Kristinuskon opettaminen

Kristinusko on uskoa Jeesukseen, hänen opetukseensa ja elämäänsä.
Silloin kun on kyse kristinuskon opettamisesta, pitäisi opetuksen keskittyä vain ja ainoastaan Jeesukseen. Älkää opettako Jeesuksen oppilaista, kirkosta, tai mistään muustakaan epäolennaisesta. Opettakaa Jeesuksesta.

Opettakaa uudesta testamentista miten Jeesus eli, mitä Jeesus opetti, mitä Jeesus sanoi. Olkaa tarkkoja, älkää tulkitko omianne. Antakaa jokaisen tulkita tavallaan. Rohkaiskaa oppilaitanne ja ennen kaikkea itseänne tutkimaan Jeesusta myös raamatun ulkopuolelta.

Mieliala on enemmän tai vähemmän pettynyt kun tapaa toisen "kristityn" joka ei tiedä Jeesuksesta oikein mitään ja vielä vähemmän Jeesuksen opetuksesta.
Muistakaa että Jeesuskin oli opettaja, hänellä oli tusina oppilaita joille hän opetti vaikeita asioita, joita nämä jonain päivänä opettaisivat itsekin.

Tässä on kyse Jeesuksesta, ei mistään muusta. Eihän Jeesus opettanut että kirkkoja pitää olla tai että pitää olla yhteinen symboli, tai että pitää rukoilla kädet ristissä ja laulaa virsiä? Kristinuskoa opetetaan välillä niin väärin että hirvittää. Jeesushan teki viiniä ja tarjosi sitä muillekin, kertoi hyviä tarinoita ja oli varsin nöyrä mies. Siitä siellä uskonnon tunnilla pitäisi puhua eikä höpöttää mitään ylimääräisiä.
4262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hesus1.
Miksi noin tiukka rajaus opetukseen.Eikö vanhatestamentti ole tärkeä osa Raamattua ja kristinuskon osa.Eikö Jeesuskin sanonut että ei yksikään piiru katoa laista ennenkuin kaikki loppuu(sanontani ei ollut aivan sanatarkka).Jeesuksen oppilaat oli olennainen osa sitä Raamatun historiaa joka on mahdollistanut kristinuskon synnyn ja olemassaolon.Eikö tarvita koko raamattu profetioineen että Raamattua voi ymmärtää ole olennaista.Raamattu opettaa yhteisöjen synnyistä se tarvitsee seurakuntalaisia jotka toteuttavat pyhien yhteisöjen toteutuksia.Sielä missä kaksi tai kolme on kokoontunut siellä olen kanssanne sanoi Jeesus.Eikö Raamattu opeta että kristinusko on Abrahamin Jaakopin jne.uskoa,mistä tämätieto tulee jos unohdamme sen puutteelisen tiedon vuoksi.Onko se usko se oleellinen asia?Täydentäkööt sitten se epäoleellinen oleellista näkisen asian tästä näkökulmasta.Vapaamuotoisesti mutta kuitenkin Raamatun opetuksien perusteista tulkiten kukin omaa näkökulmaansa.

Äänestä

Uskontojen opetus on kuin uskottelis lapsille joulupukin olemassaoloa, pois AIVOPESU kouluista

Äänestä

"Tässä on kyse Jeesuksesta, ei mistään muusta"

Olet nyt vähän hakoteillä. Ei kouluissa opeteta uskoa vaan uskontoa. Ja uskonto on se tulkinta ja oppijärjestelmä joka rakentuu tietyn uskon ympärille. Siihen uskontoon siis nimenomaan kuuluvat ne kaikki ulkoiset asiat, sakramentit ja rituaalit jne.
Koulujen uskonnon opetus ei ole enää ns. tunnustuksellista. Jos sitä haluaa, pitää mennä vaikka pyhäkouluihin tms. kirkkojen järjestämiin tilaisuuksiin. Kpulun opetus antaa perustiedot siitä mitä kaikkea siihen uskontoon (ei suus uskoon) liittyy. Muita asioista uskon ympärillä voi sitten itse etsiä jos kiinnostusta tuntee.

Äänestä

Taitaa koulun "laadukas" uskonnon opetus olla nykypäivänä lähinnä moraalia ja etiikkaa (eli toisinsanoen FILOSOFIAA). Kukin voi käydä itse lukemassa mitä avarakatseisuutta arvostava vuoden uskonnon opettaja Seppo Nyyssönen kertoo lukion uskonnon opetuksen "uusista" tuulista.

http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2013-04-10/innostumisen-pedagogiikkaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hesus1 kirjoitti:

Kristinusko on uskoa Jeesukseen, hänen opetukseensa ja elämäänsä.
Silloin kun on kyse kristinuskon opettamisesta, pitäisi opetuksen keskittyä vain ja ainoastaan Jeesukseen. Älkää opettako Jeesuksen oppilaista, kirkosta, tai mistään muustakaan epäolennaisesta. Opettakaa Jeesuksesta.

Opettakaa uudesta testamentista miten Jeesus eli, mitä Jeesus opetti, mitä Jeesus sanoi. Olkaa tarkkoja, älkää tulkitko omianne. Antakaa jokaisen tulkita tavallaan. Rohkaiskaa oppilaitanne ja ennen kaikkea itseänne tutkimaan Jeesusta myös raamatun ulkopuolelta.

Mieliala on enemmän tai vähemmän pettynyt kun tapaa toisen "kristityn" joka ei tiedä Jeesuksesta oikein mitään ja vielä vähemmän Jeesuksen opetuksesta.
Muistakaa että Jeesuskin oli opettaja, hänellä oli tusina oppilaita joille hän opetti vaikeita asioita, joita nämä jonain päivänä opettaisivat itsekin.

Tässä on kyse Jeesuksesta, ei mistään muusta. Eihän Jeesus opettanut että kirkkoja pitää olla tai että pitää olla yhteinen symboli, tai että pitää rukoilla kädet ristissä ja laulaa virsiä? Kristinuskoa opetetaan välillä niin väärin että hirvittää. Jeesushan teki viiniä ja tarjosi sitä muillekin, kertoi hyviä tarinoita ja oli varsin nöyrä mies. Siitä siellä uskonnon tunnilla pitäisi puhua eikä höpöttää mitään ylimääräisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu