Sekarotuisilla sisäsiisteysongelmia

Olisi mahdollista saada sekarotuinen koira, mutta niin usein on törmännyt siihen, että sekarotuisilla on sisäsiisteysongelmia ja usein puolivuotiaskaan ei ole vielä ollenkaan sisäsiisti.
Kaverin rotukoira ei vielä kolmea kuukauttakaan ja tuntuu olevan melkein sisäsiisti.

Mietinkin, uskaltaako ottaa edes ilmaista sekarotuista, jos sen kanssa sitten ei tule kuin ongelmia. Miten on teillä sujunut pentujen kanssa? Oletteko saaneet sisäsiistiksi?
14256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

No minulla on ollut yhteensä 3 sekarotuista. Yksi oli täysin sisäsiisti 4-5 kuukauden ikäisenä, yksi 7,5 kuukauden ikäisenä ja kolmannesta en muista kun yli 13 vuotta aikaa ,mutta sisäsiistiksi sekin oppi aika nopeata.. Eli ei ole ollut minulla ainakaan ongelmia ton asian suhteen. Täysin sisäsiistillä siis tarkoitan sitä että pystyy olemaan sen työpäivän paskaamatta/kusematta.

Äänestä

Sekarotuinen koira oppii sisäsiistiksi yhtä nopeasti tai hitaasti kuin rotukoira !!!
Eli 2- 6 kk. vanhana, koirasta ja omistajasta riippuen !

(Ellei sitten ole ns. sairaita, ongelma-rotuisia tai luonnevikaisia koiria yhdistetty)..
.
Itselläni kaksi rotukoiraa, vanhemmalla kesti 2 kk ja nuoremmalla 8 kk ennen kun oppivat kokonaan tekemään tarpeensa ulos.
Asiasta ei kannata ottaa stressiä, on vaaan hyväksyttävä että jotkut ovat nopeita oppimaan ja jotkut hitaita.
Niin myös ihmis-lapset......

Äänestä
  • kummallisia luuloja. sisäsiisteyden oppiminen on etupäässä koiran omistajasta kiinni. ehkä joku suuri rotu voi oppia hitaammin? kyllä omat sekarotuiset ovat oppineet nopeasti

    Äänestä

  • mulla on rotukoira, cirneco dell'etna.

    Tää on tyttö ja 1v3vk ja ei ole vieläkään täysin sisäsiisti.

    Äänestä

  • ongelma? kirjoitti:

    mulla on rotukoira, cirneco dell'etna.

    Tää on tyttö ja 1v3vk ja ei ole vieläkään täysin sisäsiisti.

    Ja esim. täysin puhtailla kääpiöpinsereillä on sisäsiisteys ongelmia, eivät siis välttämättä koskaa opi sisäsiistiksi, vaikka omistajat on saanut eri rotuiset täysin sisäsiisteiksi.

    Äänestä

Kyllä, eli omistajasta on kaikki kiinni. Mitä enemmän pennun kanssa ulkona ravataan sitä nopeammin sisäsiisteys opitaan. Meillä on sakemannit olleet 12 viikkoisina sisäsiistejä.

Äänestä

Oma sekarotuiseni osasi tehdä asiansa ulos jo minulle tullessaan 8 viikon iässä. Hankin pennun sellaiseen elämäntilaneeseen että minulla oli sille reippaasti aikaa ja koulustakin pääsin vaikka joka välitunti käyttämään pihalla, hurjat kaksi vahinkoa pääsi koko pentuaikana sisälle tapahtumaan, toinen heti aamusta kun en vain itse jaksanut herätä ja toinen pitkäksi venyneen matikan kokeen aikana. ;)

Tuttavani rotukoira (perunkarvaton) oppi sisäsiistiksi vasta n. 8kk iässä, kaverin 2v bordercollie päästelee vieläkin ilopissoja ja sukulaisen vanha jämtlanninpystykorva ei ole koskaan edes opetettu sisäsiistiksi (ulkokoira).

Kyllä se on tosiaan ihan omistajasta tai koirasta yksilönä kiinni, ei rodusta! :)

Äänestä

Ei siinä mitään eroa oikeasti ole. Jos olet havainnut tuollaista, olisiko se johtunut siitä, että ehkä rotukoiran ottajat asennoituvat eri tavoin. Oman kokemuksen mukaan koirien välisiä sisäsiisteysopetuksen eroja on, mutte enemmän ne liittyvät yksilöllisiin eroihin. Ehkä myös asuinympäristön eroihin, ja eroa on sillä, onko kyseessä kesäpentu, vai talvipentu. Yksi koiristani osasi pyytää pihalle jo meille tullessaan. Mutta oli aloitettu sisäsiisteyskasvatus jo kennelissä. Tämän koiran kohdalla päästiin siis hirmuhelpolla, koska asuimme sen lisäksi omakotitalossa, jolloin ulos pääseminen oli nopeaa ja helppoa, sekä oli keväällä syntynyt pentu, eli kesän korvalla meille tuli. Meillä siis ollut sekarotuinen sekä erirotuisia rotukoiria.

Äänestä

Tämäkin on omistajasta kiinni! Niinkuin suuri osa koiran käyttäytymisestä! Pienelle pennulle voi avuksi kokeilla kissanhiekkaa jamuovialustaa oven eteen, jos ulos on pitkä matka tms.

Äänestä

Sekarotuiseni oppi sisä siistiksi n. 4-5 kk iässä, kun koira täytti 17 vuotta alkoi taas sisäpisut:) .... ei haitanut, se meni kylppäriin suihkuun pissalle. Ranskanbuldoggini on 6 vuotias ja pienille koirille tyypilliseen tapaan on ajoittain sisäsiisti.

Äänestä

Kaksi sekarotuista ollu ja molemmat kusi ja pasko sisälle. Ollut ja on myös kaksi rotukoiraa, ei mitään ongelmaa. Revi siitä ;)

Äänestä
  • Sulle nimim. En ottaisi enään: et ole siis osannut opettaa sekarotusiasi sisäsiisteiksi vai keksitkö koko jutun? Ei se ole roduista todellakaan kiinni vaan omistajasta lähtee tuo sisäsiisteys niinkuin moni muukin asia! Itselläni 3 koiraa, 2 rotukoiria ja sekarotuinen, kaikki sisäsiistejä sekarotuinen ansiosta, sekarotuinen kun avaa ovet kun rotukoirille tulee hätä ja pääsevät näin kaikki tarpeilleen:) joten turha mollata sekarotuisia! Meillä ainakin sekarotuinen on kaikkein fiksuin kaveri:)

    Äänestä

Toi nyt oli sama juttu kuin että sanoisi että nigerialainen lapsi käy paskalla enemmän kuin brasialialainen lapsi. Siis häh? Päivän naurut sain tosta aloituksesta!

Äänestä

Minulla on ollut 2 sekarotuista koiraa. Sisäsiisteiksi oppivat 3kk ikäisenä, myöskin sen oppivat, ettei pihaalueelle tarpeita tehdä. Koiranomistajasta kiinni, tämä sisäsiisteys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva koiraomistaja kirjoitti:

Olisi mahdollista saada sekarotuinen koira, mutta niin usein on törmännyt siihen, että sekarotuisilla on sisäsiisteysongelmia ja usein puolivuotiaskaan ei ole vielä ollenkaan sisäsiisti.
Kaverin rotukoira ei vielä kolmea kuukauttakaan ja tuntuu olevan melkein sisäsiisti.

Mietinkin, uskaltaako ottaa edes ilmaista sekarotuista, jos sen kanssa sitten ei tule kuin ongelmia. Miten on teillä sujunut pentujen kanssa? Oletteko saaneet sisäsiistiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu