Kokeilin tehdä kiljua

Eli kokeilin ihan mielenkiinnosta tehdä kiljua 1,5 pulloissaa. Ajattelin vähän kysellä, jos täällä on kokeneempia kiljun valmistajia, että kuulostaako siltä, että olen tehnyt homman oikein. Aluksi otin ja pesin kaksi pulloa huolella ja keitin vettä. Liuotin noin 2dl sokeria kuumaan veteen ja laitoin pulloon hieman reilu litran vettä. Sitten sekoitin sokerilitkun muuhun veteen. Tein tämän tietysti molempiin pulloihin. Sitten laitoin molempiin pulloihin Rainbown 11 gramman kuivahiivapussista noin puolet. Tein pienen ravistuksen, jota ei kuulemma välttämättä edes kannata tehdä. Sitten vein molemmat pullot kellariin käymään ja kotiväeltä piiloon. Kellarissa hieman viileämpi kuin muualla talossa, joten täytyy vain toivoa ettei ole liian viileää. Laitoin pullot vielä joihinkin mutsin vanhoihin pitkävartisiin ja lämpimiin kenkiin, jos lämpö vaikka pysyisi vähän paremmin päällä. Noin neljän tunnin päästä kävin ensimmäisen kerran katsomassa tilanteen. Molemmissa pulloissa oli melkopalon tullut sellaista valkoista vaahtoa siihen litkun pinnalle. Onko normaalia? Toisessa pullossa vaahto oli jopa kuohunut yli. Haittaako? Epäilen sen johtuvan siitä, että pienen kikkailun seurauksena siihen pulloon taisi mennä vähän liikaa sokeria. Parin päiän jälkeen tilanne on edelleen sama, vaahtoa pinnalla. Pohjasta näyttää kyllä selkeästi nousevan sellaisia poreita pintaan eli ilmeisesti se käy ihan ok. Haju muistuttaa vähän jotain mutsin tekemää simaa, ehkä vähän tiukempi vaan.
7996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onnistuuko käymisen pysäytys, jos kaataa vähäsen viinaa kiljun sekaan lopuksi?

Äänestä

Mitään ei tarvitse kaataa kiljun sekaan, käyminen pysähtyy sitten kun kaikki sokerit on käytetty. Tämän voi varmistaa ominaispainomittarilla, lasinen halpisromu maksaa kaupassa muutaman euron ja on yleensä tarpeeksi tarkka. Laadukkaampia malleja saa tilata esim www.humle.se:stä. Refraktometriä en suosittele varsinkaan aloittelijalle vaatii vähän perehtyneisyyttä että sillä saa oikenkaltaisia tuloksia alkoholipitoisilla nesteillä.

Jos haluaa hiilaria kiljuunsa, niin sokeria lisätään esim suhteella 100g / 20l joukkoon ja pullotetaan esim olutpulloihin. Jos ei halua niin sitten vaan mehukattipurkkiin ja eikun ääntä kohden.

Äänestä
  • Mitä jos kiljun sekaan meni roskia?
    Kannataako juoda?

    Äänestä

  • Mitä jos kiljun sekaan meni roskia?
    Kannataako juoda?

    Äänestä

Ei koskaan kannata juoda kiljua.

Äänestä

kuivahiiva alkaa käymään 35-42 asteisessa nesteessä eli kiehautus ei tarpeellista. Vaahdon syntyminen on ihan normaalia, joka johtuu siitä, että käymisessä syntyvä hiilidioksidi nousee pintaan muodostaen vaahtoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Junnu 71 kirjoitti:

Eli kokeilin ihan mielenkiinnosta tehdä kiljua 1,5 pulloissaa. Ajattelin vähän kysellä, jos täällä on kokeneempia kiljun valmistajia, että kuulostaako siltä, että olen tehnyt homman oikein. Aluksi otin ja pesin kaksi pulloa huolella ja keitin vettä. Liuotin noin 2dl sokeria kuumaan veteen ja laitoin pulloon hieman reilu litran vettä. Sitten sekoitin sokerilitkun muuhun veteen. Tein tämän tietysti molempiin pulloihin. Sitten laitoin molempiin pulloihin Rainbown 11 gramman kuivahiivapussista noin puolet. Tein pienen ravistuksen, jota ei kuulemma välttämättä edes kannata tehdä. Sitten vein molemmat pullot kellariin käymään ja kotiväeltä piiloon. Kellarissa hieman viileämpi kuin muualla talossa, joten täytyy vain toivoa ettei ole liian viileää. Laitoin pullot vielä joihinkin mutsin vanhoihin pitkävartisiin ja lämpimiin kenkiin, jos lämpö vaikka pysyisi vähän paremmin päällä. Noin neljän tunnin päästä kävin ensimmäisen kerran katsomassa tilanteen. Molemmissa pulloissa oli melkopalon tullut sellaista valkoista vaahtoa siihen litkun pinnalle. Onko normaalia? Toisessa pullossa vaahto oli jopa kuohunut yli. Haittaako? Epäilen sen johtuvan siitä, että pienen kikkailun seurauksena siihen pulloon taisi mennä vähän liikaa sokeria. Parin päiän jälkeen tilanne on edelleen sama, vaahtoa pinnalla. Pohjasta näyttää kyllä selkeästi nousevan sellaisia poreita pintaan eli ilmeisesti se käy ihan ok. Haju muistuttaa vähän jotain mutsin tekemää simaa, ehkä vähän tiukempi vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu