Albena ja hotelli Flamingo

En suosittele, kumpaakaan. Albena on turisteille rakennettu rahastuspaikka, jossa on tyylitajuttomia vaatteita. Meteli kävelykadulla (sekä hotellissa) on järkyttävä yö kahteentoista asti, vaikka paikan piti hiljetä ilta ysiltä.
Flamingo ihan ok hotelli muuten, mutta riippuu vähän minkä huoneen saa..me saimme maatason alapuolelta pimeän yksiön, joka oli pelihuoneen, pesulan ja hissien vieressä. Hirveä meteli yötä päivää. Ilmastointi ei toiminut, pesuhuoneessa haisi viemäri jne. Tjäre ei asiaa kovin hyvin hoitanut, mutta saimme lopulta toiseksi viikoksi ihan erilaisen huoneen. Pyysimme matkavarauksessa ettei alimpia kerroksia..
Flamingon aamupala ja illallinen oli samaa safkaa päivästä toiseen. Patongit olivat homeessa ainekin yhtenä aamuna (joku toinen huomasi), juustot olivat homessa illallisella...
Olemme käyneet kaksi kertaa aiemmin Bulgariassa ja ne olivat ihan erilaisia paikkoja. Nyt kävimme päiväretkellä Kultahietikolla ja Varnassa, nekin ihan ok paikkoja, mutta ei koskaan enää Bulgariaan.
Ja älkää ihmeessä ottako Tjärellä/Sas:lla lentokoneruokaa..maksat paljon ja aamupalaksi saa kaksi kurkku- ja tomaattiviipaletta, sämpylän ja jugurtin. Takasin tullessa oli kylmää kanapihviä perunoilla, tarkoituksella.
Eikä tässä voi sanoa edes että halvalla ei saa hyvää, otimme muka paremmasta hotellista paremman huoneen ja kyllä se maksoi suunnilleen saman kun viime vuoden samanpituinen reissu Kreikkaan.
Todella eka ja vika reissu Tjärellä.
2422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei itse ollaan myös menossa albenaan ,,,kerrotko millainen oli sas sin lentokone....jalkatilat yms...kiitokset

Äänestä
  • Kone oli suht pieni mennessä sekä tullessa. Sisäänkäynti etuovesta, veskit mennessä vain takana, tullessa sekä että. Jalkatilat ym mielestäni samanlaiset kun muissakin koneissa, tosin tullessa saatiin paikka ekalta riviltä ja siinä oli jalkatilaa ruhtinaallisesti.
    Varnan lentokentällä käy muuten eurot sekä levat. Turvatarkastus siellä kestää (pitkät jonot) ja samaan aikaan lähtee muitakin koneita, eli porukkaa riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ikinä enää kirjoitti:

En suosittele, kumpaakaan. Albena on turisteille rakennettu rahastuspaikka, jossa on tyylitajuttomia vaatteita. Meteli kävelykadulla (sekä hotellissa) on järkyttävä yö kahteentoista asti, vaikka paikan piti hiljetä ilta ysiltä.
Flamingo ihan ok hotelli muuten, mutta riippuu vähän minkä huoneen saa..me saimme maatason alapuolelta pimeän yksiön, joka oli pelihuoneen, pesulan ja hissien vieressä. Hirveä meteli yötä päivää. Ilmastointi ei toiminut, pesuhuoneessa haisi viemäri jne. Tjäre ei asiaa kovin hyvin hoitanut, mutta saimme lopulta toiseksi viikoksi ihan erilaisen huoneen. Pyysimme matkavarauksessa ettei alimpia kerroksia..
Flamingon aamupala ja illallinen oli samaa safkaa päivästä toiseen. Patongit olivat homeessa ainekin yhtenä aamuna (joku toinen huomasi), juustot olivat homessa illallisella...
Olemme käyneet kaksi kertaa aiemmin Bulgariassa ja ne olivat ihan erilaisia paikkoja. Nyt kävimme päiväretkellä Kultahietikolla ja Varnassa, nekin ihan ok paikkoja, mutta ei koskaan enää Bulgariaan.
Ja älkää ihmeessä ottako Tjärellä/Sas:lla lentokoneruokaa..maksat paljon ja aamupalaksi saa kaksi kurkku- ja tomaattiviipaletta, sämpylän ja jugurtin. Takasin tullessa oli kylmää kanapihviä perunoilla, tarkoituksella.
Eikä tässä voi sanoa edes että halvalla ei saa hyvää, otimme muka paremmasta hotellista paremman huoneen ja kyllä se maksoi suunnilleen saman kun viime vuoden samanpituinen reissu Kreikkaan.
Todella eka ja vika reissu Tjärellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu