Miten suhtautuisit tietoon raskaudesta eron jälkeen?

Miesystäväni ei pitänyt siitä, että lähdin toiselle paikkakunnalle jatkamaan opintoni loppuun. Olihan hän juuri esitellyt minut vanhemmilleen. Se oli hänelle outo tilanne. Eihän nainen voi häntä jättää.

Itseasiassa ajattelin, että hän ei voisi arvostaa ja kunnioittaa minua, kuten ei kukaan muukaan hänen kaltaisensa mies, jos en saa loppututkintoa valmiiksi. Tärkeää on, että pystyy hankkimaan pätevyyden, työn ja toimeentulon. Tein vaikean päätöksen, sillä pidin hänestä.

Huomasin olevani raskaana, sen verran hellät jäähyväiset kun olivat olleet. Ajatus abortista hirvitti, kuten myös äitiys väärällä hetkellä. Ajattelin, että asia kuuluu miehellekin.

Sanoin tulevani hakemaan vielä joitakin tavaroita. Nähdessämme sain kuulla, että hän oli kännissä pokannut baarista hoidon heti muuttoni jälkeen. Sitten hän tiedusteli kiinnostustani ryhmäseksiin. Olinhan vain kiinnostunut seksistä enkä seurustelusta. Näkemys sekin. Laskin asiasta leikkiä enkä näyttänyt kuinka pahalta tuntui. Vietimme viimeisen yön ihan vain kaksistaan. Kun aamulla nousin ylös yrittäen olla herättämättä häntä, hän tarttui kiinni käteeni. Vedin käteni pois.

Kertomatta jäi. En halunnut tulla loukatuksi sen enempää. Halusin säilyttää itsekunnioituksen rippeet. En halunnut ottaa sitä riskiä, että mies olisi vaatinut aborttia tai syyttänyt minua yrityksestä hyötyä hänestä. En uskonut saavani empatiaa. Päätin selvitä yksin. Lykkäsin opintojani ja menin töihin turvatakseni säällisen toimeentulon äitiysloman ajaksi.

Miehet, miten vastaavassa tilanteessa voi enää kertoa raskaudesta? Olisitteko kyenneet keskustelemaan ja toimimaan asiallisesti? Teinkö väärin, kun säilytin salaisuuteni?
112092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Et tehnyt väärin. Lapsi on sinun ja kasvaa sinussa. Näin ollen sinä voit päättää haluatko sellaisen miehen, joka vain loukkaa ja satuttaa sinua, olevan osa lapsesi elämää.

Jaksamisia :)

Äänestä
  • Kiitos sanoistasi. Noista tapahtumista on jo kymmenisen vuotta aikaa. Miehellä on jo lapsia toisen naisen kanssa. Emme ole olleet missään tekemisissä. Liikumme eri piireissä. Hän on käytännössä minulle jo vieras ihminen. Minullakin on jo useampi lapsi ja uusi mies. Elämä voi siis jatkua, vaikka hetkellisesti tuntuu, että tikahtuu.

    Entinen miesystäväni ei vieläkään tiedä mitä tapahtui, enkä taida enää kertoa. Yritän vakuuttaa itselleni, että en voittaisi sillä mitään. Valitettavasti joskus ajoittain -onneksi hyvin harvoin- joku asia saattaa palauttaa tapahtumat mieleeni ja tuntuu siltä, että olisi pitänyt uskaltaa. Nyt tuntuu aivan kuin tapahtumakulku olisi jäänyt kesken. Ja se vaivaa minua. Olkoonkin, että loppuosa ei olisikaan miellyttävää.

    Näistä ajoittaisista epäröinnin hetkistä huolimatta yritän silti pysyä vahvana ja järkevänä. Ja elää tätä hetkeä.

    Äänestä

Joka neljäs DNA testattu isäehdokas ei olekaan lapsen isä.

Helsingin Sanomat 28.11.2006.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lehti Joka neljäs DNA-testattu isäehdokas ei ole lapsen isä/1135223287095
-------------

Äänestä
  • Biologiaa edelliselle nimimerkille: jos nainen on ollut vain yhden miehen kanssa tiettynä aikana, ei isäehdokkaita voi olla muita. Paitsi siinä yhdessä kirjassa oli joku Maria, jolla tilanne oli toinen, mutta äärimmäisen epätodennäköistä se on ;)

    Paras isä lapselle ei välttämättä ole lapsen biologinen isä. Hyvä isä voi olla lapselle, vaikka mies tietäisi ettei ole lapsen biologinen isä.

    Äänestä

  • Mitä tällä yritetään todistaa? Että kolme neljästä isästä epäilee vaimoaan turhaan? Sinne testeihinhän menevät vain ne, jotka eivät ole lapsen isyydestä varmoja. Jos jokaisen lapsen isyys testattaisiin, niin tulos olisi varmasti aivan toinen.

    Äänestä

jee

Äänestä

Sen takia, että kaksi aikuista ihmistä ei osannut selvittää asioita (ap varsinkin kun hänellä ne uutiset olivat) hetken mielenoikkujen johdosta, lapsi saa kasvaa ilman isäänsä ja isä ilman lastansa. Onko reilua? Ei.

Molemmat loukkaantuivat toisilleen eron myötä, joka on aivan ymmärrettävää tuossa tilanteessa. Mutta on se kumma että niin pahasti ylpeys sekoittaa pään ettei voi tuollaista suurimpien höyryjen haihduttua kertoa.

Äänestä
  • Lapsi ei tarvitse paskaa isää. Lapsen voi olla paljon parempi ilman bioilogista isää.

    Näin se vain on. On sitä miehen vaikea tajuta.

    Ja, hei, herää. Elämä ei ole reilua.

    Äänestä

Vain joka neljäs..
Meillä kaksi kolmesta ei ollut nimetyn isän..

Äänestä

Pistit pahan. Jos sattuisi omalle kohdalle, niin en mene takuuseen olisinko osannut asettua naisen asemaan. Miehen on helpompi pyytää naista harkitsemaan aborttia, koska lapsi ei kanna lasta. Miten äiti pystyy suhtautumaan lapseen, kun biologinen isä kohteli äitiä noin? Lapsi muistuttaa tietämättään isästä joka päivä. Eikä lapsen huoltaminen ilmaista ole. Biologisen isän tulisi kantaa edes taloudellinen vastuu. Mutta saako vastuun välttämiseksi painostaa toista tekemään abortin?

Äänestä
  • ..tarkoitit varmaan, että mies ei kanna lasta. Ei se lapsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi elämä kirjoitti:

Miesystäväni ei pitänyt siitä, että lähdin toiselle paikkakunnalle jatkamaan opintoni loppuun. Olihan hän juuri esitellyt minut vanhemmilleen. Se oli hänelle outo tilanne. Eihän nainen voi häntä jättää.

Itseasiassa ajattelin, että hän ei voisi arvostaa ja kunnioittaa minua, kuten ei kukaan muukaan hänen kaltaisensa mies, jos en saa loppututkintoa valmiiksi. Tärkeää on, että pystyy hankkimaan pätevyyden, työn ja toimeentulon. Tein vaikean päätöksen, sillä pidin hänestä.

Huomasin olevani raskaana, sen verran hellät jäähyväiset kun olivat olleet. Ajatus abortista hirvitti, kuten myös äitiys väärällä hetkellä. Ajattelin, että asia kuuluu miehellekin.

Sanoin tulevani hakemaan vielä joitakin tavaroita. Nähdessämme sain kuulla, että hän oli kännissä pokannut baarista hoidon heti muuttoni jälkeen. Sitten hän tiedusteli kiinnostustani ryhmäseksiin. Olinhan vain kiinnostunut seksistä enkä seurustelusta. Näkemys sekin. Laskin asiasta leikkiä enkä näyttänyt kuinka pahalta tuntui. Vietimme viimeisen yön ihan vain kaksistaan. Kun aamulla nousin ylös yrittäen olla herättämättä häntä, hän tarttui kiinni käteeni. Vedin käteni pois.

Kertomatta jäi. En halunnut tulla loukatuksi sen enempää. Halusin säilyttää itsekunnioituksen rippeet. En halunnut ottaa sitä riskiä, että mies olisi vaatinut aborttia tai syyttänyt minua yrityksestä hyötyä hänestä. En uskonut saavani empatiaa. Päätin selvitä yksin. Lykkäsin opintojani ja menin töihin turvatakseni säällisen toimeentulon äitiysloman ajaksi.

Miehet, miten vastaavassa tilanteessa voi enää kertoa raskaudesta? Olisitteko kyenneet keskustelemaan ja toimimaan asiallisesti? Teinkö väärin, kun säilytin salaisuuteni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu