Milloin SDP kääntäisi katseensa pienyrittäjiin?

SDP on iät ja ajat ajanut vahvaa ideologista vastakkainasettelua yrittäjän ja palkansaajan välille. Puolue on surutta polkenut itsensä työllistävät ja kenties siinä sivussa jonkun ulkopuolisen työllistävän pienyrittäjän osaksi ideologista pahan akselia.

Kuitenkin moni itsensä työllistävä pienyrittäjä tulee pienemmillä tuloilla toimeen kuin minimipalkansaaja.

Pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät leijonan osan suomalaisista.

Ruotsissa sosialidemokraatit ovat viimein kääntäneet katseensa tähän tärkeään ryhmään. Ruotsin sosialidemokraattien puheenjohtaja Sefan Löfven sanoo näin:

- Jäsenemme edellyttävät aiempaa suurempia panostuksia työpaikkoihin ja kasvuun. Koskaan aiemmin sosialidemokraattinen puoluekokous ei ole saanut käsiteltäväkseen näin monta aloitetta, jotka liittyvät elinkeinoelämän näkökulmasta lähtevään työllistämiseen: innovaatioihin, vientitukeen ja pienyritysten riskipääomien saatavuuteen.

Suomessa asiat ovat toisin. Sosialidemokratia elää kateudesta ja vastakkainasettelusta. Lopputuloksena suomalaiset pääomat ja työpaikat katoavat ja omistus siirtyy ulkomaisiin käsiin.
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Äläpä muuta sano mutta milloin sdp kääntäisi katseensa työläisiin sillä ainakin minä olen ollut koko ajan siinä uskossa että sdp on työväen puolue? Uskoakseni juuri työläiset ovat tätä puoluetta myös tähän menessä äänestäneet eli luulisi että tätä puoluetta työläisten etuudet ja oikeudet myös jossakin määrin kiinostaisivatkin mutta nyt näyttää siltä ettei sdp:ssä kuunella kuin USA:n rebuplikaaneja ja muita äärikapitalisteja joiden mielestä rikkaita ei kuuluisi verottaa enää ollenkaan koska rikkaat ovat niitä jotka luovat työpaikkoja?!

Äänestä

Valta ja vallanhimo ajaa demareita eteenpäin. Myyvät vaikka mummonsa saadessaan valtaa ja päästessään istumaan Audin takapenkille.

Äänestä

Onko tässä syy "vastakkainasetteluun"?

"Pohjois-Koreasta reilu viikko sitten palannut suomalainen sanoo, että valtion johdon kovista puheista huolimatta katukuvassa ei juuri näkynyt merkkejä jännitteistä.

Pohjois-Korean ja ulkovaltojen puheet kovenevat, mutta Pohjois-Koreassa vieraileva ulkomaalainen ei näe montaa merkkiä jännittyneisyydestä, sanoo maasta reilu viikko sitten palannut helsinkiläinen Ilari Marzano.

Marzano oli maassa muutamia päiviä. Tuona aikana jännitystä oli aistittavissa lähinnä paikallisista oppaista, jotka tiedustelivat vieraidensa näkemyksiä siitä, kuinka todennäköisenä nämä pitävät sitä, että ulkovallat hyökkäävät Pohjois-Koreaan."

Onko niin, että "vastakkainasetteluun" ovat syyllistyneet ainoastaan SD-puolue kannattajineen? Kannattajia "heillekin" tuntuisi vielä vielä löytyvän? : - )

Äänestä
  • SDP ja yrittäjä .... sdp ei edes tunne sanaa yrittäjä .... väitän,, että sdp:ssä ei ole yhtään yrittäjäjäsentä .. tai jos on ..... hän on pihalla kuin lumiukko !!!!

    Suomen kieroin puolue ..sdp pystyy mihin vain !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pundit kirjoitti:

SDP on iät ja ajat ajanut vahvaa ideologista vastakkainasettelua yrittäjän ja palkansaajan välille. Puolue on surutta polkenut itsensä työllistävät ja kenties siinä sivussa jonkun ulkopuolisen työllistävän pienyrittäjän osaksi ideologista pahan akselia.

Kuitenkin moni itsensä työllistävä pienyrittäjä tulee pienemmillä tuloilla toimeen kuin minimipalkansaaja.

Pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät leijonan osan suomalaisista.

Ruotsissa sosialidemokraatit ovat viimein kääntäneet katseensa tähän tärkeään ryhmään. Ruotsin sosialidemokraattien puheenjohtaja Sefan Löfven sanoo näin:

- Jäsenemme edellyttävät aiempaa suurempia panostuksia työpaikkoihin ja kasvuun. Koskaan aiemmin sosialidemokraattinen puoluekokous ei ole saanut käsiteltäväkseen näin monta aloitetta, jotka liittyvät elinkeinoelämän näkökulmasta lähtevään työllistämiseen: innovaatioihin, vientitukeen ja pienyritysten riskipääomien saatavuuteen.

Suomessa asiat ovat toisin. Sosialidemokratia elää kateudesta ja vastakkainasettelusta. Lopputuloksena suomalaiset pääomat ja työpaikat katoavat ja omistus siirtyy ulkomaisiin käsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu