krka:n kansallispuisto

Hei,
Kertokaahan kokemuksia krkan kansallispuistosta. Paikka on ilmeisen hieno ja käymisen arvoinen. Mihin kylään kannattaa autolla suunnata? Olen lukenut jotain veneretkistä ja parin tunnin kävelyistä, mutten hahmota kokonaisuutta. Meillä on mukana pari riippakiveä. :) Onko ruokaa saatavilla reitin varrelta vai pitääkö turvautua ensimmäiseen kojuun? Onko joukkoon pakattava myös lenkkarit? Kiitos vinkeistä etukäteen.
2783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heipä-hei "ylihuomenna lähtö", me olemme jo täällä

Skradin kaupunki/kylä, Sibenikistä n. 8km koiliseen (linnuntietä). Meidät viittoi poika parkkipaikalle (koordinaatit 43.818222,15.929354)
vähän ennen kylää (Sibenikistä päin lähestyessä). Hinta parkille oli 35HRK/päivä. Liput puistoon oli 95HRK (voi maksaa visalla), sis laivamatkat siitä kylästä, tasatunnein, paluu puolikkailta, matka-aika n20min. Lapsi-ikäistä meillä ei ollut matkassa, joten hinta jäi noteeraamatta.

Ruokaa saa alussa/lopussa ja alkumatkasta kun kiertää juoksurata -suuntaan. No vettä/mehua/evästä tietty mukaan.

Rappuja on paljon, tasaiset osuudet on tehty ehkä toista metriä leveillä lankkusilloilla. Jos haluaa poiketa rappulinjalta, niin lenkkarit on tarpeen. Muutoin pärjää läpsyilläkin. Nyt on ollut pikkusateita joten ehkä sontsa(t). Siellä saa uida kiertokäynnin tulo/lähtöpaikalla, mutta pukukoppeja emme tavanneet, joten mielikuvitus käyttöön...

Aikataulumme oli (eilen) 9:45 infosta liput - 10:00 lautalle - kierto puistossa kahvittelu - 13:30 lautalla takaisin. Lukeudumme kaikki vielä/jo hyvin käveleviksi.

Katso myös npkrka.hr

Äänestä
  • Kiitos akiantti, perästä tullaan! Kirkasta adrianmerta jo ihastellaan paikallisen punaviinin ääressä. Ja kävelyreitti oli hyvin opastettu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ylihuomenna lähtö kirjoitti:

Hei,
Kertokaahan kokemuksia krkan kansallispuistosta. Paikka on ilmeisen hieno ja käymisen arvoinen. Mihin kylään kannattaa autolla suunnata? Olen lukenut jotain veneretkistä ja parin tunnin kävelyistä, mutten hahmota kokonaisuutta. Meillä on mukana pari riippakiveä. :) Onko ruokaa saatavilla reitin varrelta vai pitääkö turvautua ensimmäiseen kojuun? Onko joukkoon pakattava myös lenkkarit? Kiitos vinkeistä etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu