Kätköillä taas kolmen vuoden tauon jälkeen

Harrastettiin vaimon kanssa kätköilyä tosi aktiivisesti vuosina 2006-2010, mutta sitten iski jonkun sorttinen kyllästyminen. Ei vaan huvittanut ja tuntu että kun toi juttu oli tullut niin suurten massojen tietoon niin siitä meni fiilis ihan kokonaan. Joten toi homma sitten vaan jäi noin kolmeksi vuodeksi.

Joku ehkä vuosi sitten aloin taas miettimään että mitäs jos aloittelisi hommaa uudelleen ja kattos vieläkö siihen innostuu näin pitkän tauon jälkeen. No vuosi siinä meni sitten niin, että siitä puhuttiin mutta ei saatu aikaiseksi lähteä. Kunnes sitten tänään.

Pakko sanoa että toi tauko teki tosi hyvää. Nyt on ehtinyt tulla paljon kätköjä tähän lähialueellekin joten ei tarvinnut ajaa ensin autolla sataa kilsaa että pääsee hakemaan. Sovittiin että lähdetään taas piakkoin uudelleen.

Ehkä meillä edellisellä kerralla homma kaatui siihen että haettiin vähän turhiakin kätköjä, tarkoitan niitä joissa pääsee autolla ihan viereen ja sen saa logattua suunnilleen kun avaa ikkunan. Nyt unohdetaan noi, ja keskitytään purkkeihin jotka ovat kivoilla paikoilla, koska siitä ulkoilusta me saadaan kiksit.

Ihanaa ettei tota garminin navia tullut myytyä vaikka sitä luulikin, ettei tätä touhua tehdä enää ikinä :)
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Usein kuulee puhuttavan, että kätköilystä on tullut massojen harrastus. Harrastushan se on muiden joukossa, kuten golf, nypläys tai suunnistus. Kätköjen laatu on varmasti heikentynyt, mutta itse voi valita, minkä tyyppisiä kätköjä hakee. Geokätköily ei ole kuitenkaan mikään salaseura. ;)

Hienoa, että innostuit taas kätköilemään, onhan tää ihan mukava juttu!
parasta siinä on myös se, että voipi harrastaa kun itselle parhaiten sopii. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pekka_v kirjoitti:

Harrastettiin vaimon kanssa kätköilyä tosi aktiivisesti vuosina 2006-2010, mutta sitten iski jonkun sorttinen kyllästyminen. Ei vaan huvittanut ja tuntu että kun toi juttu oli tullut niin suurten massojen tietoon niin siitä meni fiilis ihan kokonaan. Joten toi homma sitten vaan jäi noin kolmeksi vuodeksi.

Joku ehkä vuosi sitten aloin taas miettimään että mitäs jos aloittelisi hommaa uudelleen ja kattos vieläkö siihen innostuu näin pitkän tauon jälkeen. No vuosi siinä meni sitten niin, että siitä puhuttiin mutta ei saatu aikaiseksi lähteä. Kunnes sitten tänään.

Pakko sanoa että toi tauko teki tosi hyvää. Nyt on ehtinyt tulla paljon kätköjä tähän lähialueellekin joten ei tarvinnut ajaa ensin autolla sataa kilsaa että pääsee hakemaan. Sovittiin että lähdetään taas piakkoin uudelleen.

Ehkä meillä edellisellä kerralla homma kaatui siihen että haettiin vähän turhiakin kätköjä, tarkoitan niitä joissa pääsee autolla ihan viereen ja sen saa logattua suunnilleen kun avaa ikkunan. Nyt unohdetaan noi, ja keskitytään purkkeihin jotka ovat kivoilla paikoilla, koska siitä ulkoilusta me saadaan kiksit.

Ihanaa ettei tota garminin navia tullut myytyä vaikka sitä luulikin, ettei tätä touhua tehdä enää ikinä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu