen ukko kerrassaan. Sehän tiineytti Leenalan pomon tytön sitten. Olivat Leenalan mulkero-Alpon kanssa vittumainen parivaljakko