Voiko lukion aikana lähteä au-pairiksi

Otsikossahan se jo lukee, mutta niin voiko kesken lukion lähteä au-pairiksi että ottaako lukio sitten vielä opiskelemaan kun tulee takaisin? :D
3528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei, lukiostahan ei voi pitää välivuotta, ainakaan tästä syystä. Ainahan voi kuitenkin lähteä esim. kesäloman ajaksi, monet perheet ainakin eteläisessä Euroopassa etsivät au pairia kesäksi parin kuukauden ajaksi. Täytyy kuitenkin muistaa myös, että harvat perheet suostuvat ottamaan alaikäistä au pairia.

Äänestä

Kyllä lukiosta voi olla vuoden poissa. Itse olin lukioaikana Au Pairina Englannissa, koska ei ollut varaa vaihto-oppilasvuoteen. Olin tuolloin Allianssin kanssa. Au Pairiksi voi lähteä jo 17-vuotiaana.

Lähde vain rohkeasti etsimään perhettä! Kielitaito kehitty huimasti vuoden aikana, ja siitä oli hyötyä ylioppilaskirjoituksissa.

Äänestä

Kaksi ikäistäni tyttöä lähtivät ykkösvuoden jälkeen vuodeksi aupairiksi, ei tarvinnut kuin ilmoittaa lukiolle että ovat vuoden poissa (mitä eivät tosin tehneet .. :D) ja pääsivät lähtemään. Nyt jatkavat taas lukiossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhmäkysymysehkä kirjoitti:

Otsikossahan se jo lukee, mutta niin voiko kesken lukion lähteä au-pairiksi että ottaako lukio sitten vielä opiskelemaan kun tulee takaisin? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu