Yksin lomamatkalle Eurooppaan.

No niin, nyt olisi aika tarttua härkää sarvista ja lähteä yksin lomalle.

Erosta on 4-vuotta ja 4-vuoteen en ole ollut Suomen rajojen ulkopuolella.
Helsingin kaikki yökerhot on koluttu läpi jo monta kertaa, eli mikään kotihiiri en ole.

Ikää on 35-vuotta ja mieli tekee nyt revitellä ja nauttia sinkkukesästä.

Missä päin Eurooppaa on hyviä bailukaupunkeja, joissa olisi myös kulttuuria ja nähtävää?

Olen siis mieshenkilö, eikä budjetti ole ongelma.
7284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tällä hetkellä Euroopassa on lama, joten bailukulttuuri on monissa paikoissa aika vaisua. Saksassa on enemmän biletyselämää kuin muualla. Biletystä ja kulttuuria tarjovista paikoista Berliini on hyvä vaikka ei sekään kyllä aivan entisessä iskussa.

Perinteiset bailupaikat, Kyproksen Agia Napa ja Ibiza toimivat, mutta eivät kyllä mitään kulttuuria tarjoa, ellet sellaiseksi suostu laskemaan esim. Napan Flintstones-baaria, jossa voit tavata esim. Retu Kivisen ja Tahvo Sorasen sekä Sirun :-)

Äänestä
  • Berliini kuulostaa hyvältä.
    Missä siellä on hyviä clubeja?

    Äänestä

Kreutzbergin-Friedrichsheinin alueella on paljon klubeja. Club der Visionaere on hyvä, ja Magnet Club myös.

Itse kyllä ajattelin lähteä Napaan Flintstonesia kohti, harmi ettei tavata mutta kaikkea ei voi. Pidä hauskaa Berliinissä.

Äänestä
  • Kerro vähän itsestäsi :)

    Äänestä

  • Victorri kirjoitti:

    Kerro vähän itsestäsi :)

    Ihan pikku flirttinä heitin että harmi ettei tavata. Kyllä meilläkin varmaan jutustelu kulkisi tosi hyvin, mutta ei nyt muuta olisi tarjollakaan. Tosielämässä olen varattu pienen lapsen äiti ja vaimo. Ennen tuli biletettyä sinkkuna, nykyään oman ukkokullan kanssa. Mutta vilpittömästi sinulle kaikkea hyvää. Toivottavasti tapaat hauskoja ihmisiä clubeilla!

    Äänestä

Lontoo on aivan loistomesta bailaamiseen. Paljon klubeja ja kulttuuria myös. Britit on ihan kaheleita juomaan ja sählää hauskasti. Lontoon kieltä ymärtää paremmin kuin Berliiniä.

Äänestä

Oletko koskaan ollut Barcelonassa?
iso kaupunki ja meren rannassa...paljon bileitä ja kulttuuria.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


victorri kirjoitti:

No niin, nyt olisi aika tarttua härkää sarvista ja lähteä yksin lomalle.

Erosta on 4-vuotta ja 4-vuoteen en ole ollut Suomen rajojen ulkopuolella.
Helsingin kaikki yökerhot on koluttu läpi jo monta kertaa, eli mikään kotihiiri en ole.

Ikää on 35-vuotta ja mieli tekee nyt revitellä ja nauttia sinkkukesästä.

Missä päin Eurooppaa on hyviä bailukaupunkeja, joissa olisi myös kulttuuria ja nähtävää?

Olen siis mieshenkilö, eikä budjetti ole ongelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu