Miten löytää uros ja kuinka astutus tapahtuu?

Minulla on chihuahuanarttu jonka haluaisin astuttaa seuraavista juoksuista, juoksut ovat tulossa arviolta 1-3kk sisällä.

Mistä urosta kannattaa etsiä? Miten itse astutus tapahtuu? Paljonko tästä yleensä uroksen omistajalle maksetaan?
114032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuvauta ja näyttelytä ensin jotta tiedät onko rodunomainen. Paperittomia ei kannata teettää kun niiden hinnalla saa jo lemmikkitasoisen SKL rekatun Suomesta tai tuotua rekatun muualta.

Yhteys kasvattajiin siis www.chihuahua.fi

Äänestä

Käy kasvattajan peruskurssin ja saat perustiedot astutukselle sekä kasvatustyöhön.

Äänestä
  • Heips. Meillä uros chihu ollut kerran astutuksessa ja tuli neljä söpöä palleroista joista valitettavasti yksi kuoli. Astutuksesta yleensä maksetaan urokselle 100-150 e. Astutus on nartulle ekalla kerralla aika epämiellyttävää ja joutuu pitämään kiinni naaraasta ja uroksesta. Uros astuu ja kiinnittyy naaraaseen n. 3-10 minuutin ajaksi jonka aikana kumpikaan ei saisi liikkua jotta urokseen ei satu. Eli uroksen siitin jää kiinni nartun emättimeen. Meidän koira hoiti homman hienosti tosin olivat kumpikin osapuoli niin väsyneitä että piti kannatella niitä. Astutimme naaraan kaksi kertaa jotta pentueesta tulisi isompi ja jolloin myös naaraalle synnytys olisi helpompi. Aina kuitenkin täytyy varautua lääkäri reissuun kun synnytys on lähellä. Jos haluat uroksen astutukseen meillä on huippuluokan uros sukutauluilla ja terveen papereilla ja kokemuksella =) ja yleensä pennuista saa kappaleelta n.100-150 e tai vaihtoehtoisesti yhden pennun. Voin kertoa lisääkin jos haluat. Ja jos tarvitset astuttajaa niin meidän chihua voi käyttää.

    Äänestä

  • UPDATE_10301757 kirjoitti:

    Heips. Meillä uros chihu ollut kerran astutuksessa ja tuli neljä söpöä palleroista joista valitettavasti yksi kuoli. Astutuksesta yleensä maksetaan urokselle 100-150 e. Astutus on nartulle ekalla kerralla aika epämiellyttävää ja joutuu pitämään kiinni naaraasta ja uroksesta. Uros astuu ja kiinnittyy naaraaseen n. 3-10 minuutin ajaksi jonka aikana kumpikaan ei saisi liikkua jotta urokseen ei satu. Eli uroksen siitin jää kiinni nartun emättimeen. Meidän koira hoiti homman hienosti tosin olivat kumpikin osapuoli niin väsyneitä että piti kannatella niitä. Astutimme naaraan kaksi kertaa jotta pentueesta tulisi isompi ja jolloin myös naaraalle synnytys olisi helpompi. Aina kuitenkin täytyy varautua lääkäri reissuun kun synnytys on lähellä. Jos haluat uroksen astutukseen meillä on huippuluokan uros sukutauluilla ja terveen papereilla ja kokemuksella =) ja yleensä pennuista saa kappaleelta n.100-150 e tai vaihtoehtoisesti yhden pennun. Voin kertoa lisääkin jos haluat. Ja jos tarvitset astuttajaa niin meidän chihua voi käyttää.

    Hei.minulla olisi narttu rekist. Ja haluaisin astuttaa..miten teihiin saa yhteyttä,ja missä päin Suome olette? Voitko laittaa minulle teidän yhteystiedot.minun e-mai on : irkku80@mail.ru ...odotan vastausta..urosta tarvitsen jo tiistaina

    Äänestä

  • UPDATE_10301757 kirjoitti:

    Heips. Meillä uros chihu ollut kerran astutuksessa ja tuli neljä söpöä palleroista joista valitettavasti yksi kuoli. Astutuksesta yleensä maksetaan urokselle 100-150 e. Astutus on nartulle ekalla kerralla aika epämiellyttävää ja joutuu pitämään kiinni naaraasta ja uroksesta. Uros astuu ja kiinnittyy naaraaseen n. 3-10 minuutin ajaksi jonka aikana kumpikaan ei saisi liikkua jotta urokseen ei satu. Eli uroksen siitin jää kiinni nartun emättimeen. Meidän koira hoiti homman hienosti tosin olivat kumpikin osapuoli niin väsyneitä että piti kannatella niitä. Astutimme naaraan kaksi kertaa jotta pentueesta tulisi isompi ja jolloin myös naaraalle synnytys olisi helpompi. Aina kuitenkin täytyy varautua lääkäri reissuun kun synnytys on lähellä. Jos haluat uroksen astutukseen meillä on huippuluokan uros sukutauluilla ja terveen papereilla ja kokemuksella =) ja yleensä pennuista saa kappaleelta n.100-150 e tai vaihtoehtoisesti yhden pennun. Voin kertoa lisääkin jos haluat. Ja jos tarvitset astuttajaa niin meidän chihua voi käyttää.

    Ompas tällä oikein kokemusta ja tietoa...vit näitä kaikki tietäviä. On olemassa koirankasvattajia ja koirankasvattajia.

    Äänestä

  • UPDATE_10301757 kirjoitti:

    Heips. Meillä uros chihu ollut kerran astutuksessa ja tuli neljä söpöä palleroista joista valitettavasti yksi kuoli. Astutuksesta yleensä maksetaan urokselle 100-150 e. Astutus on nartulle ekalla kerralla aika epämiellyttävää ja joutuu pitämään kiinni naaraasta ja uroksesta. Uros astuu ja kiinnittyy naaraaseen n. 3-10 minuutin ajaksi jonka aikana kumpikaan ei saisi liikkua jotta urokseen ei satu. Eli uroksen siitin jää kiinni nartun emättimeen. Meidän koira hoiti homman hienosti tosin olivat kumpikin osapuoli niin väsyneitä että piti kannatella niitä. Astutimme naaraan kaksi kertaa jotta pentueesta tulisi isompi ja jolloin myös naaraalle synnytys olisi helpompi. Aina kuitenkin täytyy varautua lääkäri reissuun kun synnytys on lähellä. Jos haluat uroksen astutukseen meillä on huippuluokan uros sukutauluilla ja terveen papereilla ja kokemuksella =) ja yleensä pennuista saa kappaleelta n.100-150 e tai vaihtoehtoisesti yhden pennun. Voin kertoa lisääkin jos haluat. Ja jos tarvitset astuttajaa niin meidän chihua voi käyttää.

    Moikka ihanaa laittaisitko numeron niin haluan kyllä tietää lisää

    Äänestä

moi mulla olisi urokselle tarvetta sillä haluan astuttaa naaraani

Äänestä
  • Kysy kennelliitosta neuvoa, tai vastuullisilta kasvattajilta joilla terve, tutkittu cihu.

    Äänestä

Tässä taas hyvä esimerkki ihmisen järjen köyhyydestä. Onko narttu mielestäsi rodunomainen, terve, miten henkinen puoli ? Onko rekisteröity ? Jos nämä asiat ei ole kunnossa, miksi pitää teettää pentuja. Omaksi iloksi, helpon rahan toivossa ? Liity kennelliittoon ja käy kasvattajan peruskurssi. Riskipeliä lähtee astuttamaan jos asioista ei mitään tiedä. Jokaisessa synnytyksessä on omat vaaransa, varsinkin kun kyseessä on kääpiörotu. Usein joudutaan turvautumaan keisarinleikkaukseen, ja siihen ei sata euroa riitä. Kolmeviikkosesta lähtien pennut tarvitsevat kiinteää ruokaa, madotuksia ym....ei selviä pikkurahalla. Älä pennuta "naarastasi"....jätä pennutukset rehellisille kasvattajille jotka tietävät mitä tekevät !

Äänestä

Tässä on hyvä esimerkki pentujen teettämisestä. Sillä ei ole mitään tekemistä kasvattamisen kanssa.

Äänestä

Etsin itsekkin tällaiselle mustalle chihu tytölle jos löydät niin olisitko kiltti ja ilmottaisit kiitos

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Chihunartun omistaja kirjoitti:

Minulla on chihuahuanarttu jonka haluaisin astuttaa seuraavista juoksuista, juoksut ovat tulossa arviolta 1-3kk sisällä.

Mistä urosta kannattaa etsiä? Miten itse astutus tapahtuu? Paljonko tästä yleensä uroksen omistajalle maksetaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu