Astra J 5ov -13 resonoi

2013 vm Astra J 1.4T 5ov. Kojetaulussa mittariston kohdalla esiintyy ärsyttävää resonointia.Resonointi on terävää "rummutusta". "Pärinää" kuuluu aina liikkeelle lähdettäessä, samoin kiihdyttäessä alle 50km/h nopeuksilla. Oudointa tässä on, että resonoiti alkaa vasta moottorin lämmettyä. Esim. aamulla ensimmäistä kertaa liikkeelle lähdettäessä mitään resonoiteja ei kuulu. 15-20min ajettuani nuo ärsyttävät "pärinät" alkaa.
Olisko muilla ko. merkin omistajilla vastaavia kokemuksia, ja kuinka resonoinnit saisi kuriin. Merkkihuolto ollut täysin kädetön ongelman kanssa. Onneksi ei ole kuitenkaan tielle jättävä vika. Asiallisista vastauksista kiitollinen.
16854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kolahteleeko se terävissä kuopissa tai esimerkiksi poikittaisissa asfaltin halkeamissa, paksujen tiemerkintojen tai kaivonkansien kohdalla?

Äänestä
  • Ei kolahtele. Kuopat, halkeamat ja mukulakivet ei aiheuta resonointia. Oma valistunut arvaukseni on, että joko kojetaulun sisällä on muoviosa irti tai irtoamassa, tai mottoritilassa jokin peltiosa irti / irtoamassa.
    Käynyt merkkihuollossa jo kahdesti. Huolto ei aio purkaa kojetaulua, koska arvioivat, että resonoinnit vaan pahenee purkamisen takia. Harmittaa vaan, edelliset neljä Astraani olleet ihan kelpo pelejä.

    Äänestä

Nuo resonointiäänet voi olla hankala poistaa. Veikkaan että joudut vaan tottumaan niihin. Mulla oli aikoinaan H-mallin Astra (vm 2007) ja siinä alkoi mittariston suunnalta kuulumaan resonointia. Tehdastakuu oli vielä voimassa ja vein auton takuukorjaukseen. Jotain yrittivät asialle tehdä, mutta ei se pidemmän päälle auttanut.

Loppujen lopuksi siihen resonointiin vaan tottui ja eipä siihen jaksanut enää edes kiinnittää huomiota. Aina voi radiota vääntää kovemmalle niin eipähän resonoinnit kuulu...

Äänestä

Kopauta kojelaudan päälle silloin kun on ns. vika päällä. Päriseekö kopauttaessa?

Äänestä

Pursota kaikki kolot ja saumat täyteen uretaania lakkaa kyllä resonoimasta.

Äänestä

Tiedoksi 2013 ja uudempien Astran omistajille, jos ko. resonointi vaivaa. Nyt tais "värinän" lähde löytyä. Opel liikkeessä kuulin ihan sattumalta keskustelun Astran resonoinnista. Kysäsin kuulemastani, ja selvisi, että samasta ongelmasta puhuttiin, mitä omassa Astrassa. Eli, resonoinnin aiheuttaja on mitä tod.näk. polttoaineputki joka on uudelleen muotoiltu mallivuoden 2013 Astroihin. Pienehkö suunnitteluvirhe Opelilta putken uudelleen sijoituksessa. Eikun huoltoon, ja toivotaan parasta, että ongelma saadaan korjattua. Onneksi on takuuta jäljellä.

Äänestä
  • Miten nuo 1,4 turbo koneet on pelittäneet.Kun tulivat markkinoille jotain häikkää niistä ilmeni,mutta ovatko saaneet asiat Oopelilla kuntoon.Nykyisin tämän vuoden malleissa jo uudempi 1,6 turbo. Nyt kuitenkin myymättä noita vanhempia malleja sopivaan hintaan, mietin vaan että uskaltaako pikku turvin ottaa.

    Äänestä

  • 20+5 kirjoitti:

    Miten nuo 1,4 turbo koneet on pelittäneet.Kun tulivat markkinoille jotain häikkää niistä ilmeni,mutta ovatko saaneet asiat Oopelilla kuntoon.Nykyisin tämän vuoden malleissa jo uudempi 1,6 turbo. Nyt kuitenkin myymättä noita vanhempia malleja sopivaan hintaan, mietin vaan että uskaltaako pikku turvin ottaa.

    Mitähän häikkää? En ole kuullutkaan, vaikka kovasti koitin ottaa selvää ennen ostoa. Oma on pelannut suorastaan loistavasti. Voimaa tulee tasaisen sitkeästi läpi koko kierrosalueen. Lämpöä tulee nopeasti kabiiniin ja tosiaan, näissä ei tietääkseni ole mitään tyyppivikoja.

    Äänestä

  • yksnelkku kirjoitti:

    No juu Tm lehden kestotestissä ilmeni vm 2011 Astrassa 1.4 turbo koneella jotain tehottomuutta/ turbon toiminnan oikuttelua.Siksi kiinnostaisi nuo käyttökokemukset em.autosta.pikaisesti vilkaisin liikkeessä uutta tuollaista,vaikutti hyvältä.Esim.alustassa jokin tumma massa ja kuumavahaa pilkotti koteloiden kosteuspoisto aukoista.Eli hyvin suojattu ruosteelta tai ainakin yritetty.Ehkä hoidan itselleni tuollaisen, niin sitten yksi huomio radio ei hakenut kanavia rattipainikkeilla automaattisesti niinkuin yleensä, kuuluuko olla tuollainen.

    Äänestä

  • 3+6 kirjoitti:

    Kestotestissä oli Opelin juuri markkinoille tuoma 1.4T kone. Moottorissa ilmeni pientä puhdittomuutta, jonka Opel itsekin myönsi. Luotettavana auton valmistajana Opel reagoi asiakkaiden palautteisiin ja päivitti 1.4T moottorin, mallivuotta en muista, mutta ainakin 2012-13 malleissa tuo päivitetty versio jo on. Paransivat moottorinohjausta(softa) ja poistivat kitkaa ym. pientä. Itselläni 2013 vm. Astra 1.4T 140hv tehoversiona. Autoon ja moottoriin olen todella tyytyväinen. Taloudellinen,hiljainen ja pirteä kone. Radion toimintaan kannattaa tutustua ohjemanuaalin avulla. Itse ohjelmoin radiokanavat keskikonsolin kautta, ratista sitten vaihtelen tallennettuja kanavia sujuvasti. En ole Opel myyjä, mutta voin suositella J Astraa. Astra J ollut markkinoilla vuodesta 2009, joten lapsentaudit lienee mennyttä. Mutta, muistetaan, että koneita ne autotkin vain on.

    Äänestä

  • 3+6 kirjoitti:

    No juu Tm lehden kestotestissä ilmeni vm 2011 Astrassa 1.4 turbo koneella jotain tehottomuutta/ turbon toiminnan oikuttelua.Siksi kiinnostaisi nuo käyttökokemukset em.autosta.pikaisesti vilkaisin liikkeessä uutta tuollaista,vaikutti hyvältä.Esim.alustassa jokin tumma massa ja kuumavahaa pilkotti koteloiden kosteuspoisto aukoista.Eli hyvin suojattu ruosteelta tai ainakin yritetty.Ehkä hoidan itselleni tuollaisen, niin sitten yksi huomio radio ei hakenut kanavia rattipainikkeilla automaattisesti niinkuin yleensä, kuuluuko olla tuollainen.

    Vasta kestotestin jälkeen selvisi, että turbossa oli ollut hiusmurtuma. En muista oliko Garrettin turbo. Samasta viasta en ole kuullut ennen enkä jälkeen.

    Äänestä

  • Ostin 2011 h Astran jossa on ihmeellistä resonointia noin 1500 kierroksen tuntumassa 1,2,3 ajettaessa. Myös ylämäkeen lähdettäessä resonoi jostain moottorista kytkimen tai laatikon kohdalta. Ei oikein pysty kohdistamaan sitä. Kaksi eri huoltoa sitä on tutkinut mutta tuloksetta. Loppuiko värinä kaasutin putken korjauksella?

    Äänestä

Opel astra 1.4 Turbo -11nykii sammuilee ja paska alavääntö,valitettu 3kertaa ohjelma päivitetty ei auta on ominaisuu! takajarrut vinkuvat palat jumissa 2kertaa käytetty huollossa eka takuuseen toinen 60 euroa. nitinää käyty tutkimasa ei löydy syytä, nitinä tulee katon panelista sisävalojen vierestä itse korjattu,paperi palalla ei nitise enää, 14.1.14 käytetty vuosihuolossa ajettu 52tkm huomautus jakopään tiiviste alhaalta tihkuttaa öljyä, semmoisia pikku vikoja ollut.

Äänestä
  • Ei tuo mikään 1.4 Turbon ominaisuus ole. Vie osaavaan huoltoon ja käske laittaa kuntoon. Mitä taas jarruihin tulee niin auttaa kun niitä (myös seisontajarrua) käyttää.

    Äänestä

  • 123223 kirjoitti:

    Ei tuo mikään 1.4 Turbon ominaisuus ole. Vie osaavaan huoltoon ja käske laittaa kuntoon. Mitä taas jarruihin tulee niin auttaa kun niitä (myös seisontajarrua) käyttää.

    eiköhän tuon ikäinen ooppeli ole jo valmis paaliin, turha noiden kanssa on voimistella

    Äänestä

  • karvaooppeli kirjoitti:

    eiköhän tuon ikäinen ooppeli ole jo valmis paaliin, turha noiden kanssa on voimistella

    pitäskö sun mennä tuonne itäauto palstalle skeidastasi juttelee, bua-a-aaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

astjuk kirjoitti:

2013 vm Astra J 1.4T 5ov. Kojetaulussa mittariston kohdalla esiintyy ärsyttävää resonointia.Resonointi on terävää "rummutusta". "Pärinää" kuuluu aina liikkeelle lähdettäessä, samoin kiihdyttäessä alle 50km/h nopeuksilla. Oudointa tässä on, että resonoiti alkaa vasta moottorin lämmettyä. Esim. aamulla ensimmäistä kertaa liikkeelle lähdettäessä mitään resonoiteja ei kuulu. 15-20min ajettuani nuo ärsyttävät "pärinät" alkaa.
Olisko muilla ko. merkin omistajilla vastaavia kokemuksia, ja kuinka resonoinnit saisi kuriin. Merkkihuolto ollut täysin kädetön ongelman kanssa. Onneksi ei ole kuitenkaan tielle jättävä vika. Asiallisista vastauksista kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu