Daugavpils, käymisen arvoinen paikka

Daugavpils sijaitsee Latgalessa eli n. 250 km Riikasta kaakkoon.. Lähellä Venäjän ja Liettuan rajaa.

Olimme siellä pari viikkoa takaisin muutaman päivän ja koska Daugavpils sijaitsee ehkä hieman etäällä niin halusimme kertoa myös tästä paikasta.

Daugavpils on vanha kaupunki mutta silti suht turvallinen. Itse arastelimme alkuun että voimmeko kulkea turvallisesti kävellen vaikka keskellä yötä, vai onko turvallisempaa liikkua taksilla. Mutta hotellin vastaanottovirkailijan mukaan mitään erikoista ei siellä tapahdu ja kävellen uskaltaa kulkea pimeällä. Itse kuljimme Speedwaystadionilta hotellille, noin 30 minuuttia puiston läpi ja juna-aseman poikki ja näinhän se olikin, ei mitenkään tullut turvaton olo. Ja paikalliset tuntuivat muutenkin kävelevän paikasta toiseen, eivätkä niin kuin täällä meillä Suomessa että lähikauppaankin mennään autolla.

Hintataso oli alhainen, tai ainakin majoitus ja olut olivat halpaa :) Majoitus esim kahden hengen huoneessa jossa varusteena suihkutilat, wc, keittiötilat jääkaappeineen ja mikroineen maksoi 35 euroa/yö, mutta tähän ei kuulunut aamiaista. Mutta kun kerran varusteena oli jääkaappi ja liesi niin kävimme paikallisessa kaupassa ja ostimme itsellemme eväät aamupalaksi. Toisessa hotellissa taasen kuului aamupala ja tässä huonehinta oli 45 euroa/yö.
Aamupalan ajankohdan sai itse valita ja ainoa erikoisuus aamupalassa oli se että se oli valmiiksi lautaselle aseteltu (kananmunat, nakkeja, kurkkua, juustoa) ja erikseen tuotiin kupillinen kahvia ja pari siivua paahdettua leipää sekä jugurttipurkki. Mutta kyllä sekin kelpasi.

Suurin osa Daugavpilsissä puhuu venäjää, ja ne jotka puhuvat latviaa, puhuvat latgalen murteella joka on erilainen kuin muualla Latviassa eli sillä meidän mukaan otetulla Latvian sanakirjalla ei sitten tehnytkään mitään :) Mutta aina löytyi kaupasta tai ravintolasta ainakin yksi joka osasi hieman englannin kieltä, joten ongelmia ei ollut kielitaidon kanssa.

Tutustuimme paikalliseen haulitehtaaseen. Siellä tehdään tarpeen mukaan opaskierros yksittäisille vierailijoille. Eli opas (meillä oli nuori tyttö) joka puhui suhthyvin englantia (ehkä meidän kielitaidolla ei parempaa olisi ymmärtänytkään) tutustutti meidät tehtaan historiaan, opasti miten haulit tehdään ja kierrätti meidät aina tehtaan torniin asti kapeita kiviportaita pitkin. Ja kierroksen päätteeksi pääsi vielä ammuskelemaan ilmakolla. Odotimme kyllä vähän järeämpiä aseita, mutta kelpasihan tuokin. Ja pitää kertoa myös positiivisena puolena opastytöstämme, eli hän kertoi myös Latgalen historiaa, jolloin meille selvisi tuo että heidän latvian kielensä on erilaista kuin muualla Latviassa.

Daugavpilsissä löytyy myös pari isoa ostoskeskusta ja basaari, joissa hintataso on myös edullinen.

Daugavpils on siis hieman vanhanaikainen, mutta ystävällinen ja siisti kaupunki ja yllättävän helppokulkuinen paperinavigaattorin (siis kartan) kanssa.
61767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On venäjänkielisten eli venäläisten aluetta.

Äänestä

Mekin kävimme viime kesänä hetken mielijohteesta Daugavpilsissä, paluumatkalla Via Balticalta, todella mielenkiintoinen kokemus. Tuntui kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin, jonnekin uuden itsenäistymisen aikaan. Harmi, että oli jo hieman kiire Eckerönlaivalle, ainakin toiseksi päiväksi olisi kannattanut jäädä. Mieleen jäivät erityisesti pankkitytöt, byrokraattista oli valuutanvaihto mutta eihän se haitannut, nämä ystävälliset naiset yrittivät olemattomalla englannin kielellään kovasti tiedustella mitä pidimme kaupungista ja minä vakuutin, että todella positiivinen kokemus, mitä se oikeasti olikin. Varsinkin ravintolat ja kahvilat ovat aina mielenkiintoisia turistiväylien ulkopuolella, maisemat samoin. Varmaankin poikkeamme taas uudelleen, vaikka ne tiet edelleen ovat Latviassa ongelmallisia.

Äänestä
  • paikallista valuuttaa saa helpommin kortilla pankkiautomaatista

    Äänestä

  • paldies kirjoitti:

    paikallista valuuttaa saa helpommin kortilla pankkiautomaatista

    Daugavapilsissä asti en ole käynyt, vain Jekabilsissä.
    Mutta yhtä ja toista olen Daugavapilsistä kuullut, on ollut mm. suuret rautatiekaluston korjaustehtaat.
    Suomeksihan sen nimi oli ennen vanhaan Väinänlinna, Väinäjoen eli Daugavan varrella.
    Sitäkin vois ihmetellä kuinka vähän, ja miksi, on laivaliikennettä joessa, ei edes voimalaitosten välillä veneitä juurikaan näe.

    Äänestä

  • paldies kirjoitti:

    paikallista valuuttaa saa helpommin kortilla pankkiautomaatista

    Kyllä vain, valuuttaa saa helposti automaatista. So what?

    Äänestä

  • Ervi kirjoitti:

    Kyllä vain, valuuttaa saa helposti automaatista. So what?

    Pitääkö sinne mennä Rezeknen kautta, jos menee junalla ja kauanko matka kestää? Siis tarkoitin tietenkin Riiasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sutki 112 kirjoitti:

Daugavpils sijaitsee Latgalessa eli n. 250 km Riikasta kaakkoon.. Lähellä Venäjän ja Liettuan rajaa.

Olimme siellä pari viikkoa takaisin muutaman päivän ja koska Daugavpils sijaitsee ehkä hieman etäällä niin halusimme kertoa myös tästä paikasta.

Daugavpils on vanha kaupunki mutta silti suht turvallinen. Itse arastelimme alkuun että voimmeko kulkea turvallisesti kävellen vaikka keskellä yötä, vai onko turvallisempaa liikkua taksilla. Mutta hotellin vastaanottovirkailijan mukaan mitään erikoista ei siellä tapahdu ja kävellen uskaltaa kulkea pimeällä. Itse kuljimme Speedwaystadionilta hotellille, noin 30 minuuttia puiston läpi ja juna-aseman poikki ja näinhän se olikin, ei mitenkään tullut turvaton olo. Ja paikalliset tuntuivat muutenkin kävelevän paikasta toiseen, eivätkä niin kuin täällä meillä Suomessa että lähikauppaankin mennään autolla.

Hintataso oli alhainen, tai ainakin majoitus ja olut olivat halpaa :) Majoitus esim kahden hengen huoneessa jossa varusteena suihkutilat, wc, keittiötilat jääkaappeineen ja mikroineen maksoi 35 euroa/yö, mutta tähän ei kuulunut aamiaista. Mutta kun kerran varusteena oli jääkaappi ja liesi niin kävimme paikallisessa kaupassa ja ostimme itsellemme eväät aamupalaksi. Toisessa hotellissa taasen kuului aamupala ja tässä huonehinta oli 45 euroa/yö.
Aamupalan ajankohdan sai itse valita ja ainoa erikoisuus aamupalassa oli se että se oli valmiiksi lautaselle aseteltu (kananmunat, nakkeja, kurkkua, juustoa) ja erikseen tuotiin kupillinen kahvia ja pari siivua paahdettua leipää sekä jugurttipurkki. Mutta kyllä sekin kelpasi.

Suurin osa Daugavpilsissä puhuu venäjää, ja ne jotka puhuvat latviaa, puhuvat latgalen murteella joka on erilainen kuin muualla Latviassa eli sillä meidän mukaan otetulla Latvian sanakirjalla ei sitten tehnytkään mitään :) Mutta aina löytyi kaupasta tai ravintolasta ainakin yksi joka osasi hieman englannin kieltä, joten ongelmia ei ollut kielitaidon kanssa.

Tutustuimme paikalliseen haulitehtaaseen. Siellä tehdään tarpeen mukaan opaskierros yksittäisille vierailijoille. Eli opas (meillä oli nuori tyttö) joka puhui suhthyvin englantia (ehkä meidän kielitaidolla ei parempaa olisi ymmärtänytkään) tutustutti meidät tehtaan historiaan, opasti miten haulit tehdään ja kierrätti meidät aina tehtaan torniin asti kapeita kiviportaita pitkin. Ja kierroksen päätteeksi pääsi vielä ammuskelemaan ilmakolla. Odotimme kyllä vähän järeämpiä aseita, mutta kelpasihan tuokin. Ja pitää kertoa myös positiivisena puolena opastytöstämme, eli hän kertoi myös Latgalen historiaa, jolloin meille selvisi tuo että heidän latvian kielensä on erilaista kuin muualla Latviassa.

Daugavpilsissä löytyy myös pari isoa ostoskeskusta ja basaari, joissa hintataso on myös edullinen.

Daugavpils on siis hieman vanhanaikainen, mutta ystävällinen ja siisti kaupunki ja yllättävän helppokulkuinen paperinavigaattorin (siis kartan) kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu