Pimeän puolella: Kadotuksen uhka

Nyt puhutaan todella pimeästä, pelottavasta ja julmasta lahkosta. Alma Kartanon synkkiä opetuksia ja epäinhimillisiä menetelmiä käyttänyt lahko on käsiteltävänä oudon mielenkiintoisessa ja ahdistavassa YLE:n dokumenttisarjassa Pimeän puolella. Nyt YLE Areenasta linkin takaa

http://areena.yle.fi/tv/849269

Todella pelottavaa shittiä.
6495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No onneksi tuota lahkoa ei enää ole. Enimmilläänkin ollut vain parisen sataa kannattajaa.

Äänestä
  • Jossain muodossa kartanolaisia on yhä. Näin käy ilmi periaatteessa kyseisen dokumentin lopusta, ja myös Wikipedian artikkelista joka käsittelee kartanolaisuutta. En ole asiantuntija, mutta näyttää siltä että lahkon toiminta on jossain muodossa yhä olemassa.

    Äänestä

En koko Suomesta mene takuuseen, mutta ainakin Multialla, missä toimintaa on jonkun verran ollut, ei ole jäänteenä enää mitään muuta kuin outoja tupakkaan ja Internettiin liittyviä kieltoja, joita ei uskalleta perustella millään, joka paljastaisi yhteydet Alma Kartanoon.

Eli ei siis syytä huoleen mielestäni, jäljellä on ainoastaan kuiskauksia nurkissa jotka nekin kuolevat kohta pois.

Äänestä

Aina voi uusia ahtaita ihmisestä itsestään nousevia lahkoja syntyä. Usonnollisuus saa hirveää jälkeä, jos joku ovela narsisti keksii sen aseekseen hallita ihmisjoukkoja.
Silloin ei ole kyse mistään uskosta ja siitä mitä Raamatun rakstava Jumala tahtoo lapsileen vaan pelissä on sielunvihollisen eksyttävä katala valhe.

Äänestä

Kuulostaa juuri samalta opilta, mitä tämä Markku Yli-Mäyry opettaa ja ajatelkaa tällainen saa toimia vielä psykoterapeuttina. Missä on terveydenhuollon raja täällä pimeässä Suomessa?

Äänestä
  • Yli- Mäyryllä on seuraaja. Pappi ja terapeutti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todellisia uhreja kirjoitti:

Nyt puhutaan todella pimeästä, pelottavasta ja julmasta lahkosta. Alma Kartanon synkkiä opetuksia ja epäinhimillisiä menetelmiä käyttänyt lahko on käsiteltävänä oudon mielenkiintoisessa ja ahdistavassa YLE:n dokumenttisarjassa Pimeän puolella. Nyt YLE Areenasta linkin takaa

http://areena.yle.fi/tv/849269

Todella pelottavaa shittiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu